Maamme tunnetaan maailmalla koulutuksen suurvaltana. Koulutusjärjestelmämme on arvioitu lukuisia kertoja maailman parhaimmaksi. Korkean osaamisen perusta luodaan tänä päivänä jo varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa ja todelliseksi kruunun jalokiveksemme on vuosien saatossa hioutunut peruskoulumme. Peruskoulujärjestelmäämme käykin vuosittain tutustumassa valtava määrä ulkomaalaisia koulutusturisteja. He haluavat ottaa oppia tuloksekkaasta koulutusjärjestelmästämme.
Joulukuussa julkaistiin jälleen tuoreimman OECD-maiden 15-vuotiaiden oppilaiden osaamistasoa vertailevan Pisa-tutkimuksen tulokset. Maamme sijoittui jälleen kärkeen. Tällä kertaa jaetulle toiselle sijalle Etelä-Korean kanssa ensimmäistä kertaa mukana olleen, heti kärkeen ampaisseen Shanghain jälkeen. Suomalaisten koululaisten keskiarvotulos on edelleen erinomainen. Mutta tämän kertainen Pisa-tulos paljasti myös jotain, mistä on syytä olla hieman huolissaankin. Ei sillä ole mitään merkitystä olemmeko ykkösiä vain kakkosia, mutta tulosten tarkempi tutkiminen paljastaa jotain enemmän. Peruskoulu on nimittäin suomalaisen osaamisen peruskivi ja sen vaaliminen hyödyttää koko koulutusjärjestelmäämme. Tulokset osoittavat sen, että perusopetuksen kehittämiseksi on tehtävä jatkuvasti töitä.
Yksi huolestuttavaa tulos oli nuortemme lukutaidon heikkeneminen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vahva lukutaito on nimittäin keskeinen perusta kaikelle muulle oppimiselle. Erot lukutaidossa tyttöjen ja poikien välillä ovat Suomessa OECD-maiden suurimpia. Pojat ovat lukutaidossaan jopa 1,5 kouluvuotta tyttöjä jäljessä. Tätä osaltaan edesauttaa se, että lukemisen harrastaminen on vähentynyt. Pojista lähes puolet kertoi, ettei lue vapaa-ajallaan omaksi iloksi sen enempää verkosta kuin paperiltakaan. Yleisestikin niiden nuorten osuus, jotka eivät lue vapaa-ajallaan laisinkaan, on kasvanut viidenneksestä kolmannekseen.
Peruslukutaidon vahvistaminen tuleekin ottaa peruskoulua kehitettäessä yhdeksi kärjeksi. Voi hyvin kysyä onko kouluissamme tehty kaikki mahdollinen lasten ja erityisesti poikien lukutaidon kohentamiseksi. Tulevaisuudessa lapsia onkin syytä kannustaa lukemaan myös vapaa-ajalla, sillä monipuolinen lukeminen vaikuttaa myönteisesti myös lukutaidon tasoon. Koulun on motivoitava nuoria oppimiseen myös muilla tavoin. Itse olen vakuuttunut, että tässä tärkeässä roolissa olisi juuri toivomamme ja esittämme lisäsatsaukset liikuntaan ja muihin taito- ja taideaineisiin. Tämä on minusta ensiarvoisen tärkeää, jotta kaikenlaiset oppijat, ihan jokainen, saisivat peruskoulusta onnistumisen kokemuksia. Perusopetuksessa saatu oppimisen into ja ilo ovat avain elinikäiseen oppimiseen. Sillä niinhän se on, miten vanha sanonta asian kiteyttää, ”minkä ilotta oppii, sen surutta unohtaa”. Pitää edelleen paikkansa.
Perusopetuksen tulevaisuutta pohtiessamme meidän on syytä siis laajasti tarkastella paitsi opetuksen sisältöä ja tavoitteita, niin myös kouluviihtyvyyttä, oppimisympäristön kannustavuutta ja turvallisuutta sekä suomalaisen opettajankoulutuksen kehittämistarpeita.
Tuoreet tutkimustulokset kertovat, että oppimistulosten erot suomalaisten koulujen välillä ovat edelleen OECD-maiden pienimmät. Kuitenkin erot ovat hieman kasvaneet edelliseen tutkimukseen verrattuna. Tämä kehityssuunta on käännettävä heti alkuunsa. Yksi suomalaisen peruskoulun suurimmista vahvuuksista on aina ollut sen tasalaatuisuus. Jatkossakin on huolehdittava siitä, että suomalaislapset saavat tasokasta opetusta asuinkunnastaan riippumatta.
Tähän itseasiassa tähtäsi myös nyt yli vaalien siirretty perusopetuksen uusi tuntijako, jonka yhtenä keskeisenä tavoitteena oli suomalaislasten koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen. Esityksellä olisi haluttu turvata minimituntimäärän nosto myös niissä kunnissa, joissa nykyisin tarjotaan oppilaille koko peruskoulun aikana lähes yhden lukukauden verran vähemmän opetusta kuin eniten opetustunteja tarjoavissa kunnissa. Nykytilannetta ei siis missään tapauksessa voi pitää hyväksyttävänä lasten ja nuorten yhdenvertaisuuden kannalta. Tämä epätasa-arvoisuus tulee korjata mahdollisimman pian ja toivon, että muutkin puolueet meidän lisäksemme tähän sitoutuisivat.
Tällä hallituskaudella on perusopetuksen laadun parantamiseen panostettu toden teolla. Ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Perusopetus paremmaksi POP–ohjelman avulla on suunnattu rahoitusta opetusryhmäkokojen pienentämiseen, opettajien täydennyskoulutusmahdollisuuksien lisäämiseen, koulujen kerhotoiminnan elvyttämiseen ja erityisopetuksen kehittämiseen. Kouluviihtyvyyttä on pyritty edistämään myös koulukiusaamiseen puuttuvan KiVa-koulu –ohjelman avulla. Tätä työtä on syytä jatkaa ensi hallituskaudellakin.
Mutta mitä muuta Pisa vielä paljasti?
Muun muassa sen, että Aasian maiden nousu Pisa-tutkimuksen kärkeen kertoo myös osaamistason keskeisestä merkityksestä maiden kilpailukyvylle. Aasian nousevat talousmahdit hakevat kasvua ja kilpailuetua panostamalla ensisijaisesti koulutusjärjestelmiinsä. Tässä kisassa myös meidän on oltava mukana kärkijoukossa.
Jos miettii vaikkapa sitä, että esimerkiksi Kiinassa valmistuu joka vuosi viisi miljoonaa uutta insinööriä. Siis lähes yhtä monta uutta insinööriä kuin meillä on asukkaita kaiken kaikkiaan. Voi hyvin kysyä miten tässä kilpailussa suomalainen insinööri pärjää. Suomalainen insinööri pärjää vain olemalla parempi kuin nuo viisi miljoonaa kiinalaista insinööriä. Pienenä maana emme siis voi kilpailla volyymeissa, vaan Suomessa on nimenomaan panostettava koulutuksen korkeaan laatuun.
Suomalaista peruskoulua ei siis tule kehittää vain siksi, että Suomi sijoittuisi jatkossakin Pisa-vertailun kärkisijoille. Perusopetusta tulee kehittää ensisijaisesti siksi, että suomalaisissa kouluissa olisi jatkossa entistä parempi oppia ja opettaa. Peruskoulun tulee tarjota kaikille lapsille mahdollisimman hyvät eväät elämään: riittävät perustiedot ja –taidot, mutta ennen kaikkea sellainen itsetunto, motivaatio ja oppimisen ilo, joka kantaa jatko-opintoihin ja läpi elämän.
Parhaimmillaan suomalainen peruskoulu on minusta silloin kun jokaisena päivänä jokainen oppilas saa oppia jotain uutta. Siis ihan jokainen, niin erityistä tukea tarvitseva, kuin lahjakaskin – ihan jokainen Ellen ja Veeti.
Timo Heinonen
kansanedustaja,
sivistysvaliokunnan jäsen
KM-luokanopettaja