Taas hyvin nukuttu yö takana ja kuin uusi mies. Eilen oli ohjelmaa niin paljon, että hieman veti miehen zipiksi vielä kun päivällä kävin tuon puolilitraa vertakin luovuttamassa. Kyllä se näköjään hieman tuntuu vaikka jo 54. pussi tulikin annettua. Nyt jälleen kahden kuukauden pakollinen tauko ennen kuin seuraavan kerran voi käydä. Käykää te muut siinä välissä, jos mahdollisuus tulee. Pieni ja helppo tapa auttaa.
…
Eilen puheenjohtajamme Jyrki Katainen kertoi, että kokoomus tulee tekemään välikysymyksen naisten aseman parantamisesta työelämässä. Naiset ovat yhä miehiä huonommassa asemassa muista puheista huolimatta suomalaisilla työpaikoilla. Naisille maksetaan esimerkiksi usein huonompaa palkkaa ja he ovat miehiä huomattavasti useammin pätkätöissä.
Katainen mainitsi, että julkisella sektorilla töissä olevista naisista määräaikaisessa työsuhteessa on nyt joka neljäs JA yksityisellä sektorilla 15,7 prosenttia. Puheenjohtajamme haluaakin, että seuraavassa hallitusohjelmassa valtio ja kunnat yksiselitteisesti velvoitetaan määräaikaisten työsuhteiden vähentämiseen.
Aika mielenkiintoinen on tilanne itse työministeriössäkin. Työministeriönhän pitäisi käsitykseni mukaan edistää työelämän laatua ja tasa-arvoa, mutta samaan aikaan 29 prosenttia työministeriön alaisista työntekijöistä on pätkätöissä. Olisikohan aika aloittaa remontti siis omista nurkista??
Toisena ongelmana Katainen otti puheisiin jälleen kerran naisten ja miesten palkkojen eron. Naisen kuukausipalkka on tilastojen mukaan keskimäärin 757 euroa pienempi kuin miehellä ja nyt kokoomus haluaa korjata asian niin, että naiselle samasta työstä maksetaan samaa palkkaa kuin miehelle. Lisäksi esimerkkinä Katainen nosti esille naisvaltaiset alat missä palkat ovat pahasti jäljessä työn vaativuudesta. Seuraavalla tulopoliittisella kierroksella kokoomus haluaakin nostaa selvästi koulutettujen, naisvaltaisten alojen palkkoja. Esimerkkinä tällaisista aloista voisi tässä mainita opettajat ja sairaanhoitajat, joiden palkat Suomessa eivät vastaa työn vaativuutta ja koulutuksen pituutta. Esimerkiksi sairaanhoitajan palkka on Suomessa selvästi pienempi kuin useimmissa muissa länsimaissa. Tämä on johtamassa nyt jo sairaanhoitajapulaan, mikä vaarantaa suomalaisten tarvitseman hoidon tason.
Toivotaan, että välikysymys saa vahvan kannatuksen sillä nämä epäkohdat ovat sellaisia mitä maamme ei kauaa kestä. Tuo työvoimapula on jo nyt konkretiaa monella naisvaltaisella alalla ja palkat ja työolot eivät vastaa 2000-luvun Suomea. Itse opettajana tiedän miten kovaa työtä kouluissa esimerkiksi tehdään ja suurin osa opettajista on tänä päivänä naisia. Työnvaativuus kasvaa koko ajan ja tähän on meidän vastattava. Hoivapuoli on oma lukunsa. Tilanne siellä on vieläkin kriittisempi ja tilanne vaatii toimia hyvässä yhteisymmärryksessä ja toivon, että maamme hallituskin ottaisi nämä asiat nyt vakavaan keskusteluun. Hoivapuolella ongelma ei pelkästään ole vanhusten tai sairaanhoidossa vaan parannettavaa löytyy paljon myös varhaiskasvatuksen puolelta missä on ammattitaidolla mahdollista tehdä runsaasti sitä arvokasta ennaltaehkäisevääkin työtä.
…
Samaan aikaan kun ”taistelu” osaavasta henkilökunnasta jatkuu niin palveluiden myötä myös uusista kuntalaisista. Viime viikkoina Helsingin kaupungissa tuli esille konsulttiselvitys missä esitetään 17-20 keskikokoisen koulun lopettamista. Helsinkiläisessä keskikokoisessa koulussa on 300-400 oppilasta ja asian kiireellisyyttä ja suurta kertarysäystä perusteltiin sillä, että ”parempi kertarutina kuin ainainen kitinä”. Asiasta Ilta-Sanomissa eilen kirjoittanut lehden uutispäällikkö Seppo Varjus totesi tähän: ”Miehekkäästi murjaistu”. Toisena perheitä koskevana asiana Varjus nosti esille tiedon siitä, että päiväkodeissa Helsinki olisi ulkoistamassa ruualaittoa Palmialle. Asukkaat ovat nousseet takajaloille.
Varjus pelkäsikin kommenttikirjoituksessaan, että kaupungin toimet ajavat lapsiperheitä kaupungista pois, jotta lapsille saataisiin turvallisuutta ja pysyvyyttä. Perheitä eniten asuinpaikkaan sitookin varmasti juuri lasten koulu ja jos kouluasioihin tulee perheestä riippumattomia muutoksia on muuttopäätös tässä vaiheessa helpompi tehdä. Varjus totesi, että lapsiperheelle on oleellisinta, että verojen vastineeksi saa luotettavia palveluita.
Niinpä niin… Ongelmia siis riittää isoillakin. Ehkä me täällä Kehä III:sen ulkopuolella pystymmekin juuri tarjoamaan turvallisuutta ja lapsiläheisyyttä ja yhtenäisyyyden tunnetta. Toivottavasti myös pysyvyyttä jatkossakin. Haaste kuntataloudella on kuitenkin kova ja sen korjaaminen vaatii myös valtion apua.
…
Tänään työpäivä. Ensin kirjoitustöihin ja sitten Helsinkiin. Illalla hermolepo tuokio ratsastustunnilla.
…
Vesikeli sitten yllätti niin kuin nämä sää tekijät aina. Aamulla oli Sadulla pienoisia vaikeuksia kitkarenkaiden kanssa päästä mökkimäkeä ylös. No lopulta saimme auton ylös ja Satu pääsi työmatkalleen Helsinkiin. Yksi niistä kymmenistä tai sadoista, jotka Lopelta ja seutukunnaltamme joka päivä matkaa töihin pääkaunpunkiseudulle.
Oman päivän aloitin toimistotöiden parissa ja puolilta päivin kävin yhden neuvottelun Helsingissä koskien ensi vuoden juontotöitä. Samalla matkalla hain myös kampanjamme viralliset kynät FAIS:lta ja sitten yksi palaveri vielä lounaalla koskien ensi vuoden alun kampanjan töitä. Palataan siihen kun asia tulee julkiseksi vahvistuttuaan.
Kotimatkalla sain muutaman mielenkiintoisen puhelinsoiton eduskuntavaaleja koskien. Tilanne alkaa jäsentymään. Hyvältä näyttää. Anteeksi salamyhkäisyyteni 🙂
Nyt jo kotona ja kohta illan ratsastustunnille. Toivotaan, että sohjon keskeltä löydän vielä uran kirkonkylälle.
….
Taistelu enduron joukkuemaailmanmestaruuksista käynnisty eilen tiistaina maapallon toisella puolella Uudessa-Seelannissa. Tarkkalan Marko on mukana miesten edustusjoukkueessa ja kahden ajopäivän jälkeen kuudesta kaikki näyttää hyvältä. Suomi nousi vakuuttavasti enduromoottoripyöräilyn MM-joukkuekilpailun kärkeen
nyt kilpailun toisena ajopäivänä Uudessa Seelannissa. Ensimmäisen päivä jälkeinen Ranskan 33 sekunnin etumatka muuttui nyt Suomenlähes neljä minuutin johdoksi. Lake Taupossa ajettavan kuuden päivän mittaisen kilpailun toisena on nyt Ranska ja kolmantena Espanja. Espanja on jäänyt Suomesta runsaat kuusi minuuttia. Tsemiä siis kavereille Ranskaan. Me pidämme täällä peukalot pystyssä ja toivomme hyvän tahdin jatkuvan loppuun asti.
Nyt ratsastamaan…
…
Kello 21.37 ja juuri ratsastustunnilta kotiin. Nyt esteet vähäksi aikaa sivuun ja takaisin koulun ja hevosen hallinnan pariin. Tänään itseasiassa vielä kokoilimme ravia ja laukkaa ja Jarilta muutamia kehujakin tunnin aikana. Dom Café teki kutakuinkin sen mitä minä yritin hänelle sanoa ja siitähän se yhteispeli lähtee.
Tänään puhuin muutaman ihmisen kanssa television digiaikaan siirtymisestä. Kellohan digittää jo kovaa vauhtia ja ensi vuoden elokuussa sitten analogisen verkon pitäisi lakata toimimasta ja Suomi siirtyy kokonaan digiaikaan. Asiaa kun tuossa selvittelin niin suurimmaksi ongelmaksi on nousemassa taloyhtiöt missä tv:tä katsellaan kaapeliverkon kautta ja toisena vieläkin suurempena ongelmana tulee olemaan laitokset, koulut ja sairaalat esimerkiksi. Antennitaloudet ovat siirtyneet tilannetta seuraavan digi-tv:n seurantaryhmän mukaan digiaikaan aikataulussa.
Television katsojalukujakin tutkivalta Finnpanelilta saatiin tietoa, että elokuun lopulla noin 51 prosenttia suomalaisista tv-talouksista oli hankkinut digisovittimen eli aikamoinen kiire tulee vielä monessa kodissa. Sama tutkimus vahvisti sen tiedon että kaapelitalouksissa siirtyminen on ollut hitaampaan. Kaapeliverkkoon liitetyistä talouksista 37 prosenttia ja muista talouksista 63 prosenttia pystyi seuraamaan digitaalisia tv-lähetyksiä.
Helmikuussa digiaikaa markkinoidaan sitten Suomessa oikein kunnolla ja herätellään viimeiset toimimaan. Helmikuun Digiviikolla kaikki televisiokanavat tulevat esittämään digisiirtymään liittyvää ohjelmistoa ja samalle ajalle tähdätään myös erilaisin tarjouksin.
Itse en kovinkaan huolestunut ole tavallisten perheiden tilanteesta. Perusdigisovittimen saa kohtuullisella hinnalla ja hyvät ja monpuolisetkin boksit ovat halventuneet koko ajan. Sen sijaan olen huolissani senioriväestöstä. Siitä miten he selviävät muutoksesta. Laitteiden asennukset, laitteiden käytön oppiminen ja esimerkiksi antenneihin liittyvät asiat aiheuttavat varmasti ongelmia. Paras apu löytyy monelle lähipiiristä. Jo alakouluikäiset lapset ovat aika taitavia näiden laitteiden kanssa ja yläkoululaiset jo sellaisia, että taidamme jäädä itse kukin jalkoihin. Heiltä siis kannattaa kysyä apua, mutta mitä sitten jos lähisukulaisia ja apua ei ole saatavilla? Voisiko silloin esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliitto, urheiluseurat tai lukiot käynnistää digikummitoimintaa ja auttaa tämän ongelman edessä?
Niin ja sitten ne laitokset koulut ja sairaalat ja asuntolat? Pitäisikö nyt kuitenkin sallia myös talokohtaiset laitteet esimerkiksi vanhusten palveluasuntoihin ja kouluihin? Tämä esitys on tyrmätty sillä, että silloin vain kanavat näkyvät, mutta tv:tä internettinä ei voisi käyttää. Mitä sitten. Uskon, että moni olisi valmis tyytymään televisioon. Kouluissa tämä riittäisi varmasti ja tarvitseeko esimerkiksi palveluasunnossa asuva ikäihminen välttämättä internettiä tai ainakaan sitä tv:n kautta? Voisin uskoa, että ei tarvitse ja jos tarvitsee niin asuntokohtaiset digisovittimet olisivat kuitenkin mahdollisuus tähänkin. Heille jotka niin haluavat ja tarvitset.
Sairaalat ovat nimittäin ilmaisset jo halunsa saada luvan muuntaa signaalia digitaalisesta analogiseksi. Muuntamisella vältettäisiin se, että jokaiseen sairaalan televisioon jouduttaisiin hankkimaan erillinen digiboksi, kun televisiolähetykset muuttuvat kokonaan digitaalisiksi. Järkevä esitys ainakin siirtymäkautena ja minusta asia pitää saattaa kuntoon. Kun vanhat tv:t pikkuhiljaa poistuvat käytöstä ne korvataan sitten vaiheittain digi-tv-laitteilla ja näin ei erillisä ns. digibokseja tarvitsisi ostaa laitoksiin ja kouluihin kymmenittäin. Eikö olisi oikeus ja kohtuus?
Mitä sitten tulee vähävaraisten tilanteeseen. Minusta toimeentulotuen käyttäminen harkinnan mukaan myös digilaitteisiin pitäisi saada mahdolliseksi.
Niin taloyhtiöissä pitäisi nyt alkaa toimia. Valmistautuminen digi-tv-aikaan kuuluu nimittäin isännöitsijän ja taloyhtiön tehtäviin.
Hyvää lisätietoa ja vastauksia kysymyksiin löytyy kotisivuilta www.digitv.fi. Kannattaa käydä katsomassa.
Tv-lähetykset muuttuvat kokonaan digitaalisiksi 31. elokuuta 2007. 289 päivää jäljellä ja huomenna enää 288. Aikaa ei siis ole hukattavaksi.
Nyt iltapalaa ja sitten nukkumaan.