”Kahvid ja Kaakkomäed´”

Kynästä, maanantaina 13.11.2023

”Kahvid ja Kaakkomäed´”

Näin tapasi sanoa Heleniuksen Olli Lopen Kesoilin kahvilassa aikanaan. Oma loppilainen herkku meni suuhun ja kuppi kahvia. Ja usein Olli tilasi kaksi – ystävällekin.

Mikä muuten Kaakkomäki -herkku oli? Olen yrittänyt sitä selvittää ja nyt olen siinä käsityksessä, että Kaakkomäki oli sitruunamuffinsin tyylinen korkeaksi voipaperikupposeen tehty herkku? Olenko ymmärtänyt oikein? Muistaako joku tarkemmin? Sillä olisihan se hauska saada Kaakkomäet takaisin kahvipöytiimme.

Kotiseuturakkautta.

Jokaisella meillä on varmasti jonkinlainen kotiseuturakkaus johonkin paikkaa. Monelle nuorelle se ei välttämättä ole erityisen kova juttu – ei ainakaan nyt – mutta monelle joskus myöhemmin. Nuorena oma kotiseutu kun voi tuntua niin pieneltä – maailma on aina jossain muualla.

Kotiseuturakkautta voi tuntea kyllä moneenkin paikkaan. Yleisimmin sinne mistä on kotoisin. Kotiseuturakkaus voi olla myös perittyäkin. Jopa paikkaan missä ei koskaan ole edes asunut tai ehkä käynytkään. Monissa loppilaissuvuissa ikävöitiin rajan taakse Karjalaan jäänyttä kylään – ja ikävöidään tänäänkin. Peritty kotiseuturakkauskin edistää yhteisöllisyyttä – pitää juuria maassa. Sukupolviakin myöhemmin yhteisöllisyyden side on vahva. ”Jo lapsena kiinnyin kuin huomaamattani seutuun, jossa en ollut koskaan edes käynyt tai saatikka asunut”, kertoi eräs loppilainen ja kertoi myöhemmin käyneensä ja toivoin jälleen tulevaisuudessa pääsevänsä.

Tuomien tuoksu – missä vain – tuo aina lapsuuden mieleen. Lapsuuden kodin pihapiirin tuomien keväinen tuoksu, sitä en unohda.

Minulle lähtemättömiä ovat lapsuuden isot kivet Viertolan metsässä. Ne kivet ovat siellä edelleen – toki jotenkin pienempinä. Ja myös Loppijärven vanhankirkon uimaranta. Paaranluolan tuoksukin – muistan. En unohda. A-koulun tiilitalon seinusta keväällä lumen sulettua. Tytötkin siellä seinustalla istumassa. Ja minulle totta kai enoni kesäpaikka – meidän nykyinen Pekkalamme. Sielumaisemaani. Sydämeni paikka. Kulttuurikummini Jare Tiihonen alias Cheek räppäsi aikanaan: ”Mun koti on siellä missä mun sydän on”.

Niin se on.

Kotiseuturakkaus kertookin paljon identiteetistämme. Joku – ehkä useampikin paikka tuntuu vain niin omalta. Sen muistamme aina.

Rakkaudesta Loppeen syntyi myös meidän oma villapaitamme – Loppilainen – isolla L:llä. Paita, jonka vetäessään päälleen muistaa aina sen missä sydän on. Ja ihastuttavalla tavalla nämä Loppilaiset ovatkin valloittaneet sydämemme ja myös värittäneet kyläkuvaamme. Loppilaisia villapaitoja, mekkoja, villatakkeja, myssyjä ja lapasia näkee yhä enemmän. Ja aika hieno oli Jarmo Laukkasen idea tehdä Loppilainen Karjalan väreihin. Syntyi Loppilainen Karjalainen, mikä kertoo juurista ja kotiseuturakkaudesta kahteen eri sydämen paikkaan.

Loppilainen, Kaakkomäki -leivos, Lopen Laulu, Lopen Krapusolki, Lopen kansallispuku ja paljon muuta. Mutta tärkeintä lopulta on se mitä tuntee.

Ja lopulta niinhän se on, että mitä syvemmällä juuret ovat maassa, sitä kauemmaksi voimme nähdä.

Cheek päättikin kaipuunsa toteamalla:

”Mä tuun takas kotiin.”

Lopella Viertolassa
28.4.2023
Timo Heinonen
loppilainen

Teksti julkaistu alunperin Lopen Joulussa 2023

Kommentit