Kunnioitetut sotiemme veteraanit, kunnioitetut ja suuresti arvostamamme Lotat, hyvät naiset ja herrat.
Suomi itsenäisenä kansakuntana lähestyy jo sadan vuoden ikää. Joulukuun 6. päivänä vuosittain meillä on ilo juhlia kotimaatamme, joka itsenäistyi vaikeiden tapahtumien seurauksena vuonna 1917.
Pienten valtioiden synty on lähes poikkeuksetta ollut seurausta suurten kansakuntien välisistä sodista. Tietenkin se on vaatinut muitakin edellytyksiä kuin suurvaltojen rauhanteoissa suorittaman rajojen piirtelyn.
Suomenkin itsenäisyyden saavuttaminen oli itseasiassa monisatavuotisen kehityksen seurausta. Tarvittiin luja usko omaan kulttuuriin ja sivistyksen voimaan – jolla oli täällä Lopellakin vahvat juuret – sekä vahva tahto rakentaa oma isänmaa. Sitä tahtoa yritettiin suomalaisista nujertaa monin eri keinoin, siinä kuitenkaan koskaan onnistumatta.
Suomalaisen vahvan maanpuolustustahdon siemen kylvettiin jo itseasissa 30-vuotisen sodan aikoihin, jolloin esi-isämme taistelivat Ruotsi-Suomen joukoissa – Euroopassa.
Jo tällöin kaikui meille kaikille edelleen tuttu sotahuuto ”Hakkaa päälle!” ja näin suomalaiset sotilaat saivat kutsumanimen Hakkapeliitat, joiden kunniakas maine levisi kulovalkean tavoin ympärimaailmaa.
Tämä oli varmasti Teidänkin kaikkien isänmaallisuuden alkusiemen. Tällöin suomalaisista kasvoi suomalaisia – oman arvonsa tunteva kansanryhmä – suuressa maailmassa.
***
Ensimmäisen maailmansodan seurauksena 1914-1918 Neuvostoliiton ja Läntisen Euroopan väliin syntyi 10 uutta valtiota, Suomi niiden joukossa. Vain 20 rauhan vuoden jälkeen syttyneessä II maailmansodassa Neuvotoliitto valloitti ne kaikki – lukuunottamatta yhtä – Suomea.
Kun toisen maailmansodan voittajavallat olivat tyhjentäneet juhlamaljansa, muste rauhansopimuksessa oli kuivunut, alkoi ajo jo uusiin asemiin, nyt ns. kylmään sotaan.
Tämä 35 vuoden kausi päättyi ilman ainuttakaan laukausta USA:n voittoon ja Neuvostoliiton hajoamiseen vasta 1990-luvulla.
Itsenäisyytensä toisessa maailmansodassa menettäneet valtiot Suomenlahdelta Mustallemerelle ja Välimerelle asti saivat itsenäisyytensä takaisin. Viro ja Latvia yhdennellätoista hetkellä.
****
Suomen tie sivistyvaltioiden kärkijoukkoon on ollut monivaiheinen. Taival kohti itsenäisyyttä sisältää mittaamattoman määrän inhimillistä kärsimystä ja aineellisia menetyksiä.
Työ isänmaan hyväksi on vaatinut raskaan veron myös täällä Lopella vuosina 1939-1944. Viime sotiin Lopelta lähti yhteensä yli 2 200 asevelvollista ja reserviin kuuluvaa.
Tämä osa historiaamme elää vielä Teidän, arvoisat veteraanit ja lotat, muistoissanne. Mutta onneksi myös painettuna sanana jälkipolville. Lopen veteraanimartikkeli ja Lopen suojeluskuntien ja Lotta Svärd-järjestön Lopella Uupumatta- kirja ovat tästä hyviä esimerkkejä. Tässä työssä olen myös itse saanut olla mukana, mistä olen kiitollinen. Kirjojen avulla voimme huolehtia siitä, että myös tulevat sukupolvet muistavat Teidän tekemänne työn. Haluan luvata teille, että muisto ei koskaan hälvene.
***
Talvisotaan osallistui Lopelta kaikkiaan yli tuhat miestä. Ylimääräisten harjoitusten nimellä tehty liikekannallepano alkoi Lopella 10.10.1939, jonka jälkeen miehet siirtyivät välittömästi Summan kylään valmistelemaan puolustuasemia.
Neuvostoliiton hyökkäys Summassa alkoi 6. joulukuuta 1939, 22. itsenäisyyspäivänämme.
Loppilaisten pataljoona taisteli etulinjassa, tammikuun lepojaksoa lukuunottamatta koko talvisodan ajan. Oma isoisäni oli mukana tuossa taistelussa.
Loppilaisten pataljoona oli talvisodassa Jalkaväkirykmentti 15:n Kolmas Pataljoona. Talvisodan jälkeen JR 15 (viidentoista) komentaja eversti Ilmari Karhu totesi 11.8.1940 päiväkäskyssään: ” Rykmentin vetäytymisen uusiin asemiin on joka kerta määrännyt ylempää tullut käsky, ei kertaakaan vihollisen ankarinkaan painostus. Olkoon JR 15 sodanaikainen toiminta esimerkkinä sen joukko-osaston toiminnalle, jolle JR 15 kunniakkaat perinteet tästä päivästä alkaen lankeavat.”
Tässä päiväkäskyssä on perintöä vaalittavaksi myös tänään. Periksiantamattomuutta, tahdon voimaa ja uskallusta ja halua olla itsenäinen.
***
Tämän pataljoonan kunniakasta työtä jatkoivat jatkosodassa useimmat loppilaiset ns. Lopen Pataljoonassa. JR 3:n kolmannen pataljoonan ankarimmat taistelut käytiin heti sodan alkuvaiheessa, elokuussa 1941. Kyseessä oli torjuntataistelu Kämärässä Kannaksen rintamalla.
Lopen nuoret miehet – nuorimmat silloin vielä poikasia – torjuivat Viipurista päin hyökänneen ylivoimaisen vihollisen joukot osoittaen suurta urhoollisuuttaan kaksipäiväisessä, verisessä taistelussa.
Kämärän taistelussa kaatui 24 ja haavoittui 61 loppilaista vain kahden vuorokauden aikana.
JR 3:n 3. pataljoona koki menetyksiä myös myöhemmin ja kokoonpanoon liittyi uusia, muualta kotoisin olevia sotilaita. Tästä huolimatta pataljoonan komentaja majuri A. Ikosen kerrotaan lausuneen, että Lopen miehet olivat pataljoonan parasta sotilasainesta.
Esimerkkinä Lopen pataljoonan menestyksestä mainitaan muun muassa taistelu sodan loppuvaiheessa. Pataljoona tuhosi kesäkuussa vastustajalta kokonaisen panssarirykmentin viimeistä vaunua myöten.
Kaikkiaan sodissa vuosina 1939-1945 kaatui 254 loppilaista ja haavoittui noin 500 loppilaista miestä. Koko maassa kaatuneita oli 2,3 % väestössä. Lopella tilanne oli vielä vaikeampi, kaatuneiden määrä oli 2,7 prosenttia Lopen silloisesta väestöstä. Moni perhe jäi ilman poikaa – moni koti jäi ilman isää.
****
Arvoisat lotat –
Te Suomen naiset halusitte seistä tasavertaisina miesten rinnalla. Suomalaiset naiset eivät halunneet eivätkä aikoneet luovuttaa oikeuksiaan vapaan kansan jäseninä. Naisilla oli tässä vaativassa työssä tärkeät omat tehtävänsä. Haluan tässä kiittää, Teitä arvoisat Lotat, siitä rohkeudesta ja voimasta, jota tuon tehtävän hoitaminen vaati.
Loppi oli esimerkkinä koko Suomelle.
Ns. Launosten ”rengas” oli poikkeuksellisen aktiivinen ja tarmokas Lotta-Svärdin esimuoto Lopella. Isänmaallisten naisten työ Launosissa oli alkanut hahmottua jo itsenäistymisvuonna 1917, jolloin vapaaherratar Kaisu Yrjö-Koskinen ystävineen ryhtyi kokoamaan mm. sairaanhoitotarvikkeita ehkä edessä olevaan asellista selkkausta silmälläpitäen.
Launosten rengas alkoi siis kokoontua tietynlaisena ”neulomaseurana” ja sen toiminta jatkui väsymättömän uutterana vuosi vuodelta. Rengas ei liittynyt heti Lotta-Svärd järjestön perustamisen jälkeen järjestöön, vaan toimi pitkään itsenäisenä naisten vapaaehtoisena maanpuolustusryhmänä.
Alkuvuodesta 1927 tilanne oli kuitenkin kehittynyt sellaiseksi, että Launosten rengas katsoi ajan olevan sopiva Lotta-Svärd järjestöön liittymiseksi ja 17. päivänä maaliskuuta koeäänestyksessä valtava enemmistö oli Lottien kannalla.
Tämä ainutlaatuinen loppilainen vapaaehtoinen naisten maanpuolustustyö on huomioitu laajasti myös valtakunnallisella tasolla. Loppilaista naisten vapaaehtoista toimintaa ollaan esitelty useissa eri tilanteissa ja jopa kirjoissa esimerkillisenä isänmaan rakkautena.
Me tämän päivän aikuiset voimme vain ylpeydellä ajatella näitä ahkeria ja edellä käyneitä isoäitejämme, jotka rohkeasti ja uupumatta tekivät työtä isänmaan eteen.
Te kaikki puolustitte rajojamme – Te kaikki olitte valmiita uhraamaan terveytenenne – Te kaikki olitte valmiita uhraamaan jopa henkenne – jotta vain Isänmaamme säilyisi ja säilyttäisi itsenäisen asemanne. Te kaikki halusitte antaa meille sodanjäleisille sukupolville rauhan elää – itsenäisenä – oman päätösvallan omaavana kansakuntana.
Vapaaehtoinen maanpuolustustyö on jatkunut sodan jälkeenkin omalla mallillaan. Naiset ovat jatkaneet arvokasta työtä kotimaamme hyväksi erilaisissa järjestöissä mm. Sotilaskotisisarina – kuitenkin samalla hengellä kuin Lotat silloin sodan aikana.
Teidän kaikkien luoma kunniakas Lotta –henki on varmasti elänyt jokaisessa suomalaisessa naisessa, aikojen vaikeudesta huolimatta, joka päivä ja tänä päivänä entistä vahvemmin, kun naisille on suotu mitä parhaimmat mahdollisuudet vaikuttaa maanpuolustustyössä jopa suorittamalla asepalvelus.
Naisten osallistuminen maanpuolustustyöhön on saavuttamassa tänä päivänä yhtä arvostettua asemaa kuin silloin sodankin aikana. Naisten vapaaehtoista maanpuolustustyötä ollaan kehittämässä monella eri sektorilla ja perusta tälle työlle löytyy kunniakkaasta Lotta-Svärd –järjestön perinteestä.
Ilolla olemme saaneet nähdä kuinka suomalaiset naiset ja nuoret tytötkin haluavat olla mukana työssä isänmaan eteen – me kaikki olemme nähneet jo ensimmäisen loppilaisen nuoren naisen käyvän läpi asepalveluksen – mielenkiinnolla voimme vain odottaa mihin kaikkeen suomalainen maanpuolustustyö tulevaisuudessa voikaan yltää.
Te suomalaiset sotilaat ja Te suomalaiset esimiehet – taistelitte rintamalla – valmiina uhraamaan kaiken minkä ihminen voi uhrata oman asiansa eteen. Te taistelitte Talvisodan muistomitalin sanat mielessänne KUNNIA, ISÄNMAA – joka päivä.
Ja tästä ainutlaatuisesta aktiivisuudesta, johon osallistuivat siis kaikki – jokainen pieni tyttö ja poika, jokainen suomalainen nainen ja jokainen suomalainen mies ja moni ulkomaalainen ystävämme, syntyi Suomen ainutlaatuinen puolustuskyky. Teitä jokaista tarvittiin – Teistä jokaisesta syntyi tämä uskomaton voima – Suomalainen Sisu.
Mutta myös aivan liian vähän näissäkin tilaisuuksissa on muistettu heitä jotka pitivät huolta kotirintamasta. Vilja piti kasvattaa ja leipä leipoa. Lapsetkin tuli kasvattaa. Ja kantaa huolta niin omasta kodista kuin koko kylistä. Haluankin lausua mitä suurimman kiitoksen myös näille kaikille jotka antoivat ison panoksen kotimaamme arjen pyörittämiseen näinä vaikeina aikoina.
Ja vaikeudet eivät päättyneet rauhaan. Moni perhe oli ilman isää ja moni talo ilman poikaa ja tytärtäkin.
Suomi kantoi epäreilut ja kohtuuttomat rauhan ehdotkin katkeamatta.
Suomi oikaisi selkänsä. Selän jota oli taivutettu. Ja koeteltu. Maa rakennettiin uudestaan ja suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan siemen kylvettiin.
Meillä tämän päivän poliitikoilla on vaalittavana teidän perintönne. Meidän tehtävämme on nyt kantaa vastuuta koti-Suomesta.
Tässä tärkeässä roolissa on huolehtia myös siitä, että maallamme on riittävät ja uskottavat keinot puolustaa itsenäisyyttämme jos sitä tavalla tai toisella joku vielä koettelee.
Puolustusvoimamme käyvät läpi nyt merkittävää uudistusta.
Puolustusvoimain komentaja, kenraali Ari Puheloinen on todennut, että nykyisen suuruisten puolustusvoimien ylläpito ei ole enää mahdollista tulevaisuudessa. Syynä ovat puolustuskyvyn ylläpidon kustannuskehitys, puolustusmateriaalin laaja vanhentuminen ja ennen muuta asevelvollisten ikäluokkien pienentyminen.
Kysymys on siis välttämättömästä uudistuksesta. Meidän on uudistettava ylisuuret rakenteet ja osin vanhentuneet toimintatavat. Tähän oli perusteet olemassa jo ennen tehtyjä poliittisia linjauksia. Uudistus on edellytys puolustusvoimien toimintakyvylle. Se muodostaa puolustusvoimien jatkokehittämisen perustan.
Itse olen saanut seurata ja olla mukana tekemässä tätä rakenneuudistusta eduskunnan puolustusvaliokunnassa, mutta myös mukana ulkoasiainvaliokunnan työssä.
Haluan todeta ehdottomasti, että puolustustamme ei olla ajamassa alas. Eikä puolustuksemme kokonaisuus ole romahtamassa. Keskusteluista on voinut muodostua tällainen mielikuva. Itseasiassa tekemättä mitään näin olisi tapahtunut.
Meidän Puolustusvoimien suorituskyky on tänäänkin hyvällä tasolla. Ja haluan todeta, että puolustusvoimamme ovat määrätietoisesti kehittäneet koulutustaan ja olemme myös hankkineet materiaalia, jolla arvioimme vastaavamme tulevaisuuden haasteisiin.
Puolustusministerimme Carl Haglund totesi, että ”toimintaympäristöön verrattuna puhutaan aivan eri tilanteesta kuin kylmän sodan aikana. Suhteellinen suorituskykymme on edelleen hyvä, samoin kriisinsietokykymme.”
Puolustuskyvyn ylläpito ei siis ole pelkästään supistamista. Samaan aikaan rakennetaan koko ajan uutta. Uutta suorituskykyä ovat esimerkiksi helikopterit, raskaat raketinheittimet, ilmavoimien ilmasta- maahan tulenkäyttö ja merivoimien miinantorjunta-alukset. Tämä kaikki tähtää 2020-luvun puolustusvoimiin jotka ovat hieman pienemmät, mutta nykyiseen turvallisuusympäristöön huomattavasti iskukykyisemmät kuin nykyiset. (Mutta tulevat 230 000 sotilaan puolustusvoimat ovat edelleen eurooppalaisessa vertailussa suurimmasta päästä).
Perusfundamentit pysyvät: puolustuksemme tulee jatkossakin perustumaan yleiseen ja yhtenäiseen asevelvollisuuteen, koko maan puolustamiseen ja sotilaalliseen liittoutumattomuuteen.
Mutta meillä on edessä suuret haasteet. Itse toivon, että maastamme löytyy riittävän suuri joukko joka näkee maamme puolustamisen ja ennen muuta siihen varautumisen ensiarvoisen tärkeäksi.
Kysymysmerkki on vuoden 2015 jälkeisen ajan resurssilinjaukset. Tiedossa tarve on ja toivon, että me saamme tässä riittävän tuen myös muilta puolueilta. Tulevaisuuden puolustuksen materiaali-investointien rahoitustarpeet on tiedossa melko tarkasti. Lisätarve on vuonna 2016 noin 50 miljoonaa euroa ja vuoteen 2020 mennessä asteittain 150 miljoonaa euroa indeksin lisäksi.
Akuutisti minusta meidän tulisi lisätä rahoitusta jo viimeistään ensi vuodelle kertausharjoituksiin. Tämä on minun henkilökohtainen mielipiteeni ja lupaan asiaa viedä eteenpäin. Meidän pitää nostaa nykyisestä noin 5000 kertausharjoitusmäärästä määrä pian takaisin noin 20 000.
Mutta jos vuoden 2015 jälkeen rahaa ei tule puolustusvoimiimme edellä esittämälläni tavalla lisää, uhkaa materiaalinen suorituskyky jäädä alle tavoitetason. Meillä vanhenee satoja Paseja, kymmeniätuhansia rynnäkkökiväärejä, Miinalaiva Pohjanmaa, telakuorma-autoja, viestijärjestelmiä ja tuhansia kevyitä kertasinkoja. Ja edessä on myös Hornettien korvaaminen. Massavanhentumisesta puhuminen ei ole liioiteltua sillä kalustomme on pääosiltaan kylmäsodan ajalta.
Hallituksen ei kuitenkaan tässä taloustilanteessa ollut mahdollista luvata mitään seuraavan hallituksen puolesta.
****
Arvoisat veteraanit, hyvät naiset ja herrat – sotiemme veteraanien ansiosta isänmaamme on tänään itsenäisempi kuin koskaan aikaisemmin. Me rauhan oloissa kasvaneet emme saa unohtaa historian opetusta. Suomea ei ole koskaan puolustanut muu kuin suomalaiset itse. Tilanne ei tule lähiaikoina ainakaan merkittävästi muuttumaan. Meistä jokaisen panosta siis tarvitaan nyt ja tulevaisuudessakin.