Juhlapuhe Kormun kylän Kyläyhdistyksen 25-vuotisjuhlassa 18.11.2007 Maaseutu eteläisen Suomen – metropolialueen mahdollisuutena.

Kynästä, sunnuntaina 18.11.2007

Arvoisat kormulaiset – hyvä juhlaväki.

Oikein mukavaa talvipäivää ja kiitos alkuun kutsusta saapua vieraaksenne Kormun Kylän syyskokoukseen ja Kyläyhdistyksen 25-vuotisjuhlaan. Haluan heti alkuun lämpimästi onnitella kylää ja kylänväkeä ja kyläaktiiveja näistä nyt viimeisistä edeltäneistä 25 vuodesta. Lämpimästi onnea.

Tänään omassa puheenvuorossani etenen Euroopasta Pohjolaan Suomeen ja sieltä Riihimäen seutukunnan kautta Lopelle ja Kormun kylään. Haluan paneutua ennen muuta maaseutuun Eteläisen Suomen – metropolialueen mahdollisuutena.

….

Hyvä kuulijat – EU-politiikassa viime aikoina vahvaa osaa ovat näytelleet tilatuki, EU:n sokeripäätös ja Etelä-Suomen kansallinen 141-tuki. Asiat ovat pinnalla edelleen.

Näistä odotamme ratkaisua 141-tukee lähiaikoina – maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila kertoi kysyessäni tapaavansa komissaarin tulevalla viikolla – se on maataloutemme kannalta keskeisen tärkeä päätös. Näytönpaikka myös ministerille.

Uskon, että neuvotteluissa löydetään ratkaisu jolla kansallinen tuki Etelä-Suomessa säilyy. Nyt on neuvottelijoiden käsissä miten korkeana tuki säilyy ja tässä yhteinen tukemme neuvotteluille on tarpeen. Ei asia ratkea koplaamalla täysin erillään olevia asioita yhteen. Se ei myöskään kuulu maamme tyyliin – toimintatapoihin eikä se tässä tapauksessa johtaisi mihinkään – ainakaan maamme kannalta myönteiseen.

Tiedän, että meillä on asiaa hoitamassa asiansa osaava – maatalousministeri. Ministeri jonka sydän sykkiin maataloudelle, Hämeelle, Eteläiselle-Suomelle ja yhteiselle maallemme. Tiedän, että hän tekee varmasti tässäkin asiassa parhaansa – osaamisesta se ei jää kiinni.

Näillä nyt esillä olevilla EU-asioilla on kauaskantoiset vaikutukset maahamme ja sen maaseutuun ja ennen muuta maatalouteen. Mutta näillä päätöksillä on myös vaikutuksia EU:n yleiseen tulevaisuuteen. Sen monimuotoisuuden ja erilaisuuden kunnioittamiseen – pienten kuuntelemiseen.

On jopa puhuttu, että EU:n sokeripäätös muutti EU:n peruslinjaa ainakin askeleen ns. suurten suuntaan.

Olen vahvasti sitä mieltä, että maamme on syytä terävöittää EU-politiikkaamme. Erityisesti maamme tulee nostaa profiiliaan nyt EU:n ja Venäjän suhteissa, mutta myös yleisesti Euroopan unionin kehittämisessä myönteiseen suuntaan. Olen vaakuuttunut, että EU:n perustuslain kaatuminen oli koko yhteiselle alueellemme traumaattinen kokemus ja siitä toipuminen vei aikansa, mutta nyt Lissabonin sopimuksen myötä Europpa on astumassa uudelleen maailman eturiviin. Hetken oli olemassa jo pelko, että jäämme USA:n, Venäjän ja hurjasti kehittyvän Kiinan vauhdista – ainakin kelkasta.

Niinkuin hyvin tiedämme maamme on Euroopan Unionin maaseutumaisin maa vielä tänäänkin ja maamme historia luo yhteiskunnallemme suuriakin haasteita – ilmasto ja sääolosuhteista puhumattakaan.

Maamme sijainti on noussut tämän kuluneen vuoden aikana esille ulkopolitiikassa, mutta sijainti – geopoliittinen sijaintimme – on vähintäänkin yhtä ajankohtainen nyt myös maatalouden kannalta.

….

Hyvät kuulijat – en tänään puheessani mene tämän syvemmälle EU:hun. Vaan palaan kotimaamme asioihin. Jos maamme on sijainniltaan Euroopassa ja maailmassa monessa mielessä ainutlaatuisessa asemassa niin maamme on myös ainutlaatuinen rakenteellisestikin. Pinta-alaltaan laaja – harvaan asuttu maa – pitkien etäisyyksien maa – roudan ja pakkasen – neljän ainutlaatuisen – erilaisen vuodenajan maa.

Tämä pinta-alaltaan laaja vahvasti maaseutumainen maamme on täynnä rakennettuja yhteyksiä – teitä, kunnallistekniikkaa ja energiaratkaisuja sekä palveluja, joiden kunnossapito ja kehittäminen on lähivuosien keskeinen kansallinen projekti. Maamme ja erityisesti maaseudun kehitystyö on monialaista toimintaa, jossa tähtäimenä tulee olla ihmisten hyvinvointi ja myönteinen väestökehitys. Haaste on suuri, mutta ei mahdoton.

Samaan aikaan, kun muutamat syrjäiset alueet menettävät väestöä, hyvinvoivien maaseutualueiden määrä kasvaa laajalla säteellä eri keskusten ympärillä sekä niissä kauempana sijaitsevissa kylissä, jotka ovat ryhtyneet aktiiviseen kehitystyöhön. Tällaisia kyliä on löytyy Lopeltakin – Kormu, Joentaka, Topeno ja Vojakkalakin. Näille kylille täytyy antaa kiitosta – kylät kehittyvät ja ovat vireitä – toki erilaisia – mutta myös ainutlaatuisia.

Maanlaajuisesti ajateltuna tilanne on mielenkiintoinen. Samaan aikaan kun osa maastamme taistelee tällä hetkellä mm. ikäryhmien pienentymisen kanssa ja tämän kautta oppilaitos- ja kouluverkoston tulevaisuuden haasteiden kanssa ja väestön muuttotappion kanssa niin samaan aikaan osa maastamme on täysin toisenlaisen haasteen edessä.
Esimerkiksi vaikka ikäryhmät nyt yleisesti pienenevätkin tulee Pohjois-Pohjanmaa, Pirkanmaa ja meidän Kanta-Häme ja myös Uusimaa kutakuinkin säilyttämään lapsi ja nuorisoikäluokkien määrän myös tulevaisuudessa ja näillä alueilla investointitarpeet ovat merkittäviä. Muuttovoitto on kovaa ja se luo haasteita.

Mielestäni on ehdottoman tärkeää miettiä sitä miten näitä voimakkaasti kehittyviä ja kasvavia alueita voitaisiin tukea samaan aikaan kun muuttotappioalueidenkin haasteita ratkotaan.

Hyvä esimerkki tästä on oma Hyvinkää-Riihimäen talousalueemme. Alueemme kasvaa yhtenä nopeimpana alueena maassamme. Lähes kaikilla mahdollisilla mittareilla mitattuna Riihimäen seutukunta on maamme kymmenen kärjessä ja kasvun myötä uusinvestointitarpeet ovat saneeraustarpeiden rinnalla merkittäviä. Riihimäki, Hausjärvi ja Loppi kasvavat ja investointimenot ovat korkeita. Olemme saaneet viime aikoina seurata miten koko seutukuntamme näy samaa painia – miettii miten vanhat kiinteistöt saadaan pidettyä kunnossa ja saneerattua ja miten uusia infraratkaisuja saadaan toteutettua – kouluja, päiväkoteja ja myös ikäihmisten koteja rakennettua.

Haluan nostaa tähän listaan vielä huolista tärkeimmän eli lasten ja perheiden hyvinvoinnin. Lähiaikojen tapahtumat ovat dramaattisella tavalla pysäyttäneet koko maamme. Lintukotona pitämme kotimaamme koki jotain mitä emme osanneet edes pelätä. Koki jotain sellaista mistä maamme ei koskaan toivu – tai toipuu – olemme kestäneet ennenkin katkeamatta, mutta olen varma, että entiselleen maamme ei enää tule.

On valitettavaa, että tällaista pääsee tapahtumaan. Se kuitenkin herättää miettimään syitä, esittämään kysymyksiä – joista monet jäävät ilman vastausta, mutta osaan on mahdollisuus löytää myös sanoja.

Lasten ja perheiden hyvinvointi on tänään koetuksella. Se on kasvun hetkellä koetuksella. Perheet etsivät tilaa ja paikkaa kasvaa – rauhaa ja turvaa. Tästä meidänkin vahva kasvumme hyvin pitkälle kumpuaa.

On kuitenkin syytä tunnustaa myös se tosiasia, että nopeasti kasvavat alueet ovat myös kasvukipujen kohteena. Alueemme kantaa tällä hetkellä suurta vastuuta myös niistä haasteista ja jopa ongelmista joiden syyt ovat muualla. Inhimillisesti ajatellen hyvä niin. Mutta tämä on tilanne mikä pitää tiedostaa ja mikä vaatii vahvaa kansallistakin ratkaisutahtoa. Ei voi olla oikein, että maaseutukunta joutuu yksin kantamaan vastuu muuttoliikkeen rasitteista. Tämä on asia mikä pitää voida ja uskaltaa nostaa myös esille.

Tarvitsemme lisää satsauksia varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, erityisopetukseen ja erilaisiin tukitoimiin, jos haluamme, että maamme voi hyvin.

***

Arvon kormulaiset – hyvät kuulijat.

Me suomalaiset olemme kansainvälisestikin siis ainutlaatuisessa asemassa. Meillä on edelleen mahdollisuus valita elämisympäristöksemme sekä kaupungin että maaseudun välillä. Siitäkin huolimatta, että työpaikkamme olisi osana kaupunkia tai jopa pääkaupunkia. Tämä on myös meidän valttimme.

Tätä rikkautta tulisi minusta vaalia paremmin. Tämä vaatii sitä, että maaseudulla rakentamiselle ei aseteta keinotekoisia esteitä. Tämä ei myöskään tarkoita sitä, että ympäristön ja vesien kunnosta ei pidettäisi huolta, mutta näitä normeja ei tarvitse sitoa ihmisten asumusten käyttötarkoitukseen tai asumisaikaan. Myös hyvät rakentamisen paikat pitäisi olla sallittuja myös 2000-luvulla. Ei keinotekoiset laskennalliset rakennusoikeudet voi olla esteinä järkevälle maaseudun kehittämiselle. Kuitenkin niin, että maaseutu tarvitsee ennen muuta toiminnallista voimien kokoamista, ei fyysistä eheyttämistä.

Tarvitsemme toimivat liikenneyhteydet. Julkinen liikenne on tärkeässä roolissa, mutta on tärkeää myös muistaa maamme erityispiirteet ja se, että monessa tapauksessa ei julkinen liikenne pysty asiakasmäärien takia vastaamaan yksittäisten ihmisten tarpeita ja siksi henkilökohtainen auto on tärkeä.

Meidän tulee taata, että työssäkäynti on noin 100 ehkä hieman pidemmältäkin päivittäin mahdollista ja tässä tärkeässä roolissa on työn verotus ja sen vähennysoikeudet, autoilun verotus, autojen verotus ja ennen muuta toimiva ja turvallinen tieverkosto. Mielestäni myös alempiasteisen tiestön liikennöitävyys on turvattava ja yksityisteiden saamia tukia on lisättävä niin kuin ensi vuonna maamme hallitus tekeekin. Pääasiassa 1970-luvulla rakennettu runkotiestömme ja jo sitä ennen rakennettu yksityistieverkostomme ei saa päästä enää rapistumaan. Mutta myös uusia seutukunnallisesti merkittäviä väyliä on toteutettava, mikäli alueen positiivinen kehittyminen on selkeästi kiinni uuden yhteyden toteutumisesta. Näitä haasteita on myös meillä.

Myös nykyistä enemmän julkisia varoja tarvitaan, jotta yhä useammat haja-asutusalueen taloudet saataisiin julkisten vesi- ja viemärijärjestelmien piiriin – tässä työssä kotikuntamme on ollut edelläkävijä.

***

Hyvät kuulijat.

On tosiasia, että elinvoimainen maaseutu nojaa edelleen maa- ja metsätalouteen, mutta uskallan väittää, että se tarvitsee välttämättä myös uusia elinkeinoja ja ihmisiä. Osa elinkeinoista voidaan rakentaa maaseudun vahvuuksien: puun, veden, peltojen ja maatilojen varaan. Maaseudulla mahdollisten ja siellä laajenevien elinkeinoalojen luettelo on kuitenkin myös merkittävä. Hyvin monet etätyöksi soveltuvat tietotyötehtävät, bioenergian tuottaminen, puutuoteala kokonaisuudessaan, erityyppistä palvelua tarjoavien matkailuyritysten verkko voi edelleen tihentyä, elintarvikealan pk-yritysten määrä voi nousta nykyisestä vajaasta 3 000:sta. Monet nykyisistä yrityksistä voivat vahvistaa toimintaansa. Lisäksi palvelut ja kulttuuri tarjoavat uudentyyppisiä, haastavia tehtäviä maaseudulle.

Mutta yhdeksi merkittäväksi kasvualaksi on osoittautunut myös keskuksissa työssäkäynti, koska yhteydet toimivat varsinkin pienten ja keskikokoisten keskusten lähialueilta. Tästä hyvänä esimerkkinä meidän vahvasti kasvava Riihimäen asemanseutu Prismakeskuksineen ja Atomeineen, jossa saamme tänään hyvää palvelua myös monelta loppilaiselta.

On totta, että maaseudun voimien yhteen kokoamisella on erityistä tarvetta. Erityisesti syrjäisillä, muuttotappiosta kärsivillä seuduilla, mutta myös meidän tyyppisillä kasvualueilla. Tarvitsemme yhteistä aluepolitiikkaa. Mielestäni pitkään jatkuneen tietoisen kaupungistamisen ja keskittämisen tilalle pitää nyt ottaa ja hyväksyä aito kaupunkien ongelmia ratkaiseva kaupunkipolitiikka sekä erityyppiset maaseutualueet huomioon ottavaa maaseutupolitiikkaa. Nämä eivät ole vastakkaisia, vaan painottuvat eri asioihin – yhdessä menestymiseen.

Erilaiset alueet on saatettava keskinäiseen vuorovaikutukseen, jolloin niissä kaikissa pystytään vahvistamaan niin yksityisellä kuin julkisella puolella keskeisiä toimintoja. Vuorovaikutuspolitiikan vahvistamiseksi tarvitaan tasa-arvoisia osapuolia sekä molemmin puoleisia hyötyjä.

Itse olen esittänytkin kuntarajat ylittävää peruspalvelutarjontaan ja olen edelleen sitä mieltä. En näe yksinkertaisesti yhtään järkiperustetta sille miksi loppilainen ei voisi viedä lastaan työmatkalla päivähoitoon esimerkiksi Herajoen alueelle jne.

On kiistaton tosiasia, että me tarvitsemme Lopelle lähipalveluita ja päivähoitoa kotien lähelle, mutta yhteisillä kasvualueilla voisi tällainen yhteistyö olla järkevää. Riihimäki kasvaa kohti Kormua – kohti Loppea ja miksi emme olisi aktiivisesti mukana tässä kehitystyössä? Miksi emme voisi olla mukana tällaisessa raja-alueiden päiväkoti yms. investoinnissa ja miksi Riihimäki ei voisi olla mukana mm. Kormun koulun käytössä?

Itse haluan, että tämä on pian mahdollista ja yhteistyö aitoa. Haluan myös maapolitiikkaan maakuntakaavan ja kuntien sisäisten osayleiskaavojen ja asemakaavojen väliin kuntarajat ylittävää maapolitiikkaa – seutukaavoitusta 2000-luvun tyyliin. Miksi emme keskustelisi yhdessä yhtenäisellä alueilla kasvusuunnista ja alueista ja niiden tarpeista?

Parhaat menestymisen eväät ovat käsillä, jos tarpeet, toiveet ja tavoitteet nousevat aidosti alueen asukkaista ja palveluiden käyttäjistä.

****

Hyvät ystävät. Tänään olemme juhlistamassa Kormun kylän kyläyhdistyksen neljännesvuosisadan taivalta.

Haluan puheeni lopuksi – tulla Eu:n ja Suomen ja Riihimäen seudun kautta Kormuun. Kylään jonka elämää saamme tänään juhlistaa. 25 vuotta osaa elävän kylän pitkää ja vaiherikasta historiaa, jonka kehitys alkoi kiihtyvästi 1800-luvun lopulla.

Von Törne –suku oli isännöinyt tämän kylän kartanoa jo kauan ennen ja pitkään, mutta vuonna 1870 Karl Fredrik Anderssonin tultua kartannon isännäksi kylä alkoi kehittyä. Kylän ilme kehittyi näinä aikoina – kylä rakentui. Pian näillä rinteillä oli 20 torppaa ja elinvoimainen kylä. Hevosmiehenä en voi olla mainitsematta vuoden 1881 kylän 57 hevosta.

Kormun kylä oli edelläkävijä monessa ja Lopen Historiaa kertoo, että vuonna 1873 Anderssonien johdolla Kormun kartano sai ilmeisesti koko maan maaseudun ensimmäisen vesijohdon, jolla maan sisään kaivettujen puutorvien kautta vesi saatiin kulkemaan puolen kilometrin päässä olevasta lähteestä kartanon pakariin ja navettaan.

En voi olla mainitsematta vielä kylän historiasta sitä kuinka Karl Anderssonin kuoltua vuonna 1892 kylä sai muutamaa vuotta myöhemmin lesken jälkeen isännäkseen vuonna 1906 kartanon tyttären Ida Fredrikan naineen H.G. Paloheimon.

Kartanon merkitystä kylälle kuvaa sekin, että Jorma Kallenautio Lopen Historiassa kirjoittaa kartanosta puhuessan aina muodossa Kormu siirtyi jonkun haltuun, Kormua isännöi hän ja hän. Kormu oli siis sama kuin kartano.

Tämän jälkeen Paloheimon johdolla Kormussa alkoi toinen tai oikeastaan ensimmäinen suuren kasvun aikakausi. Soita raivattiin pelloiksi – metsiä raivattiin pelloiksi ja kuudessa vuodessa kylän peltomäärä kasvoi 120 hehtaarista 559 hehtaariin. 100 hehtaaria pelloista salaojitettiin 1914 mennessä riukusalaojin. Myös karjan määrä kasvoi hurjasti ja kylä kehittyi. Samaan aikaan kylään rakennettiin 10 uutta työväen asuntorakennusta, jotka edelleen ovat tärkeä osa kylän ilmettä, ilmettä jota mm. Lopen rakennuslautakunta on pyrkinyt ohjeistamalla vaalimaan.

Kiitos kylän kehittymisestä siis kuuluu Kormu-Launosten ja oikeastaan myös Riihimäen seudun osalta hyvin pitkälti Paloheimon maineikkaalle suvulle.

Koulun Kormu sai Anderssonien maalahjoituksen myötä vuonna 1899 ja vuotta myöhemmin koulu aloitti kunnan rakentamassa hirsirakennuksessa toimintansa. 20 poikaa ja 16 tyttöä. Oppivelvollisuuden piiriin kormulaiset tulivat loppilaisista pilpalalaisten kanssa ensimmäisinä vuonna 1923. Koulu oli alkuun pieni, mutta pian jo yli 100 oppilaan koulu.

Tänään Kormun kylänne on vireä kylä Riihimäen kainalossa. Kyläkauppaa ei kylässä enää ole, mutta laajat palvelut muutaman minuutin matkan päässä ovat kehittäneet kylää ja sen asukaslukua myönteisesti. Ja miksi ei – kauniita upeita kartanomiljöön rakennuspaikkoja. Uskon vakaasti, että kylällä on edessään maaseutukylänä hyvä tulevaisuus. Nyt koulun lapsiluku on laskemassa, mutta uskon sen olevan vain väliaikaista.

***

Hyvä ystävät. Itse uskon, että maaseutumaisella kunnalla – sen taajamilla ja sen elävillä kylillä on valoisa tulevaisuus. Se vaatii meiltä yhteisiä ponnisteluja – se vaatii järkeviä ratkaisuja – se vaatii kuntarajat ylittävää luottamuksen yhteistyötä. Näistä ratkaisuista ei ainoa ole meidän oma henkilökohtainen ratkaisumme – tai on, mutta siihen päätyminen vaatii järkeviä ratkaisuja myös seutukunnalla ja koko valtakunnassa.

Arvon kormulaiset. Näillä sanoilla haluan toivottaa Kyläyhdistyksellenne onnea ja tuoda samalla myös Lopen kunnan virallisen tervehdys juhlaanne. Kylänne on etuoikeutetussa asemassa – palveluiden kainalossa – keskellä kauniisti kumpuavia peltoja ja humisevia metsiä.

Kommentit