”Teimme sen, mitä oli valiokunnassa voitavissa, mutta säädöksestä jäi yhä vaikeaselkoinen. Lisäksi kunnille sysätään vastuuta vaikeassa taloustilanteessa.”
Näin tuntojamme kuvasi kokoomuksen ympäristövaliokuntaryhmämme puheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Perkiö, kun eduskunnassa olimme saaneet pitkän väännön jälkeen päätökseen kiistellyn jätevesiasetuksen käsittelyn.
Näin tilanne valitettavasti oli. Laaja-alaiset muutokset olisi ollut parasta valmistella huolellisesti ministeriössä. Aiemman jätevesiasetuksen hallituksessa tehneiden keskustan ja SDP:n edustajat halusivat varmasti asian nopeasti pois pöydältä ja pois silmistä.
Sitä en usko tällaisen hosumisen takaavan, että jätevesiasia nyt pyyhkiytyisi pois mielestä. Keskustelua nimittäin tulee riittämään ja pahaa pelkään, että edelleen sekavia ja epäselviä tilanteita.
Jouduimme siis, aikataulusyistä, ympäristövaliokunnassa tekemään asetuksen korjaamisen ja lain valmistelutyön, mikä olisi kuulunut ympäristöministeri Paula Lehtomäelle ja hänen johtamalleen ympäristöministeriölle. Työ jätettiin valiokunnalle ja saimmekin osan ongelmista korjattua.
Painostaessamme jätevesikokonaisuuden avaamiseen, ja nyt käsittelynkin aikana, suurin kritiikkimme on kohdistunut maaseudun kohtuuttomiin investointeihin ja turhan tiukkoihin puhdistusvaatimuksiin läpi Suomenmaan. Kritiikin kärkenä on ollut myös laitteistojen toimivuus tai osassa tapauksista oikeastaan toimimattomuus sekä tiedotuksen ja neuvonnan täydellinen epäonnistuminen. Näihin Kokoomus halusi korjauksia ja maalaisjärkeä.
Osassa onnistuimme. Tätä silmällä pitäen käänsimme nyt jätevesiasetuksen perusfilosofian toisinpäin. Otimme lähtökohdaksi haja-asutusalueiden jätevesien lievemmän puhdistustason. Tämä on nyt pääsääntö. Nimittäin suuri osa kiinteistöistämme sijaitsee muualla kuin herkillä pohjavesialueilla tai ranta-alueilla. Tämän jälkeen jokaiselle kunnalle tulee velvoite määritellä nämä korkeamman puhdistustason vaatimat alueet omissa ympäristönsuojelumääräyksissään.
Näin siis kokoomuksen valiokuntaryhmä piti huolta sekä ympäristönsuojelun tasosta että haja-asutusalueen asukkaiden kukkarosta.
Mutta on totta, että edelleen säädöksestä jäi vaikeaselkoinen. Ja vastuuta sysättiin kunnille. Esimerkiksi korkeampien puhdistusvaatimusten kuntakohtainen määrittely käytännössä edellyttää kiinteistökohtaisia arviointeja paikan päällä. Tämä sitoo kuntien ja muunkin ympäristöhallinnon rajallisia voimavaroja.
Tavoitteenamme oli myös ns. teknologianeutraalin lainsäädännön tekeminen. Nyt kuitenkin lain perusteluissa eri tekniikoita listataan. Olisiko kuitenkin ollut järkevämpää jättää tekniikoiden ja järjestelmien kehittäminen ja toimivuuden varmistaminen muille? Esimerkiksi ulkopuolisen riippumattoman tutkimuksen ja pakollisen laitetestauksen varaan.
Itselleni jätevesien käsittelymenetelmällä ei ole väliä, kunhan se toimii. Eli edellytys on, että kaikki ratkaisut täyttävät jätevesien puhdistusvaatimukset, oli kyse sitten maasuodattamoista tai pienpuhdistamoista tai jostain muusta. Pelkona on, että varmuutta toimivuudesta ei ole ja pahimmillaan ihmiset rakentavat tulevaisuudessakin järjestelmiä, jotka eivät täytä jatkossakaan lain velvoitteita.
Muitakin tarkennuksia ja muutoksia lakiin tuli. Laissa todetaan, että alueet, jotka ovat tulossa keskitetyn siirtoviemärin varaan, voidaan vapauttaa investoinneista. Lisäksi 68 vuotta täyttäneet vapautetaan suoraan, ja myös sosiaalisten syiden perusteella kiinteistön omistaja voidaan vapauttaa jätevesien käsittelyn vaatimuksista viideksi vuodeksi kerrallaan. Kaiken kaikkiaan perustuslakivaliokunnan vaatimukset saatiin otettua huomioon. Siihen voimme olla tyytyväisiä.
Jätevesiasiasta käyty keskustelu on ollut laajaa ja perusteellista. Hyvä niin, sillä itse asia on äärimmäisen iso. Laki koskee noin 300 000 haja-asutusalueiden asuntoa ja arvioiden mukaan vapautusten jälkeen noin 100 000 kiinteistöä vaatii toimenpiteitä lain toteuttaakseen, ja muutoksia kaipaavat myös arviolta 50 000 mökkiä. Edellisellä kerralla epäonnistuneeseen tiedotukseen on siis panostettava toden teolla. Eikä vaan puheissa, vaan vaaditaan myös rahallista panostusta. Tässä kohdassa kääntyisin nimenomaan ympäristöministeriön suuntaan.
Kaikesta huolimatta ympäristöministeri Paula Lehtomäki iloitsi ratkaisusta valiokuntakäsittelyn jälkeen. Harvoin omasta tekemättömästä työstään olen kenenkään nähnyt iloitsevan niin. Ja toisaalta ei tämä uusikaan jätevesilaki anna kenellekään suurta aihetta juhlaan.
Tyytyväisiä voimme kuitenkin olla siihen, että asia meni parempaan suuntaan ja jätevesien käsittelyyn saatiin kaipaamaamme maalaisjärkeä.
Timo Heinonen
kansanedustaja
ympäristövaliokunnan jäsen