Jätelain kokonaisremonttia on puuhattu pitkään ja viimein saamme sen eduskuntaan ja ympäristövaliokunnan pöydälle syksyllä. JÄLKI- työryhmän ja ministeriön lausuntokierroksen työn tuloksista on kuulunut huhuja ja valmiita esityksiä. Työ on ollut iso ja haastava, mutta valitettavasti täysin tyytyväinen tulokseen ei voi olla. Työryhmän ja laajan lausuntokierroksen jälkeen tarkennuksia tarvitaan edelleen. Nyt siis suurin kiista käydäänkin siitä, kuka jätteen omistaa. Kuka olisi uskonut?
Kuten kaikki ymmärrämme, pääperiaatteena tulee olla jätteen synnyn ehkäisy. Eli miten voisimme tuottaa mahdollisimman vähän jätettä. Toissijaisena tavoitteena sitten se, että miten mahdollisimman suuri osa siitä voitaisiin kierrättää ja hyötykäyttää uudelleen. Tämän jälkeen jäljelle jäävä jäte tulee sitten hyödyntää energiana tai muulla tavoin ja viimeiseen vaiheeseen, eli ”loppusijoitukseen” joutuva jätemäärä tulisi olla mahdollisimman pieni. Pitäisi pohtia jopa sitä, että voisimmeko rajata tämä kaatopaikan penkkaan menevä jätemäärän jopa lainsäädännöllä hyvinkin lähelle nollaa prosenttia? Nollakin on nimittäin mahdollinen.
Tavoite ei missään nimessä ole helppo. Tärkeä keskustelu, joka nyt käydään, on se, mitä teemme jätteelle, jota ei ole mahdollista kierrättää tai hyötykäyttää. Jatketaanko meillä jätteiden kaatamista penkkaan eli vanhanajan kaatopaikkaan? Onko se hyvä ratkaisu? Mikä on suhtautumisemme jätteenpolttoon? Kuinka paljon laitoksia tarvitsemme ja kuinka monelle jätteenpolttolaitokselle on mahdollisuus turvata riittävä jätemäärä jne?
Suomessa noin puolet jätteestä menee edelleen penkkaan, kun Euroopassa moni maa on muutamissa prosenteissa ja jätteenpoltossa aktiiviset maat ovat päässeet puhtaaseen nollaan kaatopaikalle kaatamisessa. Itse aisassa täytyy sen verran oman alueen häntää nostaa, että Kiertokapula on tässä hyvin edistyksellinen. Kiertokapulan alueen jätteistä enää alle 20 prosenttia löytää paikkansa ”kaatopaikan” penkasta. Mutta onhan sekin vielä varsin paljon. Suomestakin siis hyviä esimerkkejä paremmasta hyödyntämisestä löytyy mutta koko maan tilanne on edelleen surullinen.
Tarkasti pohdittava asia uudistuksessa on myös tuottajavastuun laajentaminen esimerkiksi pakkausjätteiden kohdalla. Eli luodaanko pakkausjätteisiin samantyyppinen järjestelmä kuin esimerkiksi paristoilla, ja toimisiko tällainen? Pahoin pelkään, että ei. Ainakin mallista ja sen aiheuttamasta laskusta tulee valtava meidän pitkien etäisyyksien maassamme. Tämä nimittäin tarkoittaisi sitä, että pakkausjätteille tulisi erillinen kierrätysverkosto nykyisen jätehuollon rinnalle ja se näkyisi suoraan meidän kuluttajien kukkarossa. On totta, että esimerkiksi SER-järjestelmä on toiminut hyvin, mutta pakkausjätteen suhteen malli ei olisikaan yhtä yksinkertainen. Vahvan ideologian värittämässä mallissa vastuu ja samalla myös kustannukset pakkausjätteen kierrätysmahdollisuudesta siirrettäisiin kunnilta yrityksille ja esityskohta onkin saanut osakseen paljon kritiikkiä, aiheesta.
Jollain tapaa vahvaa ideologista lähestymistä kuvastaa myös alkuperäisessä esityksessä esitetty tarve kunnallistaa jätehuolto ja sen kilpailutus. Eli niin, että kunta huolehtisi meidän kaikkien asukkaiden jätehuollosta ja asukkaan ei tarvitse muuta kuin maksaa. Tämän mallin puolustajat perustelevat, että näin menetelleen kuljetukset vähenisivät ja maksut pienenisivät. Tavoitteena varmasti ihan mukava, mutta keinot nyt täydellisen vääriä.
Todellisuudessa tämä kuitenkin tarkoittaisi pienten jätealan yrittäjien tippumista pois pelistä, kun kilpailutusalueet kasvaisivat liian suuriksi. Pienenä, paikallisena yrittäjänä kilpailuun osallistuminen tulisi käytännössä katsoen mahdottomaksi. Itse en voi tätä hyväksyä. Asiakkaille eli kuntalaisille tämä tarkoittaisi myös useiden erityispalveluiden heikentymistä ja itseasiassa sitä, että me kaikki maksaisimme yhteisvastuullisesti jätehuollon. Malli ei siis kannustaisi kierrättämiseen eikä myöskään oikeastaan lainkaan jätteenmäärän vähentämiseenkään. Vaan se ajaisi meidät siis yhteisvastuulliseen maksamiseen.
Nykyinen periaatehan on jo, että jokaisen tulee maksaa itse tuottamansa jäte, eikä kunta tätä saa kompensoida verovaroin. Esitetty kunnallistaminen tarkoittaisi kuitenkin tietyllä tavalla juurikin tätä. Mielestäni lähtökohdan pitää sen sijaan olla se, että jokainen maksaa itse aiheuttamansa jätteen kuljetuksen ja käsittelyn ja voi myös omilla valinnoillaan laskunsa suuruuteen vaikuttaa. Ei ole tarkoituksenmukaista, että jokainen kantaisi vastuuta myös naapurinsa jätteistä. Eli kunnallistaminen tarkoittaisi, että jokainen maksaa tasasumman riippumatta siitä, paljonko jätettä tuottaa. Oman ideologiani eikä ympäristönkään kannalta tämä ei ole oikein. Itseasiassa tässä unohtuisi juuri se keskeisin kokonaistavoite, joka on kuitenkin jätteen määrän vähentäminen.
Onko oikein, että ihminen, joka kompostoi, kierrättää ja tekee ympäristöfiksuja valintoja kaupassa, maksaa saman verran kuin ihminen, joka tuottaa monin verroin enemmän jätettä? Yksinkertaisesti ei. Jos mahdollistetaan suora sopiminen jätteenkuljetusyrittäjän kanssa, tällöin asiakas myös hyötyy jätteen määrän vähentämisestä suoraan myös jätelaskun pienentymisenä. Tämä on oikeanlaista kannustavuutta.
Sopimusperusteinen malli ansaitsee siis paikkansa uudessakin jätelaissa ennen muuta ympäristön, mutta myös asiakkaan kuin pienyrittäjänkin näkökulmasta. On kummallinen ajatus, että koko vaalikauden olemme tehneet ratkaisuja, jotka parantavat ihmisten valinnanmahdollisuuksia, mutta nyt oltaisiin menossa päinvastaiseen suuntaan. Monissa palveluissa, usein jopa kunnallisissa, voimme valita sen yrittäjän, joka vastaa tarpeisiimme parhaiten. Miksi näin ei voisi enää tulevaisuudessa tehdä jätehuollossa? Tätä en ymmärrä, enkä myöskään hyväksy. Siksi minulle ehto jätelain etenemiseen on sopimusperusteisen mallin turvaaminen ja järjen voittaminen myös ns. täyden tuottajavastuun pohdinnassa.
Timo Heinonen
kansanedustaja
ympäristövaliokunnan jäsen