Niin, eihän kauluhaikara todellakaan mitä kuku. Mutta eikös se jos on aamun virkku niin eikös illan virkku ole kukkuja? No, jotain ainakin sinnepäin.
Minun sielunmaisemaani on tämä Loppijärvi. Kaunis iso Hevosojan selvä – Kivikari, järven saaret, oma ranta ja vapaana lyövät aallot ja talvella jäiden ikeessäkin oleva järvi. Tätä maisemaa usein vain katselen ja eloa kuuntelen.
Kevät tietysti aivan erityistä varsinkin äänimaisemaltaan. Kurjet ovat tulleet Torkinmäen kaislikkoon viime vuosien aikana ja myös laulujoutsenet löytäneet järvemme. Lapsuudestani en niitä täällä muista enkä myöskään kaulushaikaroita. Perjantai-iltana rannassa kuulin myös kaulushaikaran ”kauniin laulun”. Tiedättekö millainen ääni se on? Ja myös eilen illan pimetessä kaulushaikaran öräili kaislikon suojissa. Hu hu hu bvuuh – hu bvuuh – hu bvuuh….
Tällainen ääninäyte löytyi youtuben arkistoista…
Kaulushaikaraan törmäsin tai siis sen äänen kuulin ensimmäistä kertaa 1990-luvun lopulla Hämeenlinnan OKL:n ympäristö- ja luonnontieteiden opintojen yhteydessä Martti Raekunnaksen Janakkalan Tervakoskella siinä Puuhamaata ennen olevalla suoralla Lopelta päin tultaessa. Hyvä kaislikko ja sieltä ensimmäisen kerran kuulin kaulushaikaran. Ikinä en ole tunnistaen nähnyt.
Samaan aikaan, kun kurjet, joutsenet ja monet muut eläimet ovat yleistyneet varmasti monestakin syystä niin jotkut eläimet myös ovat rannoiltamme kadonneet. Esimerkiksi piisamien keot muistan laposuudesta ja niiden turkkeja halunneen Sillanpään laukaloukkuineen. Nyt piisamit ovat kadonneet ja lie kaverit muutenkin? Ja tuntuu, että Kivikarin lokkiyhteisökin on jostain syystä lähes hukkunut? Viime kesänä ei lapsuuden aamujen lokkimekkalaa enää juurikaan kuullut. Mikä lokit on muualle ajanut? Mene ja tiedä. Joutsenta ajattelin, mutta ei kuulemma joutsenten olisi syy? Osaako joku kertoa?
Mutta jotku pysyvät vuosista toisiin ja vuosituhansistakin toisiin. Telkkä – sotkalinti eli se maailman luojalintu on jo pidemmän aikaa pyörinyt rannassamme. Muistan lukeneeni, että telkän munia ihmiset olisivat alkaneet kerätä jo noin 5000 vuotta sitten. Ihmiset jo silloin olisivat telkille jopa uuttuja eli pönttöjä ripustelleet. Mene ja tiedä. Mutta Kalevalassahan koko maailma syntyi, kun sotkan eli telkän kuusi Ilmattaren polvelle munimaa munaa särkyivät.
”Sotka muni Ilmattaren polvelle kuusi kultaista ja yhden rautaisen munan. Munat särkyivät.
Niistä muodustuivat maa, vesi, ilma, tähdet, kuu ja aurinko.”
Telkille myös lapsuudessani Pekka-enon kanssa pönttöjä laitoimme ja nytkin Pekkalan rannassamme useampikin pari kevättä viettävät. Ja telkillähän on varsin iso ego. Keväisin rannalla aikamoisia näytelmiä, kun telkkäuros on olevinaan myös sen luomansa maailman napa. Sitä asemaa sille ei kai sentään Kalevallassakaan sentään myönnetty? Ja itseasiassa pesiihän meillä jopa yli puolet kaikista Euroopan telkistä. Tuhansien järvien maa on siis tärkeässä roolissa telkillekin.
Monilla linnuilla ja eläimillä kuin muillakin luonnon jutuilla on monia eri nimiä. Lakka, hilla, suomuurain taitaa se yleisin kysymyssarja olla, mutta myös telkkää voi kuulla puheissa kutsuttavan myös sen siipien lentoäänen mukaan kiljusiiveksi, vinkusiiveksi, helyksi ja heliksi. Upposorsana ja harakkasorsanakin tai ves’harakkana kaveri on myös tunnettu.
Linnuston ja eläimistön muutoksiin on varmasti monia syitä. Osa on yleistynyt, kun niiden on annettu olla rauhassa ja osan ovat ihmiset pelastaneet. En lapsuudestani muista myöskään merikotkaa koskaan nähneeni. Vain Pekkalan takan päällä täytetyn maakotkan. Sen vaarini oli ampunut – kylän viimeisen. Mutta nyt Loppijärvellä jo useamman vuoden pyörinyt merikotkakin ja viime kesänä jo parikin kuten nyt talvellakin. Jossain lähettyvillä siis varmasti jo kotkanpesäkin?
Mutta ihmisten toimien lisäksi myös ilmaston muutoksetkin ovat vaikuttaneet eläimistöön ja linnustoon. Luin, että mieheniässä noin kuudessa vuosikymmenessä lintujen kevätmuutto olisi aikaistunut keskimäärin yli viikolla. Myös lintujen pesimäalueet ovat siirtyneet 1970-luvulta tähän päivään nelisenkymmentä kilometriä kohti pohjoista. Osa lajeista jopa yli 70 kilometriä viileämpänä säilyneitä kesiä kohden. Ilmaston lämpeneminen näkyy siis monessa ja nimenomaan se, että talvet ovat leudontuneet. Itseasiassa osalle lajeja ongelmaksi onkin muodostunut se, että leudompia talvia seuraa lämpenevät keväät, mutta niitä sitten jälleen koleampina pysyneet alkukesät.
Vuoden rytmin muutos näkyy monessa. Hevosojan Heikkilän Niitulla katselin nyt jälleen jo töyhtöhyyppiäkin. Töyhtöhyypillä on nykyisin jo pesissä munat, kun traktorit tulevat vasta pelloille. Se tietää tuhoja. Hömötiaiset ovat myös vähentyneet osaksi säiden ja isoksi osaksi metsien muuttuessa ja vastaavasti tali- ja sinitiaiset ovat voittaneet muutoksessa. Pekkalassa olen jatkanut enoni ohjeiden ja perinteiden mukaan lintujen talviruokintaa. Uutena taisi ensimmäistä kertaa ei viime vaan edellistalvena pihaan tulla talille myös pyrstötiaisparvet. Aika velikultia nekin.
Järven äänimaisema on vähintään yhtä lumoava kuin se maisemä silmällekin. Ja kyllähän kevät tuoksuukin omalle.
Jälleen mukava koronaviikonloppu mökillä takana. Oliko se nyt sitten jo järjestyksessään kuudes viikonloppu peräjälkeen mökillä. Tapahtumat peruttu ja ollut aikaa vain olla ja tehdä töitä etä- ja puhelinkokousten ja palaverien välissä. Ei taida koskaan Pekkala olla ollut näin varhain keväällä näin valmiina kesään.
Tänään pidettiin perheen pelipäivää ja hieman alkavan viikon töitäkin tehty. Huomenna taas arki. Sellainen korona-arki. Tiedätte mitä se tarkoittaa.
