”Mies oli vain kansakoulun käynyt viimeisen päälle kovettu työmies.”
Näin kirjoitti Forssan Lehti 16.11.2020 Forssan omasta Mannerheim-ristin ritarista. Hän oli Valter Sipiläinen, suomalainen sotilas, joka palveli taistelulähettinä Jalkaväkirykmentti 2:ssa. Sipiläinen nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi 21. joulukuuta 1944 – sotamiehenä. Hänet ylennettiin korpraaliksi vasta vuonna 1968 itsenäisyyspäivä 6. joulukuuta. Siviiliammatiltaan Valter Sipiläinen oli maanviljelijä ja 
koneenhoitaja.
Mutta miksi tänään erityisesti nostin hänet esille?
Totta, Mannerheim-ristin ritarius olisi siihen jo yksin hyvä syy. Mutta tänään halusin nostaa esille kyseisen sankarin, Valter Sipiläisen, siksi, että tämä mies jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen, kun varusmiehenä aikanaan 1990-luvun alussa sain vierailla Kaunialan Sotavammasairaalassa ja tavata hänet.
Hän antoi silloin nuorelle varusmiehelle matkaan kaksi uniikkia tekemäänsä kukkavaasia. Ne vaasit ovat kulkeneet mukanani tuosta päivästä lähtien Vapauden ja Itsenäisyyden Vaaseina. Niissä on ollut äitienpäivän valkovuokkoja, itsenäisyyspäivän sinivalkoisia kukkia ja joskus vain arkea ilahduttavia värikkäitä.
Nuo vaasit teki siis Kaunialan Sotavammasairaalassa vuonna 1994 Mannerheim-ristin ritari numero 178. Sain Valter Sipiläiseltä ohessa olevan kopiokoneella tehdyn kortin, missä mies itse on astioita tekemässä ja takana hänen nimikirjoituksensa.
Mannerheim-ristin ritareiksi nimitettiin jatkosodassa ja heti sotien jälkeen yhteensä 191 sotilasta. Heistä 38 kuoli jo sotien aikana. Ensimmäisenä kaatui marraskuussa 1941, korpraali Arvid Janhunen Karhumäen valtauksen taisteluissa, ja viimeisenä lokakuussa 1944 kapteeni Paavo Kahla Lapin sodassa tiedustelulennollaan. Viimeinen elossa ollut Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt kuoli 98-vuoden iässä 1.11.2022 Oulunkylän kuntoutuskeskuksessa. Hänen kuolinpäivänään istutun Mannerheim-ristin Ritarien Kuusen Pekkalaan.
Emme unohda.
”Mannerheim-ristin ritarien nimittämisessä noudatettiin omaa käytäntöä ja koko sodan ajan jatkunutta tiukkaa linjaa. Rintamalla tehty nimitysesitys lähetettiin Päämajan komentoesikuntaan, jossa laadittiin esittelylistan luonnos, monen osalta vasta sitten, kun riittämättöminä pidettyjen perustelujen tueksi oli saatu lisäperusteluja. Tämän jälkeen asiakirjat toimitettiin ritarikunnan kanslerille kenraali Waldenille lausuntoa varten. Kun nimitysesitys oli palautettu Päämajaan, se viimeisteltiin ja esiteltiin ylipäällikölle. Mikäli hän kirjoitti nimensä esittelylistaan, asianomainen tuli nimitetyksi Mannerheim-ristin ritariksi. Mikäli hän ei sitä tehnyt, asia oli sillä kertaa loppuun käsitelty. Mikään ei kuitenkaan estänyt tekemästä hylätyksi tulleesta uutta esitystä, jos hänen ansionsa sodan kestäessä olivat lisääntyneet. Kahden tai useamman esityksen jälkeen ritariksi nimitettyjä oli 58.”
Vapaudenristin ja Vapaudenmitalin kunniamerkkien myöntämisestä todettiinkin:
”Erinomaisen urheuden, taistellen saavutettujen erittäin tärkeiden tulosten tai erityisen ansiokkaasti johdettujen sotatoimien palkitsemiseksi voidaan Suomen puolustusvoimain sotilas hänen sotilasarvostaan riippumatta nimittää 1. tai 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi.”
Valter Sipiläisen Mannerheim-risti tuli seuraavista sankariteoista:
”Ylipäällikkö on pvm:llä 21.12.44 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi sotamies Valter Sipiläisen.
”Sotamies Sipiläinen on toiminut koko sodan ajan joukkueen johtajan taistelulähettinä osoittaen tässä tehtävässään harvinaista tarmokkuutta ja oma-aloitteisuutta sekä kunnostautunut erikoisesti kylmäverisenä ja päättäväisenä partiomiehenä. Maaliskuussa 1942 hän eräällä väkivaltaisella tiedusteluretkellä juoksi kovan tulen läpi saarretun vihollispesäkkeen katolle ja tuhosi sen kasapanoksella miehistöineen. Saman vuoden keväällä osallistui sotamies Sipiläinen torjuntataisteluihin ja selustaan tunkeutuneiden vihollispartioiden tuhoamisiin. Vihollisen suurhyökkäyksen kesäkuussa 1944 alettua kunnostautui hän erikoisesti Viteleen, Rajakonnun ja Salmin taisteluissa. Viteleessä sotamies Sipiläinen huolehti väsymättömästi mm. patruunatäydennyksestä, joka uhkasi tyrehtyä, kun täydennys avoimen suon yli oli vaikeaa. Tämän ohella osallistui hän varsinaiseen torjuntaankin aina vaikeimmassa paikassa, rohkaisi muita ja pakotti konepistoolilla uhaten pelkurit pysymään asemissa. Salmissa sotamies Sipiläinen ottaessaan yhteyttä vasemmalla olevaan naapuriin, joutui matkalla taisteluun vihollisosaston kanssa, josta hän konepistoolilla tuhosi toistakymmentä miestä saaden tämän jälkeen yhteyden naapuriin. Täten hän ratkaisevasti vaikutti oman joukon selviämiseen pahalta näyttävästä tilanteesta. Joitakin päiviä myöhemmin hän komppaniansa ollessa väkivaltaisessa tiedustelussa huomasi vihollisen yllättävän sivustaliikkeen komppaniansa yhteyksille. Arkailematta ryhtyi hän yksin taisteluun ja kaadettuaan toistakymmentä vihollista torjui vihollisen hyökkäyksen. Samoin kunnostautui sotamies Sipiläinen erään vihollistukikohdan valtauksessa, jolloin haavoittui kahdesti jalkaan kuitenkin suorittaen sisukkaasti tehtävänsä loppuun saakka.”
Keijo Wäärin kirjoittamassa jutussa Forssan Lehdessä 16.11.2020 todettiin, että ”sotamies Sipiläinen toimi koko sodan ajan taistelulähettinä. Osoittaen harvinaista tarmokkuutta ja oma-aloitteellisuutta. Hän oli kylmäverinen ja päättäväinen partiomies. Maaliskuussa -42 hän tiedusteluretkellä juoksi rumputulen läpi vihollispesäkkeen katolle ja tuhosi sen kasapanoksella kuten Koskela Tuntemattomassa.
Patruunatäydennysten ohella hän osallistui piippalakkien torjuntaan aina vaikeimmassa paikassa. Ja pakotti pelkurit konepistoolilla uhaten pysymään asemissaan. Salmissa sotamies Sipiläinen joutui yksin taisteluun vihollisen kanssa, josta hän tuhosi parikymmentä miestä. Joitakin päiviä myöhemminhän hän huomasi vihollisen yllättävän sivustaliikkeen komppaniansa yhteyksille. Arkailematta hän ryhtyi yksin taisteluun ja kaatoi taas kymmeniä venäläistä, torjuen näin hyökkäyksen.
Erään vihollistukikohdan valtauksessa hän haavoittui kahdesti jalkaan, mutta suoritti jalkapuolenakin sisukkaasti annetun tehtävän loppuun.”
Forssan Lehden kirjoitus oli otsikoitu:
”Forssan ainoa Marskin ritari – Valter Sipiläinen ei tehnyt suurta numeroa ansioistaan”
Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua vuoden 1944 kesäkuussa Valter Sipiläinen kunnostautui useissa taisteluissa yhdessä niistä surmaten 20 vihollissotilasta. Valter Sipiläinen kuoli Kaunialan Sotavammasairaalassa todellakin täysin palvelleena 29.12.1995. Siis varsin pian tapaamisemme jälkeen.
Vapaudenristin Mannerheim-risti täytti sen tehtävän, minkä ylipäällikkö oli halunnutkin. Se oli poikkeuksellisen arvokas ja näkyvä kiitos taistelukentällä osoitetusta rohkeudesta ja neuvokkuudesta. Ainutlaatuisena ja harvinaisena se herätti laajalti huomiota ja kunnioitusta myös maan rajojen ulkopuolella.
Tänään halusin esille nostaa tämän Miehen. Vaatimattoman Sankarin. Ja muiston minkä hän nuoreen varusmieheen jätti. Mutta tämän kautta haluan myös kiittää ja muistaa kaikkia sotiemme sankareita. Jokainen lenkki oli siinä selviytymistaistelussa tärkeä. Kiitos henkensä antaneille, terveytensä uhranneille ja nuoruutensa parhaat vuotensa vapautemme edestä taistelleille. Kiitos myös lotille ja kotirintamaa hoitaneille. Teille kaikille sytytän tänään kynttilän.
Mannerheim-ristin ritari Valter Sipiläisen nuorelle varusmiehelle 1994 antamat maljakot – Itsenäisyyden ja Vapauden Maljakot.
Aamulla tänään kävin jo kotiseurakunnan Sankarihautausmaalla. Laskimme sinne seppeleen ja sytytin perinteiset kynttilät. Oma tavaksi tullut Kunniakierros. Tänään illalla sitten frakkini sydämenpuoleisessa povitaskussa vaarini sotilaspassi ja Tammenlehvämerkki ja isoäitini Lotta-merkki astelemme presidentinlinnaan. Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto on kunnia tehtävä.
Mutta tänään sinivalkoisen rinnalla on sinikeltaista. Tätä itsenäisyyspäivää värittää myös Ukrainan taistelu vapauden ja itsenäisyyden puolesta. Tässä taistelussa meidän tulee olla rinnalla ja tukena lopulliseen voittoon asti.
Siksi haluan tänään nostaa tähän blogiini mukaan myös piispa Irja Askolan rukouksen.
”Kun uutiset
väkivallasta ahdistavat
anna minun muistaa
rauhan ja sovinnon mahdollisuus
Kun viestit
nälästä ja kurjuudesta piinaavat
anna minun luottaa
pienten tekojen voimaan
Kun tiedot
tuhosta ja terrorismin uhkasta lamaannuttavat
anna minun lähteä liikkeelle
rakentamaan sovituksen siltoja
kutomaan ystävyyden verkostoja
tekemään toivolle tilaa
Jumala,
Sinä, joka loit ihmiset kumppaneiksi,
et vihollisiksi
Sinä, joka loit maan asuttavaksi,
et tuhottavaksi
anna minun elää luomisesi tahtoa todeksi
myös tänään”
(Irja Askola)
Slava Ukraini!
Tässä muuten vielä nuo muutamat nuoruuteni tallenteet. Näitä nuoruudessani tekemiäni haastatteluja C-kasetille aina aika-ajoin kysellään. Ne siis löytyvät nykyisin kaikki Youtubesta. Liitän ne jälleen kiitollisuuden osoituksena tähänkin blogiini: