Hei hei mitä kuuluu? Sä kysyt ja kaikki on ok. No hyvä sun on puhuu. Kun sä et tiedä miltä musta tuntuu!

Blogi, perjantaina 30.03.2018

”Hei hei mitä kuuluu? Sä kysyt ja kaikki on ok. No hyvä sun on puhuu. Kun sä et tiedä miltä musta tuntuu.”

Olen iloinen, että yksinäisyys on nostettu nyt esille. Suomessa on valtavasti yksinäisyyttä. Itseasiassa yksinäisyyttä voi kokea lähelläsi kuka tahansa ja emme sitä edes huomaa. Tutkimusten mukaan jopa joka viides meistä suomalaisista kokee ainakin joskus yksinäisyyttä ja jopa joka kymmenes usein ja joka kahdeskymmenes eli noin 250 000 suomalaista on jatkuvasti yksin. Eniten yksinäisyyttä Suomessa koetaan nuoruudessa ja vanhana. Yksinäisyyttä kokee moni ikäihminen ja vanhus, mutta myös moni työelämässä oleva ja moni nuori ja lapsikin.

RAY muutama vuosi sitten tekemän selvityksen mukaan ”suomalaisilla on keskimäärin 18 ystävää, mutta neljällä prosentilla ei ole yhtäkään. 11 prosenttia vastanneista kertoi olleensa viimeisen vuoden aikana usein yksinäinen. Hälyttävää on, että erityisesti nuoret aikuiset ovat yksinäisiä. Heistä yli 20 prosenttia kokee, ettei kuulu mihinkään ryhmään tai yhteisöön”. Joka kuudennella suomalaisella ei ole siis mitään ryhmää tai yhteisöä, johon he tuntisivat kuuluvansa.

Itse aikanaan opiskellessani jouduin opettelemaan olemaan yksin. Se oli siis aivan eri asia, mutta raastavaa sekin. Se aika tosin opetti minulle nauttimaan myös hiljaisuudesta. Parhainta elämässä missä ei tarvise olla yksinäinen on hetket yksin. Olenkin joskus kirjoittanut, että olen yksin, mutta en yksinäinen.

Mutta yksinäisyys voi usein olla ahdistavaa ja aiheuttaa paljon muitakin sivuvaikutuksia. Mutta aina niinkään ei ole ja silloin sisällä kalvavaa yksinäisyyttä ei edes kukaan muu huomaa. Siksi on hyvä kysyä tänäänkin joltakulta, että mitä kuuluu? Eikä vain kysyä vaan myös odottaa ja kuunnella vastaus.

Sekin kannattaa muistaa, että tilanteet elämässä muuttuvat. Tänään voi olla kaikki hyvin ja huomenna yksinäistä. Puhumattakaan vuosien päästä. Pidetään siis toisistamme huolta.

2015 tehdyn RAY:n tutkimuksen mukaan neljä kymmenestä suomalaisesta toimi vapaaehtoisena järjestöissä. Lähes 70 prosenttia heistä koki järjestötyön ehkäisevän yksinäisyyttä.

Suomalaiset ovat myös valmiita auttamaan muita: yli puolet kyselyyn vastanneista kertoi silloin olevansa valmis tekemään jotain ainakin omassa lähipiirissään. Tehdään siis tänäänkin.

Viestikin voi jo olla merkki siitä, että joku välittää. Ne tuntuu minustakin hyviltä vaikka en itseä yksinäiseksi koekaan. Yritän elää rinnalla ja minua saa aina ”vaivata” jos juttukaveria kaipaa. Ollaan ihmisiksi.

Pian lentokone lähtee kohti Lappia. Tänään pohjoiseen ja sieltä eteenpäin sitten muutamaksi päiväksi vielä nauttimaan myös pääsiäisestä.

….

Lapissa päivä. Tutkailtu hieman Kittilän politiikan solmuja ja myös kunnan 150-vuotisjuhlavuotta. Aikamoinen tilanne ja toivottavasti järki lopulta voittaa ja sopu ja ratkaisut löytyvät. Samaan aikaan onneksi alueen matkailu elää vahvaa nousukautta ja vähentyneet venäläisturistit on korvaantuneet koko ajan lisääntyvillä kiinalaismatkailijoilla ja myös brittien määrä kasvussa. Lappi vetää nyt erityisen hienosti ja näkyy myös Finnairin pitkissä lennoissa ja myös kotimaankin lentoliikenteessä. Hyvää elinvoimaa ja tänään molemmista useampikin keskustelu.

Huomenna sitten laduille ja hieman pääsiäistä. Mukavia pääsiäispyhiä myös teille kaikille.

 

Tagit: Yksinäisyys,

Kommentit