Äiti ❤️

Blogi, sunnuntaina 13.05.2018

”Äideistä parhaimman sain!”

Oikein ihanaa Äitienpäivää kaikille äideille ja isoäideille. Tärkeä päivä myös meille lapsille. Ja niin tänäänkin, kun ensin aamulla saimme ihan hiljaa tehdä lasteni äidille aamupalaa aurinkoisen päivän aamussa ja sitten lounastaa yhdessä rakkaan oman äitini – lasteni Mummun kanssa. Pöydässä koko perhe ja melkeinpä meidän perheeseen kuuluvat Mummu ja Vaarikim. Niin paljon nuo meidän pienet siellä aikaansa viettävät ja niin paljon heiltä apua arkeemme saamme. Kiitollisia me ja varmasti läpi elämänsä myös lapsemme. Saaneet rakastavat ja välittävät isovanhemmat.

Vanajanlinnassa kaikki oli jälleen viimeisenpäälle ja kaunis kevätkesäinen tunnelma. Siellä nämä juhlat osataan kyllä järjestää ja ottaa huomioon kaikki. Monesti olemme aiemminkin Äitienpäivää siellä viettäneet ja varmasti vietämme taas joskus jatkossakin. Hieman ollut meillä tapana Äitienpäiväpaikkaa kierrättää ja joskus tehdä ihan itsekin. Aina kuitenkin tärkeintä se porukka ympäri ja oma rakas Äiti.

Tänään annoin äidilleni lahjaksi kauniin Syli-nimisen korun. Sitä lapset haluavat ja joskus kaipaavatkin ja tänäänkin pienemmän käpertyminen Mummun syliin oli hellyttävää katseltavaa. Isä muistaa taasen nuo ilmeet ikuisesti.

Hämeenlinnasta sitten katsomaan lasteni äidin vanhempia ja sielläkin hyvä pienten aina olla Mummin ja Ukin hoivissa. Niitä hetkiä ja opetuksia monet kerrat saanut itsekin pieniltä kuunnella, kun Mummi sitä ja Ukki tätä.

Lapset olivat myös tehneet päiväkodissa ja koulussa ihanat lahjat äidilleen. Pannunalunen totta kai pitää jokaisen koululaisen tehdä ja pienempi päiväkodissa oli askarrellut jääkaappimagneetin. Hienoa työtä tehdään niin päiväkodeissamme kuin kouluissammekin ja tärkeää, että nämäkin juhlat muistetaan ja huomioidaan. Toki taitoa vaatii kasvatuksen ammattilaisilta myös erilaisten tilanteiden ja perheiden huomioonottaminen, mutta sekin hoituu kun on osaamista ja toisaalta myös suvaitsevaisuutta.

Eilen vietettiin toista vaikeaa päivää. Lapsettomien Lauantai Äitienpäivän aattona on koskettava muistutus meille hienotunteisuudesta ja toisaalta empatiasta ja huomioonottamisesta. On niin helppo ja usein aivan vahinkokin sanoa väärin ja loukata vaikka vain hyvää ajattelisikin. Siksi kannattaakin usein jättää sellaiset puheet pois työpaikoilta tai kodinkin pöydistä; ”Koskas teille on lapsia tulossa?” Monelle olisi tulossa, jos vain saisi. Tuetaan.

Tahattomasti lapsettomia edustava Simpukka juhlii samaan aikaan nyt 30-vuotista taivaltaan parhaillaan menossa olevan Simpukka-viikon 7.-13.5.2018 aikana. Tilastojen mukaan hedelmällisen iän ohittaneista naisista jopa viidennes ja miehistä neljännes jää Suomessa kokonaan lapsettomaksi. Osa toki omasta halustaan, mutta monet myös tahtomattaan. Lapsettomista vain neljännes on valinnut lapsettomuuden. Tuetaan toisiamme on sitten syy mikä tahansa.

Ja tehdään yhdessä myös maastamme entistä tasa-arvoisempaa. Se on meidän kaikkien tehtävä ja velvollisuus, mutta myös etu.

Kommentit