Äänestääkö pääministeri Sanna Marin lopulta omaa EU-kantaansa vastaan? – Oppositio kääntämässä hallituksen kannan metsistä

Blogi, torstaina 27.10.2022

Eduskunnassa eletään mielenkiintoisia aikoja. Pääministeri Sanna Marin (sd.) on joutumassa outoon valoon, kun eduskunnassa hänen oma puolueensa SDP, mutta myös hallituspuolueet RKP ja Keskusta ovat asettuneet julkisesti ja myös päätöksenteossa vastustamaan Marinin EU-kantaa. Kyse on siis ns. metsien ennallistamisasetuksesta, missä pääministerin kannanmuodostuksen kautta hallituksen kannaksi tuli tukea EU-komission esittämään ennallistamisasetusta.

EU-komission ja Marinin hallituksen tukeman esityksen vaikutukset Suomessa olisivat Luonnonvarakeskuksen (Luke) laskemien mukaan noin 1,2 miljoonan hehtaarin ennallistaminen vuoreen 2030 mennessä. Vuoteen 2050 mennessä Suomi velvoitettaisiin ennallistamaan metsiä, soita, järvienrantoja ja myös rakennettuakin ympäristöä noin 3,6 miljoonalla hehtaarilla. Kuvaavaa vaatimukselle on se, että menneiden 30-40 vuoden aikana maassamme on ennallistettu noin 50 000 hehtaaria ja nyt seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana tulisi siis ennallistaa 3 600 000 hehtaaria. Ja tämä olisi pakko sillä asetus olisi laillisesti EU:n jäsenmaita sitova ja tämä on sopinut Marinin hallitukselle.

Ja Marinin hallitukselle on sopinut myös se, että toimenpiteistä tulisi Suomelle yli 930 miljoonan euron vuotuiset kustannukset. Maamme lasku olisi siis noin 12,6 prosenttia kokonaiskustannuksista vaikka meidän oikea maksuosuus tulisi olla noin 1,77 prosenttia.

Ongelma on siis nimenomaan pääministeri Sanna Marinin ja nimenomaan siksi, että järjestelmässämme nimenomaan pääministeri vastaa maamme EU-kantojen muodostamisesta hallituksessa. Käytännössä asiat etenevät niin, että hallitus käy omat neuvottelunsa ja muodostaa Suomen EU-kannan esillä oleviin asioihin, mutta myös niin, että jos hallitus ei kantaa saa muodostettua tai yksimielisyyttä ei löydy, niin kannan muodostaa pääministeri ja sen mukaan hallitus menee tai sitten kaatuu. Nyt Marinin johdolla hallitus päätyi tukemaan metsiemme ennallistamisasetusta, mutta päivä päivältä näyttää todennäköisemmältä, että hallituksen kanta tulee muuttumaan ja Marinin tulee itsekin lopulta olemaan itsensä kanssa erimieltä.

Yksin Marinia ei asiasta toki voi syyttää. Marinin hallituksen metsäpolitiikasta vastuuta kantaa keskusta ja kysyä pitääkin, että miten keskusta asian antoi kesällä ja nyt syksylläkin edetä näin? Olisi pitänyt ilmoittaa, että näin ei voida edetä tai hallitus kaatuu. Missä keskusta oli, kun maamme metsistä ja niiden päätösvallasta päätettiin? Miksi keskusta kuittasi Marinin kannan, että päätösvalta Suomen metsistä voidaan siirtää EU:lle?

Itseasiassa hallitus piti komission esitystä pöydällään peräti 12 viikkoa ja esti tällä tavalla jopa eduskunnalta mahdollisuuden puuttua tilanteeseen. Toimintatapa oli härski, jos se tehtiin tietoisesti ja tahallaan ja jos se tehtiin vahingossa se oli kallista osaamattomuutta ja välipitämättömyyttä.

Samaan aikaan, kun Marinin hallitus seisotti tärkeää asiaa pöytälaatikossaan, niin esimerkiksi Ruotsi osaltaan asiaansa hoiti. Ruotsi teki päätöksen pitää päätöksenteko metsäasioissa itsellään ns. itsemääräämisoikeuden ja kansallisenpäätöksenteon piirissä. Ruotsi asettui siis jo kesällä vastustamaan EU:n ennallistamisasetusta. Länsinaapurimme vetosi asetetussa määräajassa siihen, että EU-komission esitys rikkoo ns. päätöksenteon subsidiariteetti- eli läheisyysperiaatetta. Jostain syystä Suomen hallitus ei tätä halunnut tehdä? Toissijaisuusperiaatetta siis sovelletaan silloin, kun esitetty asia ei kuulu EU:n yksinomaiseen toimivaltaan ja kaikki tietävät, että tähän asti metsätalous ei ole kuulunut. Nyt komissio haluaa tätä käytäntöä muuttaa ja Marinin hallitus SDP:n ja keskustan johdolla ei jostain syystä tätä halunnut vastustaa?

Nyt keskustalla onkin hätä? Syyttelevät jo eduskunnassa toisiaan ja monen sormi osoittaa ja varsin kovasanainen arvostelu kohdistuu ennen muuta metsäministeri Antti Kurviseen, mutta on kyllä oman osansa saanut viisikossa puoluetta edustava puolueen puheenjohtaja Annika Saarikkokin. Keskustalaiset kansanedustajat ovatkin valiokunta toisensa jälkeen kääntäneet selkänsä omalla puolueelleen ja Marinin hallitukselle ja äänestäneet hallituksen kantaa vastaan. Omaa esitystään vastaan keskustalaiset ja myös monet SDP:n kansanedustajat ovat äänestäneet jo mm. talousvaliokunnassa, ympäristövaliokunnassa ja samaa keskustelua he käyvät myös muissa valiokunnissa kuten maa- ja metsätalousvaliokunnassa ja meillä valtiovarainvaliokunnassa.

Nyt kysymys kuuluukin, että jääkö Marinin yksin oman hallituksensa metsien ennallistamiskannan kanssa vai äänestääkö myös pääministeri Marin lopulta itsekin omaa esitystään ja kantaansa vastaan?

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

….

Kello 21.04 ja kämpillä. Tänään pitkä päivä eduskunnassa ja välikysymystä, kyselytuntia ja myös valiokuntia. Ja muutama mukava vierailukin. Illansuussa kävin vielä tervehtimässä kollegani ja ystäväni Jari Myllykosken (vas) vierasryhmää Satakunnasta ja sitten vielä tavattiin myös Hämeen Kokoomusnuorten kanssa. Kivat pienet breikit näistä tiukkaan työpäivään.

Illalla vielä puhuimme itärajan pitävyydestä ja halustamme lopettaa kokonaan turistiviisumeiden myöntäminen ja myös rajan yli venäläisten päästäminen niillä. Edelleen nimittäin itärajamme vuotaa ja virta vie meiltä ympäri Eurooppaa. Eihän tämän näin pitänyt mennä. Mutta täysi tuki hyvälle kansalaisaloitteelle ja toivottavasti se saa Marinin hallituksen lopulta toimimaan. Meidän tulisi ottaa nyt mallia ja käytänteet Baltianmaista ja laittaa raja 100% kiinni venäläisiltä turisteilta. Eri asia on sitten turvapaikan hakijat ja myös lähiperheen jäsenet. Heille pitää jatkossakin olla tie päästä pois Putinin Venäjältä. Mutta lomamatkoja ei meidän tule enää mahdollistaa saatikka pakotteiden kiertämistä. Tähän palaamme varmasti vielä.

Mutta huomista kohden. Välikysymys jätetty ja nyt voi hyvin käydä niin, että keskusta hallitukselle metsäpolitiikan kautta tulee epäluottamusta äänestämään ja siirtyy oppositioon. Mutta ehkäpä ei kuitenkaan vaan tämän Marinin johtamattomuuden ja hallituksen riitelyn seurauksena ulos hallituksesta käveleekin Vihreät. SDP ja Keskusta ovat jo nyt eduskunnassa valiokunnissa nöyryyttäneet vihreitä niin pahasti, että jatko on varmasti vaikeaa jos ei jopa mahdotonta. Ja toisaalta vihreät ovat jo pidempään etsineet tietä ulos tästä hallituksessa kannatusalhonsa takia. Ja mahdotonta heidän on hallituksessa jatkaa, kun nyt hallituksen metsäkanta kääntyy meidän linjalle.

Jos eletään niin nähdään.

Kommentit