VLN:n Timo Heinonen Moottoriliiton 90-vuotisjuhlassa: ”Lupaan seistä rinnallanne ratojen lupahaasteiden edessä”

Uutiset, sunnuntaina 25.11.2012

Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtion Liikuntaneuvoston jäsen Timo Heinonen piti puheen Suomen Moottoriliiton 90-vuotisjuhlassa. Vanhalla Ylioppilastalolla puhunut Heinonen kiitti moottoripyöräilijöitä lukuisista upeista sinivalkoisista hetkistä ja pohti puheessaan myös sitä miten suomalaismenestys on voinut jatkua vuosikymmenestä toiseen.

– Uskallan sanoa yhdeksi syyksi sen, että meillä kateus ei ole vienyt suurinta osaa voimista, totesi Timo Heinonen täyden salin edessä.

Heinonen pyysi vertaamaan esimerkiksi Ruotsin ja Suomen ralli ja moottoripyörähistoriaa ja tätä päivää. Historiasta löytyy samankaltaisuuksia – tässä päivässä ei.

– Meillä legendat ovat kavereita Kari Tiaisesta lähtien. Mukaan remmiin on otettu aina nuoria kuljettajia ja opetettu heitä niin motocrossissa kuin endurossakin. Välittämättä siitä, että joskus oppipoika sitten on painanut ohi – mutta mestari hänestäkin on tullut.

– Kannustan jatkamaan tätä työtä ja muistamaan, että pelkät mestaruudet eivät legendaksi tee vaan siihen tarvitaan myös suurta sydäntä.

Menestykselle toivotaan jatkoa

Timo Heinonen sanoi uskovansa, että kaikki suomalaiset toivovat maailmanmenestykselle jatkoa. Näin myös valtiovalta suhtautuu urheiluun.

– Tätä varten lähdimme myös valtiovallan kanssa mukaan uudistamaan huippu-urheilua. Valtion tehtävä on nimittäin luoda urheilulle ja huippu-urheilulle puitteet. Itse muu muutos – muutoksen maaliin vieminen on sitten urheiluliikkeen oma asia. Tarvitsemme toimitavan muutosta. Uuden tavan toimia. Mallin jossa korkein osaaminen sportissa on urheilijoiden käytettävissä.

– Itse uskon, että tässä työssä tulevaisuudessakin tärkein rooli tulee olemaan paikallisilla seuroilla ja tekijöillä motorsportissa vaikkapa siellä crossiradalla tai kartingradalla. Mutta sen rinnalla pitää on helposti saavutettavissa huipputason asiantuntijoiden ja valmentajien tuki ja apu. Tämä vaatii lisää rahaa ja sitä rahaa toivon myös valtiovallalta löytyvän.

Sponsoroitiin sitten mallia Ruotsista

Urheilun menestykseen vaaditaan myös riittävästi rahaa jotta täysipäiväinen ja -painoinen ammattilaisuusurheilu on mahdollista.

– Mutta me tarvitsemme myös ulkopuolista rahoitusta. Sponsorointia. Paljon kertova on se tosiasia, että muihin Pohjoismaihin verrattuna meillä Suomessa urheilun sponsorointi on aivan lapsen kengissä. Esimerkiksi Ruotsissa urheilun sponsoroinnin tulovirta on 450-500 miljoonan euroa. Meillä Suomessa vastaava summa noin 100 miljoonaa euroa. Norjassa noin 350 miljoonaa euroa ja Tanskassakin 150 miljoonaa euroa.

– Nuoren Suomen ja liikunnan uuden kattojärjestön puheenjohtaja Petteri Kilpinen totesi, että ”Suomihan on täysin jälkeenjäänyt yritysyhteistyössä. Meille urheilusponsorointi on laitamainoksen myymistä eikä ammattimaista yritysten brändien rakentamista, joka taas on Ruotsissa ihan maailman huippua.”

Heinonen totesi juhlivan moottoriuhrielu väen edessä, että kansallisessa liikuntatutkimuksessa kolme neljästä, siis 75 % maamme, Suomen aikuisväestöstä pitää suomalaisten urheilijoiden kansainvälistä menestystä tärkeänä.

– Me siis odotamme ja haluamme, että suomalainen voittaa. Ja miellään suomalainen voittaa – aina.

”Olen huolissani moottoriratojen tulevaisuudesta”

Kansanedustaja Timo Heinonen on tehnyt pitkän työn moottoriurheilun parissa myös tv-toimittajana ja selostajana. Lähes kaikki Suomen motocrossradat ja muut moottoriurheilupaikat ovat tulleet näiden vuosien aikana enemmän kuin tutuksi. Nyt monet näistä moottoriurheilu kehdoista on kuitenkin uhattuina valitusten ja tiukentuvien lupaehtojen takia.

– Olen enemmän kuin huolissani. Lukuisat moottoriradat ja crossiradat puhumattakaan mantsamiesten harjoituspätkistä on alati valitusten kourissa ja koko ajan kiristyvien lupaehtojen kourissa. Tuntuu siltä, että osalle ei mikään riitä ja valitettavasti lupaviranomaisetkin ovat tähän menneet.

– Minusta tässä pitää löytää rinnakkain elon mahdollisuus. Te, ja me motorsportissa olemme olleet valmiita joustamaan, mutta kyllä sen pitää tarkoittaa myös järkeä jatkuviin valituksiin. Itse olen valmis jopa rajaamaan tällaisten ketjutettujen valitusten kiusantekoa.

Heinonen painotti, että meidän pitää pelastaa yhdessä moottoriurheilun kehdot.

– Lupaan olla rinnallanne jatkossakin, totesi Timo Heinonen ja sai puheensa lopuksi väeltä raikuvat aplodit.

– Ja me tarvitsemme jatkossakin kyläkisojen ja harrastamisen rinnalla MM – ja EM-tason arvotapahtumia Suomeen. Niiden eteen pitää tehdä työtä.

Puheensa alussa Timo Heinonen muisteli moottoripyörälegenda Mika Aholaa presidentin Itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Heinosen mieleen oli jäänyt sieltäkin Aholan hymy ja reiluus.

– Viime vuonna odotin sitä samaa hymyä Presidentilinnassa. Sitä hymyä en enää nähnyt kuin motorsportsydämessäni. Mutta olen varma, että hymyssä suin suomalaiset voittavat tulevaisuudessakin. Se onkin sanoisinko – ainakin kilpakumppaneille – pirullisin tapa voittaa. Voittakaa vaikka niin. Kauan eläköön Suomalainen moottoriurheilu. Onnea, päätti Timo Heinonen puheensa.

Moottoriliiton 90-vuotisjuhlassa palkittiin myös kaikki suomalaiset moottoripyöräurheilun maailmanmestarit uudelle Voittamattomat -tittelillä ja jaettiin päättyvän vuoden menestyneille SM- ja kansainväliset mitalit.

Kommentit