Työ tekijäänsä kiittää – Gallup tolpat näyttävät ylöspäin

Blogi, torstaina 22.06.2017

Tänään juhannuksen alla sekä YLE että Helsingin Sanomat julkaisivat puolueiden kannatusarvionsa. Gallupeissa paljon samaa ja odotettuakin. Kummassakin ykköspaikka meille ja molemissa myös Vihreät korkeissa kannatusluvuissa ja vanhoista puolueista sekä keskusta että SDP laskussa. Soinin väen kannatus kokonaisuutena noussut, mutta jako Siniseen Tulevaisuuteen ja uusiin Perussuomalaisiin toki pudottanut väet pikkupuolueiden joukkoon.

Minuta tämä oli varsin odotettua. Siis kaikki tämä. Perussuomalaisten, Uuden Vaihtoehdon tai Sinisen Tulevaisuuden kannatusluvut eivät vielä kerro koko totuutta. Halla-aholaiset tulevat varmasti kannatustaan maahanmuuttovihamielisenä puolueena kasvattamaan ja ehkä sitä kautta lokeroimaan itsensä Ruotsidemokraattien ja muiden vastaavien kanssa samaan nurkkaan. Soinilaiset eli UV tulee myös kannatustaan hieman nostamaan, mutta luvut varmasti kirjoitetaan jatkossakin yhdellä kokonaisella ja desimaaleilla ja alkunumeroksi 5-7 on jo kova luku.

Meidän kannatus on odotetunlainen. Olemme määrätietoisesti pitäneet kiinni siitä mitä on yhdessä sovittu ja luvattu. Talous on saatu nyt valtiovarainministeri Petteri Orpon johdolla käännettyä kasvu-uralle ja työttömyys helpottaa ja työllisyys paranee. Talousennusteet näyttävät lähiajalle vielä tätäkin parempaa talouskasvua. Mutta meitä tarvitaan huomennakin sillä uudistuksia ei voi jättää tekemättä ja rakenteita täytyy uudistaa sillä pelkkä talouskasvu ei tule tilannettamme korjaamaan tuleville vuosille.

Keskustan alamäki on ollut myös odotettua. Soutaminen ja huopaaminen päätettyjen asioiden ympärillä ei anna puolueesta kovin vahvaa kuvaa ja vaikeissa paikoissa Orpo on joutunut ottamaan johtajuutta itselleen tilanteiden ratkaisemiseksi. Tämä on vahvistanut meidän kannatusta ja näkynyt miinuksena keskustassa. Eduskunnassa  jo huhuja, että keskusta ei tällä tavalla tulisi 2019 vaaleihin menemään vaan muutoksia olisi tulossa ensi kesänä.

HS:n gallupissa Kokoomuksen kannatus on 21,2 prosenttia ja Ylellä 21,3%. Demareiden luvut 19% ja 17,1% ja Keskustan 16,8% ja 17,0%. Vihreille Ylen mittaus antaa 14,9 prosenttia ja HS 15,1%.

Mutta vaaleissa vasta kannatus mitataan ja sinne asti ja niiden jälkeenkin työ tekijäänsä kiittää.

Tänään eduskunnassa vain lyhyt äänestysistunto ja sitä ennen viimeistelimme Valtiovarainvaliokunnan mietinnön lisätalousarviosta. Nyt vaihdan juhannuspaidan päälle. Kravatti pois ja sandaalit jalkaan. Hyvää juhannuksen alkua!

Kommentit