Torstai, 28.10.2010

Blogi, torstaina 28.10.2010

Uusi aamu jälleen ja nyt torstain kalenterimerkintöjä ”tyhjentämään”. Eduskunnassa on ollut yllättävänkin rauhallista viimeisten gallupien jälkeen ja lähinnä kiitosta tullut mm. merkittävistä lisäyksistä työllisyysrahoihin ja ensi vuoden budjettiin muutenkin. Moni asia saa nyt kipeesti tarvitsemaansa lisäresurssia kun ensi vuoden budjettiin tehtiin vielä hallituksen toimesta lisäyksiä. Mukana mm. isot rahat vielä tälle loppuvuodelle ja ensi vuodelle työllisyydenhoitoon, poliisien palkkaukseen ja yliopistojen rahoitukseen. Ja moneen muuhunkin. Hyvä niin.

Eilen salissa keskusteltiin postinjakelun tulevaisuudesta. Tyytyväisenä muutama meuhkaava oppositioedustaja unohti autuaasti sen, että lainmuutokseen on maamme pakottanut EU-direktiivi. EU:n vaatimana lakia oli muutettava meillä ja muuallakin niin, että myös postinjakoon saattaa tulla kilpailua. Mutta haluan nyt tässäkin alleviivata, että EU-pakosta huolimatta postinjako turvataan koko maassa. Tätä varten ns. yleispalveluvelvoite viisipäiväiseen arkipäivien jakeluun jää jatkossakin valtion omistamalle Itellalle koko maassa. Posti siis tulee perille. Keskustelussa eilen tulikin vahvasti esille, että ei uusi EU-laki vaarannan perinteisiä postipalveluja vaan nimenomaan koko ajan lisääntyvä sähköinen asiointi. Mutta mahdolliselle kilpailulle pitää rakentaa riittävät pelisäännöt ja velvoitteet niin, että postinjakelu perinteisiäkin reittejä on tulevaisuudessakin laadukasta hoitaa sen sitten koko maahan valtionyhtiön toimesta Itella tai jollain muulla alueella jokin muu toimija. Laatu ennen muuta.

Tänään eduskunnassa tapaamisia ja palavereita kiitettävän paljon jälleen. Myös ensi hallituskauden viilauksia taustalle. Katsotaan…

….

No niin nyt muutama sananen VLN:n esityksestä tulevien vuosien liikuntapaikkarakentamiseen. Kyseessä siis tietynlainen kehys- ja suunnitelmaesitys ministerille ja lopullinen jako sitten ensi vuoden puolella. Kaiken kaikkiaan rahaa haettiin tuleville vuosille yli 327 miljoonan euron hankkeisiin (80kpl) , joista ensi vuonna käyntiin 24 hanketta joita valtion toimesta tullaan tukemaan yli 12 miljoonalla eurolla. Varaamatonta rahaa tämän jälkeen jäljellä vielä 4,3 miljoonaa ja nyt lisäksi käyttöön tuleva 5 miljoonaa euroa. Tuet ovat noin 300 000 eurosta aina 700 000 euroon hieman riippuen hankkeiden koosta ja tarkoituksesta. Tämä nyt näin lyhyesti. 

Mutta sitten oma alueemme eli ns. Uudenmaan Elyn alue joka pitää sisällää (suluissa vuosi): 

Hämeenlinna, Rengon koulun liikuntasali 400 000 e (2011), 

Kärkölä, Uimahallin allasosaston saneeraus 320 000 e (2011), 

Hämeenlinna, Ahveniston maauimalan peruskorjaus 700 000 e (2013), 

Lahti, Kivimaan uimahallin peruskorjaus 700 000 e (2013), 

Nastola, uimahallin peruskorjaus 700 000 e (2013),

Riihimäki, tekojään kattaminen 650 000 e (2013), 

 

Mielelläni kerron lisääkin, jos kysymyksiä ilmenee.

………………

Kello 18.01 ja istun täällä eduskunnan hytissä. Päivällä vieraita Kiipulan ammattioppilaitoksessa ja illansuussa sitten Riihimäeltä Noora Myllymäki. Noora aikanaan rikkoi Facebookissa 2000 kaverin rajani ja sovimme silloin, että hän tulee käymään täällä. Tänään reipas nuori tuli palkintoaan hakemaan ja juteltavaa riitti niin koulusta kuin hevosistakin. Noora lahjakas ja innokas hevostelija niin kuin minäkin. Tänään hän sai sitten ihka uuden taulumme. Ensimmäinen laatuaan.

Ympäristövaliokunnassa jatkoimme jättiurakkaa jätelain parissa ja se onkin jälleen yksi oikein kukkanen ympäristöministeriöstä. Tänään esityksen lyttäsin jo eduskuntaryhmämmekin kokouksessa ja valiokunnassa sitä olisi pakko saada järkevämpään suuntaan. Uudistuksesta on tulossa toinen ”jätevesiasetus” eli valtava lasku maaseudulle. Palaan aiheeseen varmasti vielä ja kuuluvastikin. Samalla myös olemme jatkaneet luonnonsuojelulain uudistamistyötä. Asia on myös mielenkiintoinen ja haastavakin ja erityisesti nyt pitäisi ymmärtää ottaa huomioon se, että kun uusia alueita tulee ns. Ruuhka-Suomen ytimeen ja lähettyville niin on välttämätöntä sallia myös erityisesti hirvieläinten kannansäätelyä tai tulokset teillämme kohtalokkaita ja sellaisia mitä ei kukaan halua taakakseen hartioilleen ottaa. Yritän vääntää.

Mutta nyt siis jo kyselytuntikin takana. Samaa latteaa oppositiovääntöä eikä kertakaikkiaan mitään uutta ja avaavaa. Ymmärrän hyvin, että tämän opposition aikana media on superkiinnostunut persuista. Tänäänkin eduskunnassa kaiken huomion keräsi Soini salamavalojen ja kameroiden loisteessa. Tosin voi hieman kysyä mistä moinen hypetys median suunnasta tulee, kun avauksia eikä linjauksia Soiniltaan ole tullut. No yksi sentään eilen kun hän ilmoitti perussuomalaisten ajavan leikkauksia maamme talouden tasapainottamiseksi työurien sijaan. Se on karu tie ja pitäisi mieluumminkin olla viimeinen ratkaisu jos muut paremmat eivät tuota riittävää tulosta. Ai niin eiköhän EU-parlamentissä ole töitä lainkaan torstaisin?

Nyt jo taas nukkumaan menossa. Huomenna aikainen lähtö. NesteOilin hallintoneuvoston kokous ja kun muutamat toimittajat seuraavat vain kokouksissa olemista niin kerrottakoon nyt täällä jälleen, että tälläkin viikolla kolme eri juttua liittyen NesteOiliin ja tehtävääni yhtiön hallinnossa. Eli ei se suinkaan vain kvartaalikokouksiin rajoitu. Ei tietenkään.

 

 

 

Kommentit