Torstai, 25.10.2007

Blogi, torstaina 25.10.2007

MTK eli Maa-ja metsätaloustuottajien keskusliitto ja maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila ovat ajautuneet kinaan siitä kuinka paljon maamme pitäisi hakea EU:n maataloustukea Etelä-Suomeen. Eilen illalla Anttila oli Ylen A-plussa vieraana ja kertoi, että tavoitteena on tämän vuoden taso. Tämä tarkoittaa 94 miljoonaa euroa. Nyt työalla on tarkennusvastaus EU:lle koskien 141-tukeamme ja
kovin kiista MTK:n ja Anttilan välillä on ennen muuta ympäristötuista. MTK:n vaatii neuvotteluihin mukaan 35 miljoonan ympäristötukia ja jos Anttila ei näitä neuvotteluissa esille nosta tuntevat MTK:laiset itsensä puheenjohtajan Michael Hornborgin mukaan petetyiksi.

Eilen luin myös laajan lehtijutun koskien EU:n maatalouskomissaaria, jonka jääviys tukiasioissa jopa laitettiin pahan kerran vaakalaudalle. Komissaari perhe on tärkeä ja suuri tukien saaja ja käyttäjä ja nyt hän on samaan aikaan leikkaamassa tukea yhdeltä kilpailijaltaan eli Suomelta. On totta, että tilanne on haasteellinen.

Itse olen sitä mieltä, että 94 miljoonan tavoitteesta ei Anttilalla ole mahdollisuuksia antaa periksi ja MTK:n näkemykset pitäisi neuvotteluissa nostaa myös esille. Neuvottelusta tulee tiukka, mutta lepsuiluun ei kahdenkeskisessä neuvottelussa Anttilalla ole varaa enkä sitä pelkääkään.

Tänään aloitan päivän opiskelijoiden suurilla Studia messuilla. Kokoomusnuorten osastolla tänään mukana myös BB:stä tuttu Einari Rautio ja myös muita meidän ryhmän kansanedustajia lisäkseni. Kiva tehdä tällaistakin työtä, kun aamusta löytyi kalenterista rako. Tämän jälkeen sivistysvaliokuntaan ja ryhmään ja kyselytunnille. Kyselytunnin jälkeen täysistunnossa esillä mm. perintöverouudistus. Mielenkiintoinen päivä siis tulossa. Vieraita saan tänään Riihimäeltä, kun Riihimäen LionsClub tulee tutustumaan taloon johdollani. Siis matkaan.

JA VIELÄ LÄMPIMÄT ONNITTELUT RAKKAALLE ISÄLLENI! TÄNÄÄN 65-VUOTTA!

Kello 20.02 ja juuri hetki sitten kotiin ja vasta ehdin hieman syödä. Päivä siinä määrin tiukka. Aamulla siis nopeasti auto vain Eduskuntatalolle ja sitten Helsingin Messukeskukseen Studia-messuille. Eilen Kokoomusnuorten osastolla oli Ben ja tänään sitten oli minun vuoro ryhmämme nuorimpana edustaja edustaa messuilla. Vajaa pari tuntia meni hetkessä ja olikin nappiajoitus. Osastollamme kävi niin vanhoja rakkaita oppilaita Kirkonkylän koulusta kuin myös Hämeenlinnan Kaurialan Lukion abeja. Nämä Kirkonkylän koulun oppilaat siltä ihana luokalta jonka kanssa sain tehdä töitä kolme upeaa vuotta ja oppia ja opettaa. Se oli fantastinen luokka ja edelleen samanlaisia hienoja nuoria olivat – kohteliaita ja fiksuja. Tuntui vanhasta opesta hyvälle. Hämeenlinnan abijoukosta löytyi myös innokkaita politiikkaan haluavia nuoria ja myös loppilaisista muutamat hyvinkin kiinnostuneita. Kiva niin. Minun jälkeen osastolle tuli sitten opetusministerimme Sari Sarkomaa ja eilisen tapaan kokoomusnuorissa toimiva BB-Einari, joka kisasi eilen Benin kanssa tyttöjen huomiosta. Minä sain olla ihan rauhassa 🙂

Messuilta sitten sivistysvaliokuntaan ja sen jälkeen ryhmäkokous jossa esillä erityisesti omistajaohjaus kun saimme päivällä ikävän uutisen Stora-Enson toimista maassamme. Stora Enso ilmoitti päivällä rajuista toimista Suomessa ja niiden myötä yritys sulkee pysyvästi Summan paperitehtaan, Anjalan tehtaan aikakauslehtipaperikoneen sekä Kemijärven sellutehtaan. Työttömiksi jää näin noin 1 100 työntekijää ja toimihenkilöä. Kova juttu – voin vain kuvitella mitkä ajatukset näissä kunnissa nyt. Asia nousi myös kyselytunnilla esille ja itseasiassa ensimmäisen kerran urallani koko tunti mentiin ja pyörittiin saman kysymyksen ympärillä. Hallitus sai paljon kiitosta nopeasta reagoinnista ja tänään syntyi ennätysvauhtia hallitukselta päätös antaa kyseisille aluiella 15 miljoonaa euroa äkillisen rakennemuutoksen alueiden tukea. Ei tällaistäkään reagointinopeutta ole ennen maassamme nähty. Hieman ihmetytti mm. kansanedustaja Erkki Tuomiojan puheenvuorot, kun muistaa hänen roolinsa aiemmissa tapahtumissa ja mm. SDP:n aikaisten hallitusten toimet omistajapolitiikassa. Takki kääntyy ja mielipiteet lentelee.

Päivällä sain myös vieraakseni bussilastillisen Riihimäen LionsClubin väkeä puolisoineen. Tiina ja oppaat esittelivät väelle eduskuntataloa ja ennen kokoustaan kävin juttelemassa vajaan puolituntia tutun väen kanssa ajankohtaisista asioista. Oli jälleen sellainen mukava ja erityinen ryhmä kun mukana joukossa mm. vanha liikunnaopettajani Matti Sutinen Riihimäen Lukion ajoilta, Lasse Österdahl ja Raimo Riihimaa, Juhani Liiri ja moni muu tuttu ja tärkeä henkilö. Ramu oli pakko napata myös kahville eduskunnankuppilaan ettei pääse sanomaan, että kyllä se Iiro kahvillekin pyysi. No pääsi Ramu sanomaan, että kyllä se Iiro saunankin tarjosi. Niinpä niin. Hieno ystävä.

Kyselytunnilla en siis jälleenkään päässyt ääneen ja kysymykseni siirtyy jälleen ainakin viikolla. Tänään tosin yritin hieman puhemiehellekin vihjailla puhemiehenkäytävällä, että takapenkissä olisi asiaa. Kääriäinen hymyili ja naureskeli. No ei puheenvuoroa antanut, mutta samalla kun Kääriäiselle päivällä vinkkasin niin kävin varaamassa etukäteen puheenvuoron päivän kyselytunnin jälkeiseen täysistuntoon. Esillä oli nimittäin minulle tärkeä ja vaaleissakin esille vahvasti nostamani perintöverouudistus. Halusin hieman puheenvuorossani tuoda esille uudistuksen oikeita vaikutuksia, kun julkisuudessa on väitetty, että muutos kosmeettinen. Sitä se ei todellakaan ole. Samalla myös toistin toiveeni ja tavoitteeni siitä, että perintöverosta olisi syytä tämän askeleen jälkeen parilla askeleella päästä kokonaan eroon. Ruotsissa perintöveron poistivat sosialidemokraatit niin meillä sen voisi hyvin tehdä sinivihreä hallitus jos ei nyt niin ensin kaudella. Nostan nuo esimerkkini tänne myös vielä illalla.

Niin tässä nuo muutamat puheessani käyttämäni esimerkit mitä hallituksen esitys käytännössä merkitsee:

1) Esimerkiksi ennen tätä nyt sinivihreän hallituksen johdolla tehtävää uudistusta avopuolison kuollessa veroprosentti nousee edelleen tänä vuonna usein jopa 48 prosenttiin asti, ellei parilla ole yhteisiä lapsia. Nyt uudistuksen jälkeen lapsettoman pariskunnan tapauksessa lesken ei tarvitse enää ensi vuodesta lähtien maksaa lainkaan perintöveroa alle 80 000 euron perinnöistä. Nykyisen lain mukaan vero on tällaisessa tapauksessa noin 10 000 euroa. Merkittävä parannus.

2) Toinen esimerkki voisi olla tällainen: Perintö, joka on tänä päivänä aika tavanomainen, eli talo ja kesämökki, arvoltaan esimerkiksi noin 300 000 euroa. Uudistuksen jälkeen veroa maksetaan vajaa 10 000 euroa, kun vielä tänä vuonna vastaavassa tilanteessa vero on yli 20 000 euroa. Merkittävä parannus.

3) Kolmas esimerkki voisi olla perhe, jossa on kaksi alaikäistä lasta. Surun hetkellä leski päättää pitää itsellään hallintaoikeuden yhteisessä käytössä olevassa jopa 520 000 euron arvoisessa asunnossa. Tällaisessa tilanteessa ei tämän sinivihreän hallituksen tekemän esityksen jälkeen enää veroa jouduta maksamaan. Perintövero on siis tässä tapauksessa pyöreä nolla.

4) Ja vielä esimerkiksi lapsettoman avoparin tapauksessa eloon jääneelle avopuolisolle testamentatun 300 000 euron arvoisen yhteiskäytössä olleen asunnon veroksi tulisi toiseen veroluokkaan siirtymisen ansiosta reilu 80 000 euroa, kun nykyisin tässä samassa tilanteessa vero on lähes 140 000 euroa. Muutos on siis tavallisen suomalaisen perijän kannalta keskeisen tärkeä, suuri muutos nykykäytäntöön.

Eli näillä esimerkeillä halusin osoittaa, että nyt tehtävä perintöverouudistus on erittäin merkittävä – itseasiassa yli kymmeneen vuoteen merkittävin uudistus ennen muuta kaikille perinnönsaajille.

Kommentit