Timon Kahvilat laajentuvat maan kattavaksi kahvilaketjuksi huhtikuun ensimmäisenä päivänä – Tänään avataan yli 40 kahvilaa

Uutiset, keskiviikkona 01.04.2015
kahvila

Ennen vuorokauden vaihtumista huhtikuun toiseen on kahvilat avattu kaikkiin punaisella karttaan väritettyihin valtioihin ja lisää avataan heti 1.4.2016.

Kansanedustaja Timo Heinonen Pienet Timon Kahvilat laajenevat koko valtakunnan kattavaksi kahvilaketjuksi kertoo April News. Timon Pienet Kahvilat avataan vielä tänään huhtikuun ensimmäisenä päivänä Helsingissä Pohjois-Esplanadille, Tampereella Hämeentielle ja Turussa Hamburger Börs muuttaa nimensä Timon Kahvilaksi.

– Kahvilamme ovat saaneet niin hyvän vastaantoton, että kahviloita avataan nyt tänään ainakin vielä kolmen suurimman kaupungin lisäksi neljäkymmentä ympäri Suomea, kertoi kahvilaketjua kehittävä kahvilakehityspäällikkö Robert Caff’e.

Neuvotteluja on käyty myös ketjun laajentamisesta Eurooppaan ja myös yhdysvalloista on oltu kiinnostuneita Timon Kahviloista. Yhdysvaltain Kahvikutsuliike on kutsunutkin kansanedustaja Timo Heinonen vieraakseen illaksi New Yorkiin.

– Kierrän ensin Suomessa nämä avajaiset ja sitten suuntaan illaksi vielä New Yorkiin. Päivällä on tarkoitus olla toki mukana myös Lahden Kuukausimarkkinoillakin kello 10-13 Kokoomuksen teltalla, kertoi kansanedustaja Timo Heinonen.

Kansanedustaja Timo Heinonen seuraa tänään kahvimukinsa kanssa Kaakkomäellä kun suuria kasvihuonekupuja kootaan etelärinteelle suomalaista kahvipapujen kasvatusta varten.

Kansanedustaja Timo Heinonen seuraa tänään kahvimukinsa kanssa Kaakkomäellä kun suuria kasvihuonekupuja kootaan etelärinteelle suomalaista kahvipapujen kasvatusta varten.

Suomalaisen ruuan ja kotimaisen ruuantuotannon vahvana puolestapuhujana tunnetuksi tullut Heinonen on myös käynnistämässä suomalaista kahvintuotantoa Kaakkomäen etelärinteellä. Suuria peilejä ja kahvihuonekupuja ryhdytään asentamaan paikalleen Kaakkomäellä illansuussa huhtikuun 1. päivänä.

– Haluan, että kahviloissamme juodaan vain suomalaista kahvia ja syödään vain Hyvää Hämeestä jauhoista tehtyjä leivonnaisia.

April News uutisoi Timon Pienten Kahviloiden maailmanvalloituksesta ensimmäisenä.

Tagit: April News,

Kommentit