Timo Heinonen: Riihimäellä voitaisiin valmistaa myös uudet rynnäkkökiväärit

Uutiset, tiistaina 05.02.2013

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen Timo Heinonen on tyytyväinen perussuomalaisten kansanedustajien esityksestä, että Puolustusvoimien tulevatkin rynnäkkökiväärit voitaisiin valmistaa Suomessa. Nykyiset käytössä olevat suomalaiset rynnäkkökiväärit RK62:set on valmistettu aikanaan Valmetin ja Sakon toimesta. Heinonen uskoo, että myös uudet rynnäkkökiväärit voitaisiin ainakin koota ja osavalmistaa Suomessa.

– Sakon Riihimäen tehtaalla olisi mahdollista valmistaa uusien rynnäkkökiväärien ainakin piiput ja vastata myös niiden kokoamisesta. Ehkä enemmästäkin. Tiedän, että konserni johon Sakokin kuuluu on valmistellut jo jonkin aikaa myös uutta rynnäkkökivääriä joka olisi samalla kaliiperillä kuin nykyiset aseemmekin jos ja toivottavasti kun se nähdään tärkeäksi. Itseasiassa nykyisellä armeijamme käyttämää kaliiperiä oleva nykyaikainen rynnäkkökivääri taitaa olla jo valmis, kommentoi Timo Heinonen esitystä.

Puolustusvoimien rynnäkkökiväärien uusiminen on pian ajankohtaista ja uusia aseiden hankinta tulee maksamaan satoja miljoonia euroja. Heinosen mukaan nykyisessä 7,62 kaliiperissä pysyminen olisi perusteltua mm. maamme metsäisyyden, mutta myös nykymateriaalin hyödyntämisen näkökulmasta.

– Olen tyytyväinen, että perussuomalaiset Jussi Niinistön johdolla kantavat huolta suomalaiset korkeasta osaamisesta ja myös suomalaisesta työllisyydestä. Jos hankinta saataisiin Suomeen ja Riihimäen Sakon tehtaille olisi sillä merkittävä työllistävä vaikutus ja myös vaikutus huoltovarmuuteemme, kommentoi Heinonen.

– Riihimäeltä löytyy tähän jo nyt korkea osaaminen ja käytännössä kaikki tarvittava. Ja ennen hankintaa ehditään vielä hyvin vahvistamaan myös suomalaistehtaan osaamista. On hyvä, että keskustelu asiasta on nyt avattu.

Kommentit