Tiistai, 22.04.2008

Blogi, tiistaina 22.04.2008

Uusi aurinkoinen aamu. Tänään aloitamme Kokoomuksen varapuheenjohtajakiertueen. Suuntaamme tänään ensimmäiseen yhteiseen tilaisuuteemme eli kohteena Lappeenrantaan ja sieltä itse tilaisuuteen Imatralle. Illansuussa lentokone vie sinne ja yöllä sitten jo takaisin. Tämä kampanja nyt tekee tätä, mutta kun peliin on ryhdytty niin kiertue hoidetaan ja tehdään kaikki tosissaan. Yhdessä siis eteenpäin.

Sitten normaali eduskuntapäivä yhden tapaamisen, sivistysvaliokunnan ja istunnon muodossa. Nyt kuitenkin jo kiirehdittävä.

….

Tänään päivällä tapasin A-Katsastukset toimitusjohtajan Juha Tukiaisen ja ketjujohtajan Petri Kalmin. Olen ollut esillä ja nostanut esille aktiivisesti tuota kovasti kasvanutta katsastuskustannusta ja tänään kuulin sitten toimijapuolen näkökulmia ja ajatuksia asiaan. Ala minulle varsin tuttu, mutta aina hyvä ja mielenkiintoinen myös kuulla eri näkökulmista aiheita ja olen alantoimijoiden kanssa täysin samaa mieltä, että myös katsastushenkikökunnan pätevyysvaatimuksissa voisi olla tarkastamisen paikkaa. Tämä osaltaan vaikuttaisi myös alan kulurakenteeseen. Toimiva malli voisi olla esimerkiksi se, että katsastajaksi voisi päästä automekaanikkopohjalta suorittamalla autoalan ammatti- ja erikoisammattitutkinnon. Näin saavutettaisiin suunnilleen entistä teknikkokoulutusta vastaava koulutus eikä alalle vaadittaisi selkeää ylikoulutusta. Tämä asia on syytä selvittää, mutta edelleen olen myös sitä mieltä, että on syytä selvittää myös raskaankaluston ja muun kaluston katsastusasemavaatimuksia ja etsiä malleja joilla hintakehitys saadaan tasaantumaan. Toki tämä selvittely vaatii tarkkaa pohdintaa ja huolellista tarkastelua niin että emme aja esimerkiksi raskaankaluston katsastusverkkoa liian ahtaalle jos henkilöautojen ja raskaankaluston katsastusasemat irrotettaisiin toisistaan tai annettaisiin jopa mahdollisuus tehdä vain muuta kuin raskaankaluston katsastustoimintaa. Jatketaan työtä aiheen ympärillä ja palataan siihen.

Nyt kuitenkin sivistysvaliokuntaan.

….

Kello 0.24 ja juuri hetki sitten vasta lentokentältä kotiin. Päivä siis eduskunnassa jo takana normaaline valiokuntineen ja täysistuntoineen ja niiden jälkeen sittenh suuntamisimme Ulla Karvon, Sampsa Katajan ja Arto Satosen kanssa talolta lentokentälle ja kohti Lappeenrantaa ja sieltä Imatraa. Lisäksi paikalla oli puheenjohtajaehdokkaista myös Aulikki Sihvonen eli viisi ehdollaolevaa. Näin siis käynnistyi meidän varapuheenjohtaja ja valtuustonpuheenjohtajakiertueemme. Imatran kylpylälle oli kokoontunut alueen kokoomusvaikuttajia paneelia seuraamaan ja hyvän avauksen sarjallemme saimme. Meillä tässäkin kisassa koossa sellainen joukkue, että matkustaminen ja kisaaminen yhdessä jo tuntuu erittäin hienolta. Voi todellakin hyvällä mielellä tämänkin iltaista sakkia katsoa ja siitä kenet tahansa itse voisin nostaa puheenjohtajistoon ja tietäisin, että asiat menisivät teaminä ja joukkueena hyvin eteenpäin. Pitkäksi siis venyi tämäkin päivä, mutta nyt kiertue avattu ja tästä on hyvä jatkaa.

Tänään myös Kokoomusnuoret ja Kokoomusopiskelijat avasivat Facebookiin sivun VPJ-ehdokkuuttani varten. Jos olet Naamakirjalaisia niin lähdethän mukaan joukkuoon.

Kommentit