Tammikuun Koulukierros käyntiin – Omalta koululta matkaan ja sitten Launonen ja Lasitehdas

Blogi, maanantaina 16.01.2017

Suomi100 Kansanedustajat Kouluissa kiertueeni alkoi tänään Lopen Kirkonkylän Koululta. Sama koulu missä aikanaan oli oppilaana ja myöhemmin myös opettajana. Rakas.

Sitten vuorossa oli Launosten Koulu missä aloitin nuorena juuri valmistuneena opettajana Aulis Kollinin palkkaamana. Mukavia muistoja ensimmäisestä koulustakin.

Launosissa mainioita kysymyksiä mm. koulun kaikista pienimmiltä 🙂

Ja avauspäivän kolmas koulu oli Sirkka Ojaniemen johtama Riihimäen Lasitehtaan koulu missä mukanani oli myös kollegani Aino-Kaisa Pekonen.

Tänään aloitin jälleen jo melkeinpä perinteeksi muodostuneen tammikuun Koulukierrokseni. Muutama vuosi sitten Kansanedustajat Koulussa -kiertue synnytti mukavan perinteen ja vaikka jo ennen sitäkin kouluja kiersin niin ehkäpä sen jälkeen on voinut jo puhua peräti Koulukierroksesta. Silloin kiersin reilusti toistakymmentä koulua ja päiväkotia kertomassa kansanedustajan työstä ja monet varsinkin lukiolaiset ovat tämän jälkeen käyneet myös vastavierailulla eduskunnassakin. Koululaisryhmiä ei talolle ole nyt ison peruskorjausremontin aikana voinut ottaa, mutta olemme jo sopineet useammankin vierailun sitten tämän vuoden syksyyn kun Eduskuntatalo valmistuu Suomen 100-vuotisjuhlia varten.

Suomi100-vuoden Koulukierrokseni halusin aloittaa Lopen Kirkonkylän Koululta. Koulu on siis se sama missä aikanaan 1980-luvulla oman koulutieni oppilaana aloitin. Aune Toivosen, Kirsti Kytömäen ja Seppo Liukkosen opissa sain ala-asteeni käydä ja monet hieno muistot mielessä vieläkin. Eikä tietenkään koulun johtajaopettajaa Matti Kytömäkeäkään voi unohtaa: ”Tontut takajaloilleen!”.

Myöhemmin tulin samaan kouluun opettajaksi ja sain entisestä omasta opettajastani Seppo Liukkosesta myös opettajakollegan ja ystävän. Oppia sai silloinkin ja niistäkin yhteisistä vuosista olen ikuisesti kiitollinen ja kaiholla niitä muistelen. Ja myös silloista johtajaopettajaamme Kaisa-Mari Mäkivierikkoa ja opettajakavereitani Erika Kauppi-Nykästä, Anne Paukolaa, Jutta-Riina Mursulaa, Sinivuoria, Jussi Lempistä, Niini Piiraista ja montaa muuta. Ja kiitollinen olen myös minut aikanaan ensimmäisenä palkanneelle Aimo Riihimäelle ja Launosten Koululle sen jälkeen nuoren opettajan ottaneelle Aulis Kollinille. Hienoja muistoja ja hyviä ystäviä näiltä vuosilta jäi ja ystävyydet kestäneet.

Kirkonkylän Koululla kuitenkin oppilaat ja monet opettajatkin tosin vuosien saatossa vaihtuneet, mutta aina yhtä tervetullut tunnelma koulullamme on. Tänäänkin oli mukana koulunovesta sisään astua ja mukava kansanedustajan kyselytunti tutussa Loppisalissa uusien lasten kanssa. Mainioita kysymyksiä ja ihania hymyjä ja ihmetyksiä. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa 🙂

Lopen Kirkonkylän koululta sitten jatkoin toiselle tutulle koululle eli Launosten alakoululle ja sieltä Riihimäen Lasitehtaan Koululle. Sinne muuten aikanaan minua nuorena opettajana myös töihin houkuteltiin ja joissain keskusteluissa jopa KVL:n johtajan saappaisiinkin soviteltiin. Se haaste jäi silloin nuorena ottamatta kun Kirkonkylän koululla Lopella niin hyvin viihdyin ja taisi jotain suunnitelmia olla jo mielessä silloinkin. Nykyisin Lasia johtaa hyvä ystäväni Sirkka Ojaniemi ja mukava tuokio tälläkin koululla tälläkin kertaa. Mukanani Lasilla oli myös kollegani Ainokaisa Pekonen jonka kanssa nytkin olemme sopineet monet koulut yhdessä kiertää.

Ai miltä Pikku-Timo näytti 🙂 Tässä ensimmäinen koulupäiväni aamu Lopen Viertolassa Petri Tuomisen kanssa.

Tällainen oli Lopen Ala-asten silloin. Vanha puukoulu.

Ensimmäinen todistusten jako Aune Toivosen johdolla.

Tässä opettajiani ala-asteelta. Tänään Lasitehtaalla tapasin heistä vielä takarivissä toisena oikealta olevan Maija Kojon ja eturivissä vasemmalta toisena istuvan Asko Makkosen.

Tässä Matti Kytömäki johtaa nokkahuiluorketeria Lopen ala-asteella.

Lipunnosto oli aina hieno hetki jokaisen liputuspäivän alkajaisiksi.

Myös Launosten Koululla siis aivan erityinen asema sydämessäni sillä se oli ensimmäinen koulu mihin pääsin töihin valmistuttuani opettajaksi. Aulis Kollin palkkasi nuoren maisterin kouluunsa ja tuo ensimmäinen syksy on ollut ja on ikimuistoinen. Tänään näistä lapsista yksi on töissä apteekissa ja toinen opiskelun lomassa Alkossakin. Mites se sinne nyt 🙂 Ja monta muuta mukavaa kohtaamista tullut eteen näiden ensimmäisten oppilaitteni kanssa ja toivottavasti joskus vielä pitävät vaikka luokkakokouksenkin jos vaikka maikkakin mukaan pääsisi.

Kolmen koulun kierroksen jälkeen sitten tapasin yhden uuden kuntavaaliehdokkaamme Riihimäellä lounaan merkeissä ja sitten yksi Janakkalan tieongelmatapaaminen ABC:llä. Nyt vielä illalla yksi tapaaminen myös Lopen kuntavaaleihin liittyen ja sitten pitkä päivä valmis. Huomenna koulukierrokseni jatkuu Hämeenlinnassa ja Lahdessa ja illalla sitten Urheilugaala. Mutta tässä nyt vielä muutama vanha kuva niiltä ajoilta kun itse olin oppilaana Lopen Kirkonkylän koululla eli silloisella Lopen Ala-asteella. Rakkaita muistoja.

 

Kommentit