Tagi: VR

Kokoomuksen kansanedustaja ja liikennevaliokunnan varajäsen Timo Heinonen on tyytyväinen, että ensi vuoden valtion talousarvion täydentävään esitykseen saatiin mukaan myös Helsinki-Tampere -pääradan remontin jatkaminen. Työn ensimmäinen vaihe on jo käynnissä ja pääradan välityskyvyn parantamisessa siirrytään seuraavaksi kakkosvaiheeseen. Tätä valmistellaan kevääksi 2018. -Oli tärkeää, että saimme tähän täydentävään esitykseen mukaan pääradan Pasila-Riihimäki kakkosvaiheen valmistelun. Välityskyky täytyy saada… [ Lue lisää ]

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnassakin toimiva Timo Heinonen on tyytyväinen selkeisiin askelmerkkeihin rautateiden henkilöliikenteen avaamiseksi kilpailulle. -Kilpailu tulee parantamaan junavuoroja ja myös hinnat tulevat laskemaan. Sujuva liikkuminen on tärkeä osa tämän päivän arkea ja sen jokaisen palasen pitää toimia parhaalla mahdollisella tavalla, toteaa Timo Heinonen. Jo aiemmin sovitut raideinvestoinnit mm. pääradan lisäraidepari, Riihimäen… [ Lue lisää ]

Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset paljasti sen mitä on odotettu ja toisaalta pelätty. VR:n johto on kertonut lehdelle viime vuonna toteutettujen IC-junavuorojen vähennysten leikanneen jopa 10 prosenttia matkustajista. Hämeenlinnasta lähtevien junamatkustajien vuosittainen määrä kun on VR:n mukaan aiemmin ollut noin 800 000 lippua niin nyt tehdyt aikataulusupistukset ovat vähentäneet lippujenmyyntiä jopa 80 000 lipulla. Kun kyse on Hämeenlinnasta… [ Lue lisää ]

”Kolmen kuukauden kesäloma ja kahden kuukauden joululoma”. Sellaisista aina lehdet kuittailevat meille kansanedustajille. No nyt loma kesti joulunpyhät ja kaksi arkipäivää ja tänään jo sorvi taas käyntiin. Riihimäen kaupunginjohtajan Sami Sulkon kanssa olimme sopineet tälle päivälle VR:n johdon tapaamisen liittyen yhtiön Hämeen junavuorojen karsimiseen. Hämeenlinna ja Riihimäki menettivät useita nopeiden IC-junien vuoroja viime kesänä ja… [ Lue lisää ]

”Asiakas toiminnan lähtökohtana.” Tämä on VR Groupin ensimmäinen arvo viidestä jotka ohjaavat yhtiön kaikkea toimintaa. Tai pitäisi ohjata. Yhtiön tämän vuoden toimissa ensimmäinen arvo on ainakin tuntunut unohtuvan täysin. VR vähensi nimittäin kesällä merkittävästi junavuorojen mm. Hämeenlinnasta ja Riihimäeltä Helsinkiin ja takaisin. Pahimmin supistukset iskivät Hämeenlinnaan mikä menetti 14 päivittäistä vuoroa Helsingin ja Tampereen suuntaan.… [ Lue lisää ]

Lopen Kokoomuksen syyskokous valitsi tänään illalla minut jatkamaan puheenjohtajana. Keväällä 2000 aloitin puheenjohtajana ja nyt alkaa jo 17 vuosi rakkaan kotiyhdistyksen johdossa. Lopen Kokoomus on ollut minulle se poliittinen koti missä olen saanut kasvaa ja se poliittinen koti mihin on saanut aina luottaa ja turvatakin. Paljon olen Lopen Kokoomukselta saanut ja olen yrittänyt myös paljon… [ Lue lisää ]

Tänään syyskuun ensimmäinen markkinapäivä kun Kärkölässä vietettiin perinteisiä Syysmarkkinoita. Viime vuonna satoi ja sanoiko edellisenäkin, mutta tänään aurinko ainakin paistoi ja oli kesäisen lämmintä. Kokoomuksen teltalla riittikin väkeä ja arvat tekivät kauppansa ja Kokoomus kuuntelee -kahvit ja pullatkin. Kärkölän Markkinoilla olen ollut kansanedustajaurani ajan lähes joka vuosi ja tuttuja ja juttukavereita onkin tullut. Tänäänkään ei… [ Lue lisää ]

Eilen VR julkisti päätöksensä uudista juna-aikatauluista. VR uutisoi ratkaisunsa: ”Uudet nopeat junayhteydet säästävät suomalaisten aikaa” ja kertoi kuinka ”jopa 70 % suomalaisista toivoo, että junat kulkisivat nykyistä nopeammin.” Tiedotteessa kerrottiin vain positiiviset asiat, mutta unohdettii kokonaan kertoa uudistuksen ratkaisut alueille missä junaa käytetään päivittäin niin työmatkoihin kuin opiskeluunkin. Ratkaisu siis tarkoittaa, että Hämeenlinnassa ja Riihimäellä… [ Lue lisää ]

Hämäläiset kansanedustajat Aino-Kaisa Pekonen (vas.) ja Timo Heinonen (kok.) ovat huolissaan VR:n päätöksistä karsia junavuoroja myös maamme vilkkaimmilta rataosuuksilta. VR ilmoitti vähentävänsä junavuoroja Hämeenlinnasta ja Riihimäeltä ja jo aiemmin Lahdesta. – VR perustelee junavuorojen karsimista entistä nopeammilla junayhteyksillä Helsingistä pohjoisen suuntaan. Nämä palvelevat kuitenkin koko ajan pienenevää asiakaskuntaa, kun kasvukäytävän varrella asuvat ihmiset eivät pääse… [ Lue lisää ]