SeikkailuSveitsi tarjoaa Suomen pisimmän vaijeriliu’un – Loppusyksystä Rantasipikin herää eloon…

Blogi, torstaina 20.07.2017

Ei tarvitse mennä merta edemmäksi kalaan eikä SeikkailuSveitsiä kauemmaksi kiipeilemään. Ja ihan tässä kotinurkissa on vielä Aulangon HugoPark -kiipeilypuisto ja Ahveniston FlowParkikin niin voi todeta, että täällä noudatetaan hyvin Tasavallan presidentin Sauli Niinistön kannustusta, että ”Annetaan lasten kiipeillä puissa”. Ja nyt annettiin vanhempienkin kiipeillä ja täytyy sanoa, että hauskaa oli koko perheen voimalla ja vielä yksi lasten kaverikin matkassa. Ja alun korkeanpaikan jännitys voitettiin isänkin osalta nopeasti ja lapset taitavat olla kuuden tunnin kiipeilyn jälkeen yhä enemmän sukua apinoille 🙂

Hienoja ratoja Sveitsin kiipeilypuistossa ja kaiken tasoisille kiipeilijöille! Käykää katsomassa ja kokemassa.

SeikkailuSveitsi on siis koko perheen kiipeily- ja seikkailupuisto Hyvinkäällä legendaarisella Sveitsin alueella. Kahdeksan erilaista ja eritasoistakin rataa tarjoavat haasteita kovimmillekin hurjapäille ja jääkauden jälkeen syntyneen supan yli pääsee laskemaan kaksi maamme pisintä vaijeriliukua. Tuntui kuin olisi lähes lentänyt…

Alueelle tehdään paraikaa vielä pienemmille lapsille omia ratoja ja vanhempien kanssa iso osa muistakin radoista on hyvin seikkailtavissa. Ja Sporttirata tarjoaa sitten haastetta ihan jokaiselle ja kun sen on selvittänyt niin on jo aikamoinen kiipeilijä ja hurjapääkin. Kolme helppoa, kolme mediumia, sportti ja superliut niin ajankulu on taattu.

Sveitsin alueella on myös hienot luontopolut, mitkä kutsuvat reippailemaan joko opastuksella tai aivan omatoimisesti. Ja loppusyksystä vanha Rantasipi Sveitsi avautuu uutena vapaa-ajankeskuksena korkeatasoisen hotellin johdolla. Sinne myös Suomen uusin SuperPark -sisäseillailupuisto ja leffateatterit ja myös uima-altaat ja paljon muuta. Rantasipi ei siis kuollutkaan vaan kuoriutuu uudistuneena 2020-luvulle. Voisi sanoa, että kulttuuriteko Kari Järvenpäältä ja kumppaneilta.

Eli SeikkailuSveitsille isot kehut ja suositukset. Hieno paikka mennä vaikka isovanhempien toimesta lasten kanssa kesäpäivää viettämään tai sitten vaikka kaverisynttäreitä viettämään tai polttareita tai ihan muuten vaan. Ja kaikki siis toimii lihasvoimin kiipeillen ja itse tehden.

….

Illalla vielä Lopen Kesätorilla lastenohjelmaa ja upea Timotein kesäillan torikonsertti. Väkeä hienosti liikkeellä ja kun kaupassakin vielä kesäloppilaiset tulivat kiittelemään niin ei voi sanoa kuin, että jossain olemme onnistuneet. Iso kiitos siis Seppälän Tiinalle, Pirisen Tuulalle ja torin nuorille! Ja kaikille esiintyjille ja myyjillekin. Loppi on rautaa ja kesäloppi terästä!

Kommentit