Salibandy jytky -LFT:n Suomenmestaruuden kovuutta on vaikea ymmärtää.

Blogi, sunnuntaina 22.04.2012

Salibandy jytky –
LFT:n Suomenmestaruuden kovuutta on vaikea ymmärtää.

Eilen Lopen Floorball Team eli LFT teki uskoisin koko maankin mittapuussa suomalaista salibandyhistoriaa. C1-poikamme voittivat 1996 syntyneiden poikein Suomenmestaruuden. Ei se tietenkään mikään maanlaajuinen ihme ole, että Suomenmestaruuksia voitetaan, mutta se on, että niitä voittaa 8000 asukkaan kunnasta tuleva joukkue. Kauden aikana on LFT:n paremmakseen saanut myöntää niin Tampereen joukkueen nyt finaalissa viimeksi 2-0 voitoin Tampereen Classic. Sitä ennen Helsingin kaikki joukkueet viimeksi välierissä Tapanilan Erä ja sitä ennen Turun, Lahden, Seinäjoen ja kaikkien muiden kaupunkien joukkueet, kun pieni ja sisukas Loppi on jyränyt.

Se tekee tästä LFT:n joukkueestä sen puhumani ”pienen salibandyihmeen”. Lopella siis syntyy vuosittain noin sata lasta. Niin kävi myös vuonna 1996. Heistä karkeasti ottaen noin puolet on tyttöjä ja puolet poikia. Voi siis hyvin todeta, että tämä joukkue on valikoitunut 50 pojasta joista osaa ei aivan takuuvarmasti yhtään edes kiinnostanut koko salibandy. Siis 50 pojan joukosta kasvoi ja kehittyi Suomen paras 1996-syntyneiden salibandyjoukkue. Se tekee tästä salibandyhistoriaa ja sitä eilenkin Salibandy-lehdelle sanoin.

Myöhemmin joukkueeseemme on liittynyt vain viisi poikaa muista naapurikunnista eli edelleen mestaruusvuonnakin joukkue on vahvasti loppilainen. Näissä pojissa sykkii loppilainen sydän ja vahva yhteishenki.

Onnea siis vielä kerran LFT:n pojille. Te teitte aivan uskomattoman jutun.

 Onnea siis Ville Lastikka, Jesse Valjakka, Nico Matilainen, Joonas Rantala, Saku Pirinen, Janne Vallioniemi, Ville Lastikka, Jere Luhtala, Aleksi Majasalmi, Ismo Juvonen ja Markus Sipronen. Puolustajat Juuso Jalovaaran, Timi Vallioniemen, Roope Grönholmin, Juha Juotteen, Timi Aholan ja joukkueen kapteenin Teemu Metsälän. Maalivahdit Teemu Jormalainen, Olli Mustajoki ja Tuomas Jaro. 

Tämä on joukkue, joka voittaa joukkueena. Ja olen tänään jälleen eilistä vakuuttuneempi, että tästä porukasta moni menee vielä pitkälle. Osa SM-liigaan ja menisikö joku vielä maajoukkueeseenkin. Uskoisin. 

Ja ison onnittelun ansaitsevat myös joukkueen valmentajat Olli Aalto ja Tomi Hietanen Terho Metsälän, Janne Salosen ja Markus Hannisen kanssa. Ja joukkueenjohto Raimo Ahola ja Timo Majasalmi. Ja kyllä minä haluan onnitella ja kiittää täällä myös Arto ”Artsi” Saloakin. Hän kokosi Aholan Ramin kanssa tämän joukkueen aikanaa. Muistaakseni Lastikan Ville ja Aholan Timi olivat ensimmäisinä mukana viiden kuuden vanhoina. Artsin johdolla joukkue kasvoi joukkueeksi ja taitavaksi porukaksi, jonka sitten Olli Aalto ja Tomi Hietanen virittivät mestaruusvireeseen. 

Ja haluan kyllä kiittää kaikkia joukkueen kannustajiakin. Te teitte huikeaa työtä läpi kauden. Te äidit ja isät. Ja me kaikki muut. Hienoja pelejä ympäri Suomen saimme käydä katsomassa ja saimme nähdä kuinka pojat pelasivat voitoista voittoon.

Nyt se on siinä. Suomenmestaruus.

Tervetuloa pojat Suomen eduskuntaan kakkukahville.

….

Haluan myös muutaman sanan vielä kirjoittaa eilisestä Kartanoputiikin ja minun toisesta Muotia ja Kevättä -tapahtumasta. Onneksemme edellisenpäivän sade väistyi ja aamun pilvisyyskään ei haitannut. Tapahtumaamme tuli LFT:n pelien tapaan täysi tupa. Kartanoputiikki oli tupatentäynnä ja niin olis myös suuret tapahtumateltamme. Kiitos siis teille kaikille jotka tulitte mukaan ja teitte tästä varmasti ensi keväänäkin jatkuvan perinteen.

Itse eilen Kartanoputiikissa puhuin erityisyydestä. Siitä miten me kaikki olemme erityisiä emme siis suinkaan erilaisia. Ja se tunnelma näkyi myös Leena Sarven juontamissa muotinäytöksissämme ja niissä esiteltyissä asuissa. Suuri kiitos siis Leena Sarvelle ja Jukka Rintalalle ja Tommi Peltoselle muotinäytöstemme järjestelyistä. Ystänäni pääsivät malleina mukaan upeisiin näytöksiin ja joihin väentungos loi hienon tunnelman. 

Isoin kiitos kuitenkin kuuluu Kartanoputiikin väelle Virpi Kassarille ja Yrjö Kassarille joukkoineen. Oli upea saada tehdä tällainen tapahtuma teillä. Ja ihastuneita olivat kaikki jotka paikalla ensimmäistäkin kertaa olivat. Ja eivät kuulemme viimeistä. 

Lisäilen kuvia tapahtumastamme tässä vielä tänään Facebookiin. Kurkatkaapa: Kartanoputiikin ja Timon II Muotia ja Kevättä tapahtuma 21.4.2012.

….

Ajattelin tänään pitää vapaapäivän. Olla vaan.

Kello 22.44 ja niin todella olinkin. Ulkoilua ja hieman pihatöitä ja kevään ensimmäiset nuotiomakkarat perheen kanssa. Mukava päivä ja kolme uutta linnunpönttöäkin puihin ja yksi hajonnot pöllölle aiemmin kelvannut pois. Niin ja tulihan sitä istutettuakin kaksi uutta puutta. Pekkalan puutarha sai nyt jälleen yhden uuden luumun ja Viherringin kevään uutuustuotteen visakoivun. Kevät siis tulee kun olen puun istutuspuuhissa.

Huomenna sitten vielä aika rento päivä ennen Ukrainan ja Tsernobylin matkaa. Viikko siis menee ulkomailla jälleen.

 

 

Kommentit