Sako-Franchi GP Skeet-kilpailut hyvänä esikisana SM-kilpailuille – ”Radalla tehty erinomaista työtä”

Uutiset, lauantaina 15.06.2013

Ala-Hämeen Ampujat järjestävät tänä viikonloppuna kaksipäiväisen Sako-Franchi Ranking skeet -kilpailun Lopen Ampumaurheilukeskuksessa. AHA on tehnyt koko kevään ja kesän ahkerasti töitä radalla ja viikonlopun kilpailun jälkeen päätähtäin on heinä-elokuun vaihteessa Lopella ammuttavat skeetin SM-kilpailut.

– Olen lupautunut SM-kisojen suojelijaksi ja oli hieno tänään päästä seuraamaan ”esikisoja” ja huomata samalla se, että Lopen rata toimii erinomaisesti tällaisissa kilpailuissa, kiitteli kansanedustaja ja Lopen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Timo Heinonen kilpailuvierailunsa jälkeen.

Heinonen kertoi viikonlopun kisoissa olevan mukana kutakuinkin yhtäpaljon ampujia kuin tulevissa SM-kilpailuissakin ja moni ampuja halusikin tutustua tulevaa mestaruusareenaan etukäteen.

– Kaikki ovat olleet tyytyväisiä ampumapaikkoihin. Vain pilvet hieman kiusasivat ja välistä välkehtivät aurinko, mutta ulkoilmalajiin sellaiset vain kuuluvat, totesi Heinonen.

Ala-Hämeen Ampujat ovat tehneet radalla paljon talkootyötä SM-kisoja varten. Nyt ampumapaikkoja on riittämiin ja alkukesän aikana on keskitytty mm. alueiden maisemointiin ja viihtyvyydenkin parantamiseen. Osaltaan myös tehdään töitä äänien pitämiseksi kurissa.

– Olen itse ollut mukana Lopen ampumaradan hallinnossa kunnan edustajana kokousedustajana lähes alusta asti ja olen aina muistuttanut siitä, että ääni- ja ympäristöasioiden kanssa kannattaa ja pitää olla aina mieluummin pari askelta edellä kuin jäljessä. Ja näin Lopella on toimittukin, kiitteli Heinonen.

– Nyt on tehty suoja-aitoja ja raivauksia ja vielä ennen SM-kilpailuja kahviorakennus saa terassit ja alueelle tehdään lisää viheralueitakin.

Timo Heinonen toivoikin talkoointoa riittävän vielä pitkän radan rakentamisurakan jälkeenkin. Lopen Ampumaurheilukeskuksesta on rakentumassa yksi Etelä-Suomen tärkeimpiä ampumaratoja ja sitä ollaan kehittämässäkin koko ajan määrätietoisesti.

Skeetin SM-kilpailut ammutaan Lopella 3.-4.8.2013.

Kommentit