Robinin kaltaisia esikuvia tarvitaan – ”Eniten haluan kiittää mun omaa perhettä ja ystäviä”

Blogi, sunnuntaina 29.10.2017

Eilen illalla olimme katsomassa Robin Packalenin suurkeikan Hartwall Areenalla yhdessä ystävien kanssa. Kun kyse oli Robinista niin mukana oli myös lapset ja nuoret ja tunnelma sen mukainen. Mahtava ilta ja upea tarina yhden supermenestyneen nuoren elämästä. Robin osasi upealla tavalla ottaa huomioon jokaisen täyden Areenan faneistaan ja puhua ja kertoa avoimesti ja rehellisesti vuosistaan maamme yhtenä arvostetuimpana artistina.

Loppuumyyty Areena antoi raikuvat aplodit ja keskeytti Robinin niillä kun hän kertoi, että tärkein tuki ja apu on tullut omalta perheeltä ja ystäviltä. Sen on nähnyt tästä nuoresta miehestä aina, että kotopesä on ollut kunnossa ja jalat on pysyneet tukevasti maassa jokaisen heitetyn voltin ja bäkkärin jälkeenkin.

Itse entisenä opettajana arvostin suuresti myös sitä, että Robin lähti yhdessä Diandran kanssa vetämään myös Tasavallan presidenttimme Sauli Niinistö kiusaamisen vastaista kampanjaa Kannustusryhmää. Olen satavarma, että tässä työssä juuri tällaisilla nuorilla on isoin vaikutus ja voima. Kiitos Robin ja Diandra!

Robin urassa on ollut hienoa myös se, että tarinaa on tehty kokoajan sen mukaan minkäikäisestä laulajastakin on ollut kyse. Laulut ovat kertoneet omasta elämästä ja samanikäisten nuorten elämästä. Ja sama näkyi eilenkin kun Robin luotti luvallaan myös nuoriin tanssijalahjakkuuksiin ja omiin soittajakavereihin joiden kanssa ura on aloitettukin. Menestyksen myötätuulessakaan ei ole kavereita jätetty ja heille myös eilen Robin kiitollisuuttaan osoitti.

Kiitos vielä mahtavasta keikasta ja upeasta urasta Robin! Ja onnea lukion loppumetreille ja ylioppilaskirjoituksiin ja sitten armeijan harmaisiin! Arvostan!

….


Eilen päivä meni hirvijahdissa. Yhden kuusipiikkisen metsän kruunupään sain itse saaliikseni. Sen hyvän ystäväni muistolle annoin. Ja kun sarvet Pekkalaan aikanaan saan niin niissä muisto ja tämä viikonloppu ja raskas syksy elää ikuisesti.

Nyt kellojen taas käännelty ja iloksi olen huomannut, että esitykseni kellojen kääntelystä luopumiseksi on saanut koko ajan lisää tukea ja tukijoita. Tänä syksynä esitys sai tuekseen kaikki suomalaiset Europarlamentaarikot ja myös eduskunnan liikennevaliokunta asettui tavoitettamme tukemaan. Nyt myös ministereistä Sampo Terho ja Petteri Orpo antaneet tuen tälle. Työ siis etenee ja toivottavasti tuottaa pian lopullista tulostakin! Kellojen kääntelyllä ei ole mitään myönteistä vaikutusta vaan vain ja ainostaan kielteisiä. Siksi siitä toivottavasti nyt päästään pian jo eroon! Kiitos tuesta kaikille!

Viikonloppu ohi ja kerrossängyssä. Isän osa ja elämää.

Mukava päivä tänään ja oli hauska kun oli aikaa koko perheen kanssa nauttia salibandystä Hyvinkäällä pikkupelaajien turnauksessa. Isompi maalissa tänään ja täytyy kyllä sanoa, että upeaa työtä tekevät nämä seurat lasten kanssa. Hyvää yhteishenkeä ja yhdessä tekemistä ja pelaamisen riemua.

Illalla vielä hienan ulkoilua ja pieni lenkki hautausmaalle ja huomisen kunnanhallituksen kokousasioiden läpikäyntiä. Uusi viikko jo vain yksien yöunien päässä.

 

Kommentit