Riihimäen suuri Kokoomus-tapahtuma keräsi hyvän yleisön – ”Tällaista erilaista tapahtumaa olemme odottaneetkin”

Uutiset, lauantaina 18.08.2012

Riihimäen Kokoomus järjesti lauantaina elokuun 18. päivänä kunnallisvaalien starttinsa hieman erilaisella tavalla. Kaupunkikeskustan Graniitin aukio täyttyi erilaisista toiminta- ja harrestepisteistä ja moni kokoomusehdokas esiintyi myös tapahtumalavalla. Väki olikin näkemäänsä enemmän kuin tyytyväisiä.

– Olen asunut täällä vuosikymmeniä ja tällaista tapahtumaa olemme kaivanneet, totesi eräs elokuun päivää Graniitilla viettänyt mies.

Toisen perheen isä tutustui paikalla olleisiin autoihin ja yksi ihasteli upeaksi laitettua Mustangia. Esiintymislavalla nähtiin tanssiesityksiä ja musiikkia. Riihimäen seudun oma kansanedustaja Timo Heinonen vietti myös päivää tapahtumassa.

– Olen samaa mieltä, että kivasti tehty päivä ja kun sää suosi ja ohjelmaa oli paljon niin väkeäkin riitti, kiitteli Timo Heinonen ja totesi tyytyväisenä Riihimäen Kokoomuksen ehdokastilanteenkin.

– Oli mukava huomata, että mukaan oli lähtenyt jälleen paljon uutta väkeä ja todellakin erilaisia ehdokkaita. On hienoa, että kotikaupungin asiat kiinnostavat, pohti Heinonen.

Kansanedustaja Timo Heinosellakin riitti tapahtumassa juttuseuraa. Graniitilla puhutti niin seutukunnan yhteiset asiat kuin valtakunnankin politiikka.

– Kyllä tänä kesänä isona keskustelun aiheena on tietenkin edelleen ollut talous. Nyt myös vanhuspalvelulaki puhutti ja moni oli todellakin huolissaan siitä, että nyt esitelty peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin malli veisi vanhustenhoitoa laitoshoitoon ja varat olisi pois kotipalvelusta ja omaishoidosta. Kyllä tätä moni piti vääränä suuntana ja oli helppo olla samaa mieltä, kertoi Timo Heinonen.

– Tottakai on tärkeää, että saamme asetustasolle kirjaukset hyvän hoidon sitovista kriteereistä ja siinä yhtenä on henkilöstömitoitus erilaisissa tilanteissa, mutta myös tila ja tukipalvelu yms. kysymykset. Olen varma, että saamme aikaan hyvän vanhuspalvelulain kun nyt vain hieman otamme asiaa uudelleen haltuumme. Viime kuukaudet ovat vieneet asiaa vain valitettavan väärään suuntaan, mutta vielä ehdimme korjata, muistutti Heinonen.

Riihimäen Kokoomuksen suuresta vaalistartista Heinosen matka jatkui vielä Lopen Ampumaurheilukeskukseen missä vietettiin yhtä valtakunnallisen ampumaratapäivän avoimien ovien tapahtumaa.

Kommentit