Pieni salibandyihme nimeltä LFT

Kynästä, torstaina 12.04.2012

Usein Lopella aina mietimme mistä kotikuntamme on tunnettu. Aika moni mainitsee aina maan parhaan Lopen perunan, moni Lopen Uupuneet, jotkut Räyskälän lentokentän. Tosin valtaosa ei tiedä, että Räyskälä sijaitsee juuri Lopella. Aika moni tietää Lopen myös Marskin Majasta.

Usein pienelle huomiolle jää kuitenkin se mitä tekevät loppilaiset kotikuntamme eteen. Iso joukko väkeä tietää nimittäin Lopen nimenomaan esimerkiksi Heikki Mikkolan ja Marko Tarkkalan kotikuntana. Ja he tuovatkin upealla tavalla kotikuntaansa esille. Jääkiekkoväki jo Otto Paajasen kotikuntana. Ja moni tietää Lopen maan parhaista harmonikkataiteilijoista ja harmonikkaorkesteristamme. Ja moni Lopen Lapsi- ja Nuorisokuorosta. Ja moni monesta muusta.

Ja viime vuosina yhä useampi on joutunut etsimään netistä, mistä oikein tulee LFT-niminen salibandyseura. Hämmennys on ollut suuri googlauken jälkeen. Lopelta? Missä se Lope on? Asuuko siellä Lopissa ketään?

Ja hei, aika moni on joutunut yllättymään, että täällä asuu ja täältä tuleen maan parhaat vuonna 1996 syntyneet salibandypelaajat. Ja ennen muuta paras joukkue.

***

Viime viikonloppuna LFT:n vuonna 1996 syntyneet C1-pojat taistelijat itsensä SM-sarjan finaaliotteluun. Puolivälierissä oli Lopen pojat, muutaman naapurikunnan pojan avustuksella, kaataneet jo Kirkkonummen Rangersin ja nyt välierissä voitoin 2-1-kaatui Helsingin Tapanilan Erä. Jo aiemmin kelkasta olivat pudonneet sellaiset kaupungit kuin esimerkiksi Turku, Lahti, Espoo ja muut. Nyt finaalissa Suomenmestaruudesta poikia vastaan pelaa Tampereen Classic. Siis Suomen kolmanneksi suurin kaupunki. Kaksi suurinta on jo pudotettu mestaruusjahdista pois. Tai siis kaikki muut kaupungit ja kunnat siitä Tampereen ja piskuisen Lopen väliltä.

Tämän kertoo itseasiassa sen salaisuuden. Reilun 8000 asukkaan Lopelta tulee maamme paras vuonna 1996 syntyneiden salibandyjoukkue. Siis Lopella on tuona vuonna syntynyt noin sata lasta ja jos heistä karkeasti puolet on tyttöjä ja puolet poikia niin tämä C1-joukkue on rakennettu 50 pojan joukosta. Ja heistä ei todellakaan kaikki ole koskaan edes kiinnostuneet salibandystä eikä tarvitsekaan olla. Mutta tästä 50 pojan joukosta on noussut ja kasvanut Suomen paras ikäryhmänsä salibandyjoukkue. Tänä vuonna sitä toki vahvistaa viisi poikaa naapurikunnista, mutta runko on edelleen sydänloppilainen. Ja se sydän onkin se millä tämä porukka pelaa. Taitoa on valtavasti. Uskallan sanoa, että viime viikonloppuna esimerkiksi vain yhdessä pelissä 8+1-tehot iskenyt Ville Lastikka on varmasti ikäryhmänsä yksi maamme parhaista pelaajista ja taitaa tämän kauden jälkeen olla paras. Mutta hänkin pelaa joukkueelle. He pelaavat kaikki täysillä ja kaikki yhdessä.

Muistan entisenä opettajana miten nämä veijarit ovat kasvaneet salibandymailan kanssa. Harjoittelemalla, harjoittelemalla ja harjoittelemalla, heistä on tullut näin taitavia ja yhdessä pelaamalla tällainen joukkue.

Ville Lastikan lisäksi haluan tässä mainita vielä erityisesti muutaman pelaajan. Hyökkääjistä voisi maininnan ansaita Jesse Valjakka, Nico Matilainen, Joonas Rantala, Saku Pirinen, Janne Vallioniemi, Ville Lastikka, Jere Luhtala, Aleksi Majasalmi, Ismo Juvonen ja Markus Sipronen. Puolustuksesta voisi mainita Juuso Jalovaaran, Timi Vallioniemen, Roope Grönholmin, Juha Juotteen, Timi Aholan ja joukkueen kapteenin Teemu Metsälän. Maalivahdeista maininnan ansaitsevat Teemu Jormalainen, Olli Mustajoki ja Tuomas Jaro.

Oho, tulikin kirjoitettua kaikki pelaajat. Ja niin pitikin. Tämä on joukkue, joka voittaa joukkueena. Ja uskallan veikata, että tästä porukasta moni menee vielä pitkälle. Osa SM-liigaan ja menisikö joku vielä maajoukkueeseenkin. Uskoisin.

Ja kyllä hatunnoston ansaitsevat myös porukan valmentajat Olli Aalto ja Tomi Hietanen Terho Metsälän, Janne Salosen ja Markus Hannisen kanssa. Ja joukkueenjohto Raimo Ahola ja Timo Majasalmi.

Ja kun tämän porukan pelejä olen saanut seurata jo vuosia ja nytkin tänä keväänä monta monta peliä niin pakko kyllä todeta, että tässä porukassa on myös perheet mukana. Se on kuulkaa upea hetki täpötäydessä katsomossa kun isät pyyhkivät silmäkulmiaan ja äidit kannustavat ”pikkupoikiaan”. Siinä sykkii sydämet katsomossa sellaista tahtia, että.

Ensi viikonloppuna tämä joukkue lähtee taistelemaan Suomenmestaruudesta. Salibandymaailmassa kaikki jo tietävät mistä LFT tulee ja missä Loppi sijaitsee. Nämä jätkät tekevät sellaista pr-työtä kotikunnallemme, että hattua ilmaan.

Kakkukahvit tarjoan SM-mitalin kunniaksi pojille. Mutta sitä ennen pojat pelatkaa joukkueena se kultaiseksi. Me lupaamme kannustaa.

Timo Heinonen
Lopen kunnanhallituksen puheenjohtaja
penkkiurheilija

ps. Minulla elää edelleen haave siitä, että jonakin päivänä saamme vielä Lopen Elmolaankin ne puuttuvat lisämetrit jotka aikanaan sen ajan kunnanisät jättivät tekemättä. Salibandy on nimittäin laji, jolla on vahva tulevaisuuskin Lopella.

Kommentit