Pienestäkin kunnasta on hyvä ponnistaa – EM-ampujaa, musiikintekijää, räppäriä, tohtoria ja vaikka mitä

Blogi, perjantaina 24.07.2015

Itse olen asunut koko elämäni opiskeluaikoja lukuunottamatta Lopella. Opettajaopinnot veivät aikanaan kolmeksi vuodeksi Hämeenlinnaan, mutta opettajana sitten palasin Lopelle ja täällä olen viihtynyt yksin ja perheenikin kanssa. Pienessä kunnassa tunnemme lähes kaikki toisemme ja silloin toisen menestys ja pärjääminen tuntuu vieläkin hienommalta.

Tässä keväällä oli kiva tavata eräs meidän Viertolan talojen kasvatti joka oli väitellyt tohtoriksi. Edellisen kerran hänet olin nähnyt yläasteikäisenä tyttönä. Tällä viikolla saimme jälleen pieneen kuntaan lisää menestystä kun Eetu Kallioinen ampui EM-hopeaa Slovenian Mariborissa skeetissä. Eetu ampui ensin nuorten Suomen ennätyksen peruskilpailussa 120 kiekkoa ja sitten semifinaalissa rikkoi kaikki 16 kiekkoa. Finaalissa vasta uusinnan jälkeen kultamitalin suunnaksi tuli lopulta kuitenkin Italia ja Lopelle Eetun matkassa Euroopanmestaruushopeaa. Mukana kisoissa ampui myös Timi Vallioniemi, jolle EM-päivä ei tällä kertaa ollut totutun vahva. Sellaisetkin päivät huippu-urheiluun kuuluvat. Äijät ampuu Loppea maaimankartalle!

Toinen hieno huomio tältä kesältä on launoslaisen Mikke Neuvosen nousu musiikkimaailmamme tähtitaivaalle. Kesäkuussa julkaistiin Uniikin tuore single Tikissä. Biisiä on yksin Youtubessa kuunneltu jo yli 450 000 kertaa ja sävel on loppilaista tekoa: M.Neuvonen. Miken osaamista näkyy monessa muussakin niin biisintekijänä kuin itse artistinakin. Ja olen varma, että tämä tähti vain kirkastuu. Miken muistan itse alakouluajoilta kun hetken sain nuoren pojanviikarin maikkanakin toimia. Nyt tämä äijä heiluttaa Suomi-räpin yhtä tahtipuikkoa. Nostaisin oman isolippaisen lippalakkini korkeelle ilmaan, jos sellaisen omistaisin 🙂

Ja tässä sitten toinen kaveri Lopen Launosista. Tamperelainen Valovuosi nousi hittilistojen kärkeen Aurinkokuningatar-biisillään. Yli miljoona kuulijaa Spotifyssa saavuttaneessa biisissä räppää Lopen Launosissa kasvanut Sami Tamminen alias Samson. Ja lisää Valovuodelta on tulossa. Jätkät räppäävät Loppea Suomen kartalle!

Tässä nyt vaan taas muutama minusta hieno juttu pienestä kunnastamme. Ja toisaalta upea osoitus siitä, että unelmia voidaan myös tehdä. Onnea siis vielä tällä kertaa Eetulle, Mikelle ja Samille! Jatkakaa!

Ja tässä siis todellakin vain taas muutama hieno juttu mitkä saivat minulle hymyn huulille.

Nuuskamuikkuinen perheen kanssa metsäretkellä :)

Nuuskamuikkuinen perheen kanssa metsäretkellä 🙂

Miinan Markkinat Turkhauta 2015

Kello 23.09 ja saunan löylyistä tupaan. Tänään pidin ihan lomapäivän. Neste Oil Rallyn rallilehteä lueskelin ja hieman orientoiduin jo ensi viikon Suomen MM-ralliurakkaan ja sitten pitkä metsäretki perheen kanssa. Ja hauskaa meillä olikin erilaisia metsäojia ylitellessämme ja avokalliolla eväitä syödessämme. Parhaita hetkiä.

Aamulla kun tuosta Lopella kasvaneesta Sami Tammisesta kirjoitin. Niin aika hauska yhteensattuma, kun juuri illalla sain viestin, että nyt sama nuorimies on voittanut Kotkan Meripäivillä Vuoden Merilaulu-kilpailun yhdessä Outi Keskitalon kanssa Samin sanoittamalla biisillä Kannattaa jakaa. Kaksikko sävelsi kappaleen yhdessä. Eli jälleen uutta menestystä. Katsotaan mitä seuraavaksi.

Mutta minulla seuraavaksi huomenna sitten Miinan Markkinat Hausjärven Turkhaudalla. Olen paikalla Hausjärven Kokoomuksen teltalla kello 11-12 ja varmaan markkinoilla menee sitten pidempäänkin. Mutta tervetuloa juttusille ja terveisiä ja palautettakin antamaan. Tavattavissa vaalien välilläkin…

 

 

 

 

 

Kommentit