Perjantai, 26.06.2009

Blogi, perjantaina 26.06.2009

Eilen illalla tai juuri ennen puoltayötä levisi tieto maailmalle, että Popin Kuningas Michael Jackson on koullut. Jackson kuoli vain 50-vuotiaana sydänkohtauksen pysäyttämänä. Mies teki upean uran ja uudisti musiikkia ja loi paljon sellaista mitä ei ennen oltu koettu. Iso Tekijä on poissa. Rauha hänelle.

****

Upea hellesää jatkuu Suomessa ja tällaisia päiviä ei saa tuhlata. Nautitaan nyt tästä ja tehdään ne työt mitkä tällaista säätä vaatii. Itselläni tänään eilisen ahkeroinnin jälkeen vapaapäivä ja ei mitään ihmeellistä kalenterissa. Hyvä lounas ulkona ja aurinkoa.

Saimme myös uudet tieto Euromaiden kuluttajahinnoista ja jälleen Pohjoismaat listan kärjessä. Tämän listan ykköspaikkaa ei tosin kannata isona kerskailun aiheena pitää. Meidän kuluttajahinnat ovat siis euromaiden korkeimmat ja vain maailman kallein maa Tanska, Sveitsi ja Norja teollisuusmaista on meitä kalliimpia. OECD:n vertailussa meidän rinnalla on vain Irlanti. Tanskan hinnat olivat noin 14 prosenttia meitä korkeammat, mutta meillä taasen todella paljon korkeammat kuin suurissa EU-maissa. Esimerkiksi meidän hinnat ovat 17 prosenttia korkeammat kuin Ranskassa ja 22 pinnaa korkeammat kuin Saksassa. Ja uskokaa tai älkää Britannian hintataso ylittyi peräti 46 prosentilla.

Eli meidän ykköspaikka siitä huolimatta, että euron myötä kuluttajahinnat ovat laskeneet. Vaikea uskoa, muutta niin se vaan on, että euron käyttöönoton arvioidaan laskeneen elintarvikkeiden hintoja 10 prosenttia ja alentaneen myös muita kuluttajahintoja. Länsinaapurissa hinnat ovat muuttuneet viime aikoina merkittävästi kruunun voimakkaan laskun myötä. Ruotsin kuluttajahinnat ovat nyt 19 prosenttia meitä halvemmat. Aiemminhan Ruotsi on ollut yhtä kallis tai jopa kalliimpi kuin Suomi. Kruunun devalvoituminen leikkaa myös kuluttajien tulojen ja omaisuuden arvoa.

Kommentit