Mikä perinne on meitä auttanut vuodesta 1969 asti?

Blogi, sunnuntaina 23.12.2012

Aivan oikein Operaatio Lumihiutale on ollut joululiikenteen turvana ja apuna jo yli 40 vuotta ja niin tänäkin jouluna. Autoliiton vapaaehtoisten tiepalvelu auttaa joululiikenteessä ja aina uudenvuodenpäivään asti maamme teillä ja nyt kun pakkasta ja lunta näyttää riittävän koko maassa niin työtäkin ja tarvettakin auttajille. Tämä loppuvuoden tehostettu tiepalvelu siis tulee jälleen todellakin tarpeeseen ja monen avuksi.

Tänä vuonna kun Lumihiutale on apuna tienpäällä jo 44. kerran ei kuitenkaan odoteta aivan pahimpia ruuhkia miksikään päiväksi. Joululiikenne jakaantuu useammalle päivälle tänä viikonloppuna ja alunperin ainakin perjantaista ennakoitiin joulun liikenteen vilkkainta päivää. Mutta varmasti tänään vielä liikenne jatkuu ja jouluaattoaamunakin maamme teillä. Ollaan siis valppaina ja valmiina auttamaan myös itsekin jos jonkun auto tien varteen hyytyy. Siellä tulee pian ainakin perheen pienimmillä vilu ja lämmintä ja apua tarvitaan nopeasti.

Mutta paras varautuminen matkaan on tietenkin riittävä matka-aika ja maltti ja tietenkin se, että auto on tänäkin viikonloppuna ja loppuvuodesta täydessä liikennekunnossa. Niinhän se meneekin, että ei auton pidä olla vain katsastuksessa kunnossa vaan sen tulee olla katsastuskunnossa joka päivä kun auto on tiellä.

Autokatsastuksesta tulikin mieleen nyt tehtävät muutokset toimintaan. Viime kaudella nostin esille huoleni katsastushintojen kovasta noususta ja korkeudesta. Siitä alkoi aika vilkas julkinen keskustelu ja alalla onkin tapahtunut sen jälkeen paljon. Itseasiassa olemme saaneet uutta kilpailua ja lukuisia uusia pienempiä yrittäjiä alalle ja hintoja myös alaspäin sen minkä EU:n ja muiden teknisten vaatimusten aikana on enää mahdollista niitä alaspäin painaa. No jotain voimme vielä tehdä ja tätä nyt valmistellaan. Osa ajaa kovaa autojen katsastusta autokorjaamoille ja osa olisi valmis luopumaan katsastuksesta kokonaan ja vaatisi vain sen että auton pitää olla joka päivä katsastustasoisessa kunnossa kun sillä ajetaan. Itse en kannata kumpaakaan. Autokorjaamokatsastus vaarantaisi koko alan riippumattomuuden kun samat miehet aamukahvipöydässä jakaisivat päivän työt ja toiset katsastaisivat ja toiset korjaisivat ja rahat menisivät samaan pussiin. En myöskään luottaisi siihen, että autot olisivat kaikilta huomaamattomimmiltakin osilta kunnossa jos niitä ei erityisesti läpi käytäisi. Siksi itse olenkin esittänyt että voisimme hieman harventaa tai muuttaa vielä katsastuksessa käynnin juoksutusta. Uusimpien autojen kohdalla ensimmäisiin vuosiin mahtuisi vielä yksi lisävapaavuosi nykyisten loppuun ennen kuin alkaa vuosittain katsastusvelvoite. Autokorjaamokatsastukseen en lämpene, mutta esimerkiksi katsastusfirmat voisivat lähettää ns. auktorisoituja katsastajia myös autokorjaamolle tekemään tämän katsastustyön. Tämä säästäisi investointirahaa ja toisi katsastuksen lähemmäksi myös harvaanasutumpia alueita. Mallia olen verrannut hieman talon hormien nuohoomiseen missä katsastaja tuleekin lähemmäksi asiakasta. Tämä mahdollista synergiahyödyn auton vuosihuollon yhteydessä, mutta ei vaarantaisi toiminnan riippumattomuutta.

Lisäksi olen valmis alentamaan myös katsastajien koulutusvaatimuksia esimerkiksi autokorjaaja/mekaanikko tasoon missä lisäksi vaadittaisiin lisäkoulutuksena jokin katsastajan lisä- tai täydennyskoulutus. Nykyinen pätevyysvaatimus on kohtuuton niin työntekijän kuin alankin kannalta. Ja olen lisäksi valmis myös luopumaan raskaankaluston katsastusvelvoitteesta jokaisen toimijan kohdalla ja lisäksi ajokoeradan velvoitteesta.

Mutta katsotaan mitä tulee. Alalle kuitenkin on hyvä saada lisää kilpailua ja ennen muuta turvata se, että katsastustoiminta jatkuu myös maaseudulla ja harvaankin asutuilla alueilla. Siihen ratkaisun tuo tuo auktorisoitukatsastajamalli.

Mutta ajelllaan tänäänkin varovasti ja maltilla ja toiset huomioon ottaen teillä. Turvallista joulumatkaa ja Lumihiutale on aina valmiina auttamaan ja toivottavasti me muutkin tienkäyttäjät.

Nyt meillä aamukahvit ja kinkkua ja kahvia.

Kommentit