Maanantai, 27.11.2006

Blogi, maanantaina 27.11.2006

Uuden viikon alku. Tämä viikko on yksi tiukimmista. Torstaista sunnuntaihin menee Helsingissä Pohjoismaiden suurimman autonäyttelyn Helsinki Motorshown juontajana ja viikkoon mahtuu vielä tiistaina Paras-hankepäivä Hämeenlinnassa, piirikokous ja ehdokastapaaminen Lammilla keskiviikkona ja Lopen Yrittäjien 30-vuotisjuhla lauantaina Lopella. Siihen kun vielä laittaa alkuviikon työt sekaan niin tietää tehneensä.

Eilinen Asikkalan kokoomuksen syyskokous ruokki hyvää yhteistyötä. Palaute on ollut rohkaisevaa ja olen luvannut olla käytettävissä muisskain Päijät-Hämeenkin puolen tilaisuuksissa. Eilen jo kustu toiseen tulikin. Kiitos siitä ja hyvästä hengestä.

….

Eilen Helsingin Sanomissa Jokerien pääomistaja ja liikemies ”Hjallis” Harkimo ruoti kohtuullisin kovin sanoin kulttuuriministeri Tanja Saarelaa.
Harkimo kirjoitti kolumnissaan, että valtiovalta Saarelan johdolla ei ymmärrä huippu-urheilun todellisia tarpeita kiristyvässä kilpailussa ja tämä on yksi syys siihen, että ammattimaista harjoittelua vaativaan huipun tavoittelemiseen ei ole taloudellisia edellytyksiä.

Harkimo osoitti kritiikkinsän Tanja Saarelaa, joka on ”huippu-urheilun ylin edunvalvoja” ja jatkoi, ettei Saarela pelkkänä kauneuskilpailun voittajana voi ratsastaa toista ministerikautta. Lisäksi hän vähättelee Saarelan tietämystä urheiluasioista, ettei tämä voisikaan hallita niitä pelkällä aerobic-ohjaajan taustalla.

Toisaalta on hyvä, että asioista puhutaan ja kritiikkiä annetaan, mutta pakko myöntää että eilinen kirjoitus oli aika kovaa ravistelua. Toivotaan, että aiheuttaa kuitenkin keskustelua sillä sitähän Hjallis tuolla varmasti haki. Hänen tyyliinsähän kuuluu aika kovaa sanoa kun siihen on tarvetta. Toisaalta minusta ihmisen tausta ei saa aiheuttaa suoraa ”tuomiota”, mutta onhan tosin Saarelalla ollut aikaa näyttää kykynsä kohta jo kokonainen vaalikausi.

Jään mielenkiinnolla odottaa ennen muuta sitä keskustelua huippu-urheilun tilasta mitä tämä kirjoitus toivon mukaan nostattavaa, mutta hieman sivukorvalla sitäkin miten ärtyneesti tähän reagoidaan.

….

Nyt Aamuposti ja aamukahvi ja sitten Riihimäen kautta Hämeenlinnaan lehtikeikalle.

….

Kello 12.43 ja juuri kotiin. Nopeasti muutamat kirjeenvaihdot Ranskaan Motors TV:lle ja sitten tiedot Maikkarille. Hienosti tuo tieto kulkee ympäri maailmaa ja reaaliajassa, kunhan vaan ranskalaiset muistaisivat aina että piskuinen Suomikin on olemassa. No tämäkin järjestyy.

Tänään saimme mieluisan tiedon. Loppilainen tanssinopettaja Maiju Milad on saanut Hämeen liiton tämän vuoden kulttuuripalkinnon. Maiju on käynnistänyt Lopella tanssiopetuksen ja suosio huimaa.

Hämeen Liitto perusteli palkintoa mm. sillä, että Maiju Milad on tuonut taidetanssin maaseudun lapsille ja nuorille. Palkinnon saaja Maiju Milad pitää tärkeänä juuri sitä, että palkinto tuli tanssitaiteelle.

Lämpimät onnittelut Maijulle ja koko tanssiväelle vaikka välillä uuden lajin ja harrastuksen käynnistämisessä on ollut pientä yhteensovittamistakin. Toivotaan, että kaikki etenee hyvin ja lapset ja nuoret pääsevät yhä erilaisten tanssiryhmien pariin.

Pitkäpäivä jälleen takana. Iltapäivällä kävin vielä toistamiseen Riihimäellä lehtihaastattelussa. Hämeenlinnan työkeikka peruuntuikin ja aika jäi hieman paperitöillekin.

Illansuussa klo 17.00 pidimme kunnan puheenjohtajiston ja Lopen Teatteriyhdistyksen yhteistyöneuvottelun kunnantalolla ja tämän jälkeen vielä puheenjohtajiston johdolla valmistelimme muutamia maakauppa-asioita ja kaavoitusasioiden jatkoa. Lopuksi vielä vahvistimme esityksemme hallintojohtajaksi. Asia tulee julkiseksi kunnanhallituksen esityslistan myötä loppuviikosta.

Nyt jälleen jo kotona. Helsinki Motorshow töitä vielä ajattelin hetken tehdä ja sitten vapaata. Huomenna pitkäpäivä Paras-hankkeen tiimoilta Hämeenlinnassa ja illalla neuvottelu Lopella.

Kommentit