Lauantai, 28.06.2008

Blogi, lauantaina 28.06.2008

Tänään aamulla uutissa kerrottiin, että nykyisen hallituksen toimista huolimatta edelleen yksinyrittäjät palkkaavat varovasti niitä ensimmäisiä ulkopuolisia työntekijöitä yrityksiinsä. Yrittäjät ovatkin hyödyntäneet huonosti uutta tukea joka hallitukselta suunnattiin nimenomaan tätä haastetta varten. Juhannukseen mennessä avustuksia oli myönnetty reilulla kahdella miljoonalla, mutta itsekin vastaavana yrittäjänä tiedän vuosien ajalta, että tarve on aivan jotain muuta. Rahaa edelleen on työ- ja elinkeinoministeriöllä yhteensä lähes 10 miljoonaa ja toivotaan, että tuloksia saadaan aikaan. Sillä on merkitystä niin yrityksen kuin koko maammekin kannalta.

Itse olisin sitä mieltä, että tämä tuki tulisi nyt laajentaa samantien koko maan kattavaksi järjestelmäksi. Nythän vuoden ajan tukea on myönnetty vain tietyille muuttotappioalueille. Uskoisin, että tämä panostus maanlaajuisesti olisi kannattavaa kaikkien kannalta. Samalla olisi tärkeää parantaa myös yrittäjien sosiaaliturvaa mm. sairaustapauksissa ja myös työntekijöiden sairaustapauksissa. Tälle puolelle onkin meidän ryhmästä lähtenyt liikkeelle useampia hyviä lakialoitteita joista useampaan on allekirjoituksia tullut yli puoluerajojen ja yli tuon 100 kansanedustajankin määrän. Ehkä viimeisimpinä ja erittäin kannatettava kollegani Jaskarin Harrin lakialoite ”Laki lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 §:n, vuorotteluvapaalain 2 §:n ja sairausvakuutuslain 8 luvun 11 §:n muuttamisesta”. Komea otsikko ja komea ja tärkeä tavoitekin. Esityksellä olemme laajentamassa mm. vuorotteluvapaalakia ulottumaan yrittäjiin ja yrittäjien oikeutta saada myös osittaista hoitorahaa lasten kotihoidosta ja yksityisen hoidosta. Tällaisia esityksiä tarvitsemme ja Jaskari yksi parhaista puolestapuhujista ja ennen muuta tekijöistä tällä saralla. Hänenlaisista yrittäjyyden ammattilaisista saamme olla enemmän kuin tyytyväisiä.

On ollut tärkeää meille, että nyt olemme määrätietoisesti ryhtyneet parantamaan myös yrittäjien asemaa. Tänään nimittäin moni sellainen työ mikä ennen tehtiin esimerkiksi kunnan palveluksessa tehdään nyt toiminimen kautta yrittäjäriskillä. On tärkeää, että tällaisten tekijöiden asemaa myös vahvistetaan. Myös tuo ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän palkkaamisen riski on ollut sitä luokkaa ja on edelleenkin mm. tukee vaaditun toistaiseksi työsopimuksen kautta sitä luokkaa, että toimia vaaditaan edelleen. Mutta hyvä että nyt tehdään.

Tänään Lopen kesäteatterissa illalla ensi illassa tangomusikaali Satumaa. Yksi sellainen kesämme kohokohta ja tänäänkin oman kunnan kesäteatteriin suuntaamme illansuussa. Toivotaan kesäteatterisäätäkin. Lopen Kesäteatteri. Itse olen Lopen Kesäteatterin annista saanut nauttia jo pikkupojasta lähtien. Muistan – olisiko se sitten ollut aivan ensimmäinen kesäteatteri Lopella – kun ala-astekaverini Leanderin Janne ja Lehdon Jouni juonittelivat silloin vielä Syrjässä Fallesmannin Arvona ja Sakari Pälsinä. Sitten niitä helmiä Sajaniemestä ovat Tukkijoella, Rosvo-Roope ja Jääkärin Morsian. Ehkä tuo Jääkärin Morsian Kytömäen Ollin ja Pieniniemen Nannan tähdittämänä on se minun suosikkini. Uskomatonta osaamista. Sitten aivan oma kokonaisuutensa on entisen loppilaisen Markku Pölösen näytelmät Kivenpyörittäjän Kylä, Onnenmaa ja Emmauksentiellä, joista Onnenmaa sai Lopella aikanaan kantaesityksensäkin. Sen jälkeen se nousi seuraavina kesinä yhdeksi maamme kesäteatterien kestosuosikiksi ja taisi heti seuraavana vuonna olla myös kesän suosituin kappale ympäri Suomenmaan. Vuosien aikana lähes 350 eri näyttelijää on Lopen teatterissa esiintynyt ja jatkoa seuraa. Tässä kun niitä vuosia muistelin niin ei voi kun kiitollisuudella muistella sitä työtä mitä nämä ihmiset ovat Lopen markkinoimiseksikin tehneet. Kymmeniätuhansia ihmisiä on Sajaniemen upean tunnelman nähneet ja tänäkin kesänä jälleen jo ennakkomyyntikin useamman tuhannenlippua. Mielenkiinnolla siis tänään ensi-iltaan. Odotan ennen muuta nuorenmiehen Jesse Shipleyn suoritusta nuorena Unto Monosena. Tsemppiä.

Kommentit