Koulukiusaaminen on ollut jo liian kauan otsikoissa. Ei viikkoa eikä oikeastaan päivääkään ettei jostain päin tulisi uutista tai vähintäänkin viestiä koulukiusaamistapauksista. Pahimmillaan kiusaaminen on johtanut siihen, että kiusattu on tarttunut lopulta aseeseen. Väkivaltaa on siis seurannut väkivalta.
Opetusministerinä ollessaan Sari Sarkomaa käynnisti KiVa-koulu hankkeen. Kiusaamisesta Vapaa Koulu –hanke laajeni maan kattavaksi ja tavoitteena oli ministerinkin sanoin ”nollatoleranssi koulukiusaamiseen”. Tästä on jo kulunut viisi vuotta. On totta, että KiVa-koulu –hankkeella on saatu valtavasti hyvää aikaan, mutta ei riittävästi. Kiusaaminen ja kiusatuksi tuleminen on edelleen liian monen koululaisen arkea. Kiusaamista tapahtuu joka päivä ja jopa lähes joka viides koululainen kertoo joutuvansa kiusatuksi säännöllisesti. Useita kertoja kuukaudessa.
Koulukiusaamisen kavaluus onkin siinä, että liian usein jopa opettajat kuittaavat sen vain huonoksi käytökseksi. Koululaiset ja jopa itse kiusaajakaan eivät pidä toimintaansa vakavana, mutta usein tilanne on juuri päinvastainen kiusatuksi tulleen sisällä.
Pilkkaamista ja naurunalaiseksi tekemistä. Syrjimistä ja ryhmän ulkopuolelle jättämistä. Juoruilua ja ilkeiden juttujen levittämistä. Ja vasta näiden jälkeen yleisyysjärjestyksessä tulee sitten fyysinen kiusaaminen; töniminnen, tuuppiminen ja jopa hakkaaminen ja potkiminen. Puhumattakaan sitten nettikiusaamisesta tai kännykkäkiusaamisesta. Kaikkea sitä keksitään. Toinen toistaan julmempaa. Koulukiusaamista paremmin tätä kaikkea kuvaakin kouluväkivalta-terminä.
****
Laissa todetaan yksiselitteisesti, että niin peruskoulussa kuin lukiossa ja ammatillisessakin koulutuksessa jokaisella on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Tämä velvoittaa kuntia ja kouluja huolehtimaan väkivallan ja koulukiusaamisen estämisestä koulussa ja oppilaitoksissa. Laissa ei kuitenkaan varsinaisesti säädetä kiusaamista rikokseksi ainakaan omana rikosnimikkeenä. Tämä osaltaan on johtanut siihen, että kiusaamista ei aina ajatella rikoksena. Monien oppilaiden ja jopa opettajienkin keskuudessa ainakin osa kiusaamisesta esimerkiksi toisen loukkaaminen sanoin on korkeintaan huonoa käytöstä.
Tiedän entisenä opettajana, että kaiken kiusaamisen havaitseminen ja tunnistaminen on hyvinkin vaikeaa. En siis tässä ole syyllistämässä ketään. En opettajia enkä vanhempia. Vaan mieluumminkin haastamassa kaikkia mukaan kiusaamisen vastaiseen toimintaan. Ja siinä tärkeimmässä roolissa on aivan varmasti se oma koti. Sen periaatteet ja sieltä lähtevät mallit ja esimerkit näkyvät varmasti myös koulun arjessa. Ja kaikessa.
Tiedän myös sen miten helpolla itse kiusaaja ei tekemistään kiusaamiseksi ymmärrä. Tähän olen itsekin lapsena syyllistynyt. ”Sehän oli vain leikkiä”. ”Älä nyt leikistä suutu”. Mutta myöhemmin itse opettajana aikanaan opetin ohjeeksi sen, että kiusaamiseksi ”leikkikin” muuttuu viimeistään silloin kun sitä jatketaan senkin jälkeen kun toinen pyytää lopettamaan. On muuten aika hyvä pelisääntö ja malli meille aikuisillekin.
***
Koulukiusaaminen löytyy laista kyllä monestakin paikasta. Ei omana rikosnimikkeenä eikä sananakaan, mutta muiden rikosten nimillä kuten laiton uhkaus, kiristys, vapaudenriisto, kunnianloukkaus, pakottaminen, pahoinpitely jne. Ja onhan rikoslain 27 luvussa säädetty rangaistavaksi teoksi myös toisen solvaaminen tai herjaaminen. Lisäksi myös näihin yllyttäminen ja avunantaminen on rikos.
Koulukiusaaminen täyttää usein esimerkiksi ainakin jonkun edellämainituista rikosnimikkeistä ja ne kaikki on rikoslaissa säädetty rangaistaviksi. Laissa on siis säädetty erilaiset koulukiusaamisen muodot rangaistaviksi, mutta lain käytännön toteutumisessa on puutteita. Koulukiusaamista ei siis aina mielletä rikokseksi.
Rikosvastuuikäraja maassamme on 15 vuotta. 15 vuotta täyttänyt voidaan siis tuomita rikoksesta rangaistukseen. Kiusaaja voi siis saada tuomion, jos hän on 15 vuotta täyttänyt. Jos kiusaamiseen on syyllistynyt useampi kiusaaja niin heitä lainmukaan rangaistaan kutakin rikoksen tekijänä. Ja myös yllyttäjä voidaan tuomita kuten rikoksen tekijä. Alle 15 vuotiaiden kohdalla rikosvastuullisuuden ikäraja ei täyty joten heidän kohdallaan asia käsitellään sosiaaliviranomaisten kanssa. Mutta sen sijaan vahingonkorvausvastuulla ei ole ikärajaa, joten myös alle 15-vuotias kiusaaja, vaikkapa alakoululainenkin, voidaan tuomita maksamaan vahingonkorvausta kiusaamisen uhrille, jolle on aiheutettu vahinkoa.
****
Minä haluan kirjattavan koulukiusaamisen selkeästi omana rikosnimikkeenä maamme lakiin. Olen huolissani kiusaamisen lisääntymisestä kouluissa ja oppilaitoksissamme, mutta myös toisaalta siitä, että opettajilta on viety tehokkaat keinot puuttua järjestyshäiriöihin ja koulukiusaamiseenkin. Ja olen myös huolissani siitä, että joskus opettajat ovat jopa itse kiusaajia ja joskus opettajat myös kiusaamisen kohteita. Enkä nyt puhu siis aikuisten välisestä työpaikkakiusaamisesta, mitä sitäkin kaikkialla ilmenee.
Koulukiusaamisen määrittely jää siis usein epäselväksi. Eroja on niin oppilaiden, opettajien kuin vanhempienkin keskuudessa siitä, mitä he pitävät kiusaamisena ja mitä eivät. Kun laissa lukisi selkeästi, että koulukiusaaminen (kouluväkivalta) on oma rikoksensa ja siitä seuraa rangaistus ja jopa vahingonkorvausvastuu niin uskon, että se osaltaan selkeyttäisi tätä tilannetta. Samaan aikaan on syytä lisätä myös opettajien keinoja puuttua kasvaviin järjestyshäiriöihin ja häiriökäyttäytymiseen. Nyt meillä on opettajilta viety tehokkaimmat työkalut puuttua ongelmiin.
Mutta lopuksi. Haluan tässäkin alleviivata ja muistuttaa meidän vanhempien ja kotien vastuuta. Kodeissa on paljon tehtävää ja tehtävissä.
Otetaan siis yhteiseksi tavoitteeksi ”nollatoleranssi kiusaamisessa”. Ja hyvä tavoitehan se on meille aikuisillekin myös työpaikoille. Ei ihan kauhean hyvää esimerkkiä ole viime päivien lehtiuutiset aikuistenkaan maailmasta lapsillemme ja nuorillemme näyttänyt. Valitettavasti.