Keskiviikko, 26.05.2010

Blogi, keskiviikkona 26.05.2010

En muistakaan koska olisi päivä mennyt näin, että vasta illalla kello 20.58 ensimmäisen kerran koneella. Siksi siis bloginikin tänään näin jälkijättöisesti. Päivä nimittäin tänään täynnä kokouksia ja tapaamisia. Mutta se siis merkki siitä, että monella rintamalla tapahtuu. Ympäristövaliokunnan asiantuntijakuulemiset energia-asioista jatkui aamulla. Niiden sisältö talon sääntöjen mukaan tässä vaiheessa salaista, mutta sen voin kertoa, että paljon perusteellisemmin ei urakkaa enää voisi tehdä. Tänään ja huomennakin aloitamme kokoukset tavanomaista aiemmin ja näin saamme asiantuntijoiden alustuksille ja tenttaamiselle lisää aikaa. Sivistysvaliokunnassa sitten aloitimme tänään kulttuurin tulevaisuusasiakirjan läpikäymisen ja tämän lisäksi iltapäivällä ennen täysistuntoa vielä ministerin ja ministeriön väen kanssa tapaaminen liittyen jätelain kokonaisuudistukseen.

Jätelainkokonaisuusuudistus on todella suuri juttu. Sellaista ei ole tehty meillä pitkään aikaan ja nyt on todellakin monta asiaa jotka vaativat tarkennuksia. Peruslähtökohta pitää tietenkin olla siinä, että miten jätettä syntyisi lähtökohtaisesti mahdollisimman vähän, toissijaisesti miten se käsitellään ja kierrätetään ja miten suhtaudutaan siihen osaa jätteestä joka mahdollisesti ei kelpaa kierrätykseen ja mitä ei voida hyödyntää esimerkiksi polttoaine tai muussa tuotannossa. Miten suhtaudutaan polttoon ja lopulta sallitaanko vielä jonkin verran jätteen loppusijoittamista myös ns. penkkaan eli vanhanajan kaatopaikkaan. Nykyisinhän maassamme jopa noin puolet jätteestä menee vielä penkkaan, kun Euroopassa moni maa on muutamissa prosenteissa ja poltossa pitkälle menneissä maissa on penkkajätteen määrä jopa nollassa.

Mikä sitten minulle itselleni on tässä asiassa sellainen suurempi kynnyskysymys. Se on suunnitelma jonka mukaan tulevaisuudessa kunnat vastaisivat automaattisesti jätteen kilpailutuksesta asukkaiden puolesta. Eli ns. suora sopiminen paikallisen jätealan kuljetusfirman kanssa tehtäisiin mahdottomaksi. Eli sopimusperusteinen jätteenkuljetus poistuisi ja jätteet kunnallistettaisiin. Tällaisen ideologisen kunnallistamistoiminnan puolustajat väittävät, että hinnat laskevat ja kuljetusmäärät laskevat. Ei pidä paikkaansa. Malli tappaa tasan tarkkaan kaikki paikalliset pienet jätealan yrittäjät kun kilpailutus viedään suuriin alueisiin ja samalla hukkuu alan yrittäjien muut palvelut mm. rakennusjätteiden siirtolavat, sakokaivojätteen kuljetukset ja juuri se oivallinen joustavuus. Kunnallinen malli tarkoittaa sitä, että jokainen maksaa periaatteessa saman verran jätelaskua riippumatta siitä minkä verran jätettä tuottaa. Minun ideologien mukaan mallin pitää olla juuri päinvastainen. Tuota mahdollisimman vähän jätettä (eli kompostoi, kierrätä ja tee järkivalintoja kaupassa) ja maksa vähemmän. Miksi minun pitäisi maksaa naapurin jätteistä tai jopa välinpitämättömyydestä? Siksi minä kannatan sopimusperusteisen jätteenkuljetuksen eli kiinteistön ja jätteenkuljetusyrityksen keskinäisen sopimisen turvaamista. Sanon ei kunnallistamiselle ja kollektiiviselle laskutukselle. Tämä malli pitää saada jätelain uudistamiseen tai minusta muuten uudistuksen voi lykätä seuraavalle hallitukselle. Sutta ei kannata tehdä.

Myös erittäin tarkkaan pitää miettiä sitä miten tuottajavastuun laajentaminen toimii esimerkiksi pakkausjätteisiin. Pahaa pelkään että ei toimi ja laskusta tulee valtaisa varsinkin pitkien etäisyyksien maassa. Järki pitää tässäkin pitää mielessä vaikka esimerkiksi SER-järjestelmä onkin toiminut hyvin. Mutta epäilen, että pakkausjätteessä ei malli olisikaan ihan näin yksinkertainen.

Toinen päivän palaveri sitten koulutuspolitiikan tulevaisuuden kysymysten parissa. Kävimme läpi mm. sitä mitä pitäisi nostaa esille nyt tulevana syksynä ja jopa tulevissa eduskuntavaaleissa. Tämä tällaista tausta työtä ja palataan siihen ajallaan.

Sitten täysistunto perustuslain uudistuksen parissa ja illalla vielä sateessa ratsastustunnille. Maneesi kuitenkin suojanamme ja uusi tuttavuus Siru oli kertakaikkisen upea. Mutta nyt kello jo yli yhdeksän ja aika kiittää päivästä. Palataan aiheisiin huomenna.

Kommentit