Kansanedustaja Heinosen päiväkotivierailut päättyivät Hyvinkään Joutsenmerkittyyn Kenttäkadun päiväkotiin

Uutiset, maanantaina 02.10.2017

Kansanedustaja Timo Heinosen päiväkotivierailut päättyivät Hämeenlinnan Jaarlin päiväkotien Poltinahon yksikköön ja Hyvinkään Kenttäkadun päiväkotiin.

Jaarlin päiväkotien Poltinahon yksikkö on yksityinen päiväkoti Hämeenlinnassa. Päiväkodissa näkyi hyviä tilaratkaisuja ja englannin kieltä käytetään päivittäin monessa tilanteessa leikkien ja lorujen kautta.

– Hämeenlinnassa metsäpäiväkotiryhmät ovat kasvattaneet suosiota. Ulkona ollaan joka päivä säästä riippumatta, kertoo Heinonen.

Kenttäkadun päiväkoti Hyvinkäällä on Suomen ensimmäinen Joutsenmerkin saanut päiväkoti. Päiväkodin johtaja Päivi Paasonen kertoo kuinka joutsenmerkittyjen talojen sekä päiväkoti- ja koulurakennusten kriteerit perustuvat elinkaariajatteluun. Rakennukset ovat energiatehokkaita, niiden sisäilma on hyvä ja käytetyt rakennusmateriaalit ovat turvallisia ja terveellisiä.

– Kenttäkadun päiväkoti täyttää tiukat ympäristö- ja terveysvaatimukset, joilla voidaan muun muassa ennaltaehkäistä sisäilmaongelmia. Pihalla kasvaa luomukeinonurmi, huoneissa on valoisuusindeksi ja ruokasalissa korvadecibel, joka näyttää kuinka kova meteli salissa on, sanoo Heinonen.

Lapsetkin ovat päässeet mukaan rakennusprojektiin. He ovat olleet mukana valitsemassa päiväkodin värimaailmaa ja nimeämässä joutsenen pihalla.

– Tämä oli viimeinen päiväkotivierailu tältä osin. On ollut hienoa vierailla erilaisissa päiväkodeissa ja kuulla sekä alan ammattilaisia, että lapsia päiväkotiarjen haasteista ja onnistumisista, iloitsee Heinonen.

Kommentit