Kansanedustaja Heinonen jatkoi päiväkotivierailuja Ypäjällä

Uutiset, tiistaina 19.09.2017

Kansanedustaja Timo Heinonen vieraili maanantaina 18.9. Ypäjällä, Heporannan päiväkodissa. Vierailun aikana Timo luki lempisatujaan alle kolmevuotiaiden Varsojen ryhmälle, sekä eskarilaisille. Lapset kuuntelivat innoissaan kansanedustajaa ja harjoittelivat  kansanvaltaa äänestämällä Timolle kravatin.

– Eduskuntatalo sai täysin uuden käsitteen, kun yksi lapsista kertoi käyneensä ”Kunnanedustajantalon” portailla perheensä kanssa, Heinonen kertoo nauraen.

Vierailun päätteeksi lapset esittivät laulun kansanedustajalle ja kiitokseksi hän sai kirjan Ypäjästä.

Päiväkotivierailun jälkeen Heinonen ehti lounastaa Ypäjän uuden kunnanjohtaja Sam Vuorisen ja varhaiskasvatusjohtaja Hanna-Leena Sippolan kanssa. Maalaiskuntien vetovoima, kyläkoulut ja lukiot ja Ypäjän Hevosopiston tulevaisuus puhutti lounaalla.

– Nyt täytyisi olla rohkeutta keskittää vahvemmin hevosalan koulutusta, jotta saisimme riittävän vahvan ja menestykseen pystyvän oppilaitoksen tai maksimissaan kaksi maahamme. Katsotaan löytyykö siihen riittävästi tahtoa ja myös omistuspohjan pitäisi olla sellainen, että paikkoja kehitettäisiin ja toimintoja uudistettaisiin, sanoo Heinonen.

Kansanedustaja vierailee vielä tämän syksyn aikana Hämeenlinnan Jaarlin päiväkodissa, sekä Hyvinkäällä Suomen ensimmäisen joutsenmerkinnän saaneessa Kenttäkadun päiväkodissa.

Kommentit