Arkisto: tammikuu 2017

Blogi, keskiviikkona 11.01.17

Onnea 347…

Kyllä. Tänään on hauska ja tärkeä juhlapäivä. Kaikki todelliset fanit tietävät ketä tai mitä onnittelen. Tai ainakin kaikki me Pikkukakkosen kasvatit tiedämme. Siis Pikkukakkonen täyttää tänään 11.1.2017 40 vuotta. Aika monta sukupolvea on saanut jo nauttia Pikkukakkosen annista ja aikamonet äidit ja isät ovat saaneet iltaisin sen pienen hengähdyshetken kun YLE TV2:n Pikkukakkosen tädit ja sedät… [ Lue lisää ]

Tänään olin pitkästä aikaa itse vain seuraamassa kokousta. Lopen Seurakuntavaltuusto kokousti kirkossa ja valitsi luottamushenkilöt eri toimielimiin alkaneeksi kaksivuotiskaudeksi. Aikanaan oli seurakuntavaltuustoa seuraamassa kun Lopen Kokoomuksen puheenjohtajana olin aloittanut ja nyt halusin olla paikalla kun ryhmämme nousi ensikertaa myös kirkkovaltuuston johtoon. Kaksi vuotta sitten seurakuntavaaleissa nousimme suurimmaksi ryhmäksi pitkään kirkkovaltuustoa johtaneen sitoutumattomien ja keskustan ryhmän… [ Lue lisää ]

Keskustalaisen Anneli Jäätteenmäen hallitus päätti vuonna 2003 jätevesiasetuksesta. Surullisen kuuluisa ja maaseudun ihmisiä kohtuuttomasti kurittanut jätevesiasetus oli yksi harvoista päätöksistä mitä Jäätteenmäen hallitus ehti lyhyeksi jääneen uransa aikana tehdä. Asetus kuitenkin sinnitteli 13 vuoden ajan kaikessa älyttömyydessään vain olemattomin korjauksin. Jätevesiasetuksella määrättiin tiukat vaatimukset haja-asutusalueiden jätevesien käsittelylle. Kaiken piti olla kunnossa vuoteen 2014 mennessä. Se… [ Lue lisää ]

Tänään alkoi uusi vuosi myös kotikunnan Lopen asioiden parissa. Kunnanhallituksen ensimmäinen kokous ja Lopella sama porukka jatkoi pöydän ympärillä. Teimme siis loppuvuodesta päätöksen, että lailla kevääseen pidentynyt vaalikausi hoidetaan loppuun samoilla miehityksillä kaikissa toimielimissä. Huhtikuussa sitten valitaan uudet luottamushenkilöt valtuustoon ja kaikkiin toimielimiin. Kunnanhallitus käsitteli tänään myös Lopen lääkäripalveluita. Kyselin yhdeltä Lopenkin terveyskeskusasioiden kanssa aikanaan… [ Lue lisää ]

Terveisiä vielä täältä Suomen Rallinpääkaupungista Jyväskylästä. Eilen upea ilta viime vuoden menestyneiden tähtiemme kanssa, mutta myös monien moottoriurheilutapahtumien tekijöiden ja talkoolaisten kanssa. Tässä juhlassa samalla viivalla niin maailmanmestarit, sulkumiehet, makkaranpaistajat ja me selostajatkin. Meidän kaikkien, joilla moottoriurheilusydän sykkii, ilta. Eilen ilta siis huipentui hetkeen kun ralliautoilija Esapekka Lappi ja hänen kartanlukijansa Janne Ferm on kruunattiin… [ Lue lisää ]

Tänään juhlimme Suomen motorsportin pääkaupungissa Jyväskylässä päättyneen moottoriurheiluvuoden menestyjiä. Kiitämme samalla myös tapahtumiemme tekijöitä ja vapaaehtoisia joita ilman ei tässä maassa järjestettäisi yhden yhtä moottoriurheilutapahtumaakaan. Ja kiitos kuuluu myös ralliteiden varsien asukkaille myötämielisestä suhtautumisesta hienoa lajiemme kohtaan ja kaikille jotka omalla panoksellaan ovat olleet moottoriurheiluvuotta tekemässä. Minusta vuoden Autourheilijan tittelistä ei tänä vuonna tarvitse kättä… [ Lue lisää ]

Hyvää Loppiaista täältä Lopelta! Aloitimme aikanaan perinteen juhlistaa Loppiaista myös kotikuntamme Lopen juhlapäivänä. Paremmin kuin hyvinhän se meille loppilaisille sopiikin. Lopen Uupuneiden kanssa olemme kokoontuneet usein Loppiaisaaton juhlaillalliselle ja muuten Loppiaista on juhlistettu eritavoin. Tänään kynttilät haudoille ja senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen patsaalle ja linnuille myös vähän pakkaspäivänä lisää talia ja lyhdekin. Kaunis talvipäivä! Hyvää… [ Lue lisää ]

Joskus jäin pohtimaan, kun uni ei tullut, että mikäs päivä huomenna onkaan. No se taisi olla ihan tavallinen tiistai ja työpäivä. Mutta jatkoi ajatusleikkiä ja mietin, että ei nyt kai sentään ihan tavallinen päivä kuitenkaan. No eihän se ollutkaan kun puhelimen sängyssä käteeni kaivoin ja katsoin. Seuraava päivä olo 24. marraskuuta ja ”Juhli ainutlaatuista kykyäsi”… [ Lue lisää ]

Tänään avasin oman markkinavuoteni Lahden tammikuun kuukausimarkkinoilta. Lahden kokoomuslaiset ovat aina aktiivisesti mukana kuukausimarkkinoilla eikä tänään yli 15 asteen kipakka pakkanenkaan teltanpystyttäjiä ja kahvintarjoajia minnekään karkottanut. Kahvi- ja glögipannut höyrysivät kivasti ja ihmisten hengityksetkin kipakassa pakkasessa ja onneksi väkeä riitti sen verran, että läheisyyskin lämmitti. Mukava markkinavuoden avaus ja siinä muistelin muutamille vuoden 2007 olisikohan… [ Lue lisää ]

Teistä blogini lukijoista on tullut monista minulle erittäin läheisiä. Osasta on tullut sparraajia ja palautteen antajia. Osasta on tullut tsemppaajia ja toisista haastajia. Parhaillaan blogiani lukee päivässä yli 1000 henkeä ja tänne kotisivuilleni on etusivun kautta tullut yli 500 000 kävijää. Nykyisin teistä monet tulee suoraan tänne blogisivulle ja monet myös Facebookin yms. kautta. Näitä… [ Lue lisää ]