Arkisto: marraskuu 2015

Lopen kunnanvaltuusto hyväksyi tänään ensi vuoden talousarvion. Kuntamme velkaantuu hieman lisää ensi vuonna useamman hyvän velanlyhentämisvuoden jälkeen. Näin siis siitä huolimatta, että korotimme verotusta 1%-yksiköllä ensi vuodelle. Palveluiden turvaaminen edes lähelle nykyisellään vaatii tätä ja myös investointiohjelmamme on raju. Pidimme kuitenkin tärkeänä, että vastaamme mm. Läyliäistenkin päivähoidon ja koulupuolen tilatarpeisiin ja äänestyksen kautta jo aiemmin… [ Lue lisää ]

Tänään vapaapäivä ja Adventtijuhlaa. Kotikunnassa Lopella Lopen Yrittäjät ovat järjestäneet vuosien ajan Antin Adventtia eli joulukauden avausta ja niin tänäkin vuonna. Lumi oli poissa, mutta kuuseen syttyneet kynttilät ja joulukadun valot toivat loistetta. Tapahtumaa edelsi kunnantalolla joulumarkkinatapahtuma ja sitten pihalla joulunavaus Lopen Mieslaulajien ja Seppo Lankisen ja totta kai joulupukin johdolla. Hieno tilaisuus jälleen ja… [ Lue lisää ]

Tänään on sitten niiden virallisempien pikkujoulujen aika. Vuosia on tiimimme järjestänyt aina näihin aikoihin pikkujoulut ja tänä vuonna esiintymään tulee Apulanta. Luvassa siis hauska päivä ja ilta ystävien ja kavereiden kanssa. Ja Apulannankin poikiin aikanaan sain tutustua motorsportin kautta ja sitten keikoillakin ja tänään kolmikko lauteilla pikkujouluissamme. Mutta pitkästä aikaa taas vapaapäivä ja ihan hyvään… [ Lue lisää ]

Välillä on tuntunut, että maamme satamissa luullaan, että AKT on tärkeämpi kuin BKT. Nyt näyttää jo pahasti siltä, että Auto- ja kuljetusalojen liitto kaataa koko yhteiskuntasopimuksen. AKT ilmoitti nimittäin eilen jättävänsä yhteiskuntasopimusneuvottelut. Neuvotteluja on käyty jotta hallituksen monin osin kovan ja rehellisesti sanoen eriarvoisesti eri ammateissa toimivia kohtelevan työelämäpaketin päätöksiltä voitaisiin välttyä. Aiheestahan olen täälläkin kirjoittanut… [ Lue lisää ]

Tänään juhlimme illalla eduskuntapäivä jälleen Riihimäellä Suomen Metsästysmuseon 25-vuotista taivalta. Itse sain liittyä mukaan Metsästysmuseon väkeen tämän vuoden alussa kun minut valittiin museon hallitukseen. Juhlavuotena olikin erityisen mieluinen aloittaa mielenkiintoisessa tehtävässä ja tänään juhlallisuuksien osana avasimme perusnäyttelyuudistuksen uusimman osan eli suomalaista asevalmistusta esittelevä asesalin. Pääpaino Asesalissa on kolmen maassamme toimineen suuren asetehtaan – Sako Oy:n,… [ Lue lisää ]

Eilen minulla oli ilo päästä tutustumaan Santahaminassa yhteen hienoon korkean suomalaisosaamisen taidonnäytteeseen. Protolab aloitti vuonna 2009 kehittämään uutta maastokuorma-autoa parhaalla mahdollisella panssarisuojalla. Näin on syntynyt PMPV 6×6 Portected multipurpose vehicle –prototyyppi eli tuttavallisemmin MiSu eli MiinaSuojattu-kuorma-auto, missä yhdistyy siis erinomaisella tavalla reipas liikkuminen (huippunoperus 110km/h) ja korkein miinatasoinensuoja. Aiemmin ei ole pystytty yhdistämään riittävää panssariturvaa… [ Lue lisää ]

On asioita joita kaikki tuntuvat kannattavan ja ne eivät siitä huolimatta etene. Ja sitten on asioita joita ei ainakaan julkisuudessa kukaan tunnu kannattavan ja ne etenevät. Tämä ruuan alkuperämerkintä-asia tuntuu olevan aikalailla kärjessä tuossa ensimmäisessä ryhmässä. En jaksa enää edes muistaa kuinka kauan olen yrittänyt punkea näitä ruuan alkuperämerkintöjä eteenpäin ja pitää esillä Hyvää suomalaista… [ Lue lisää ]

Meidän vuodelta 2003 ollutta terrorismilainsäädäntöä on uudistettava nopeasti tilanteen muututtua. Tällä hetkellä rikoslaissa on kriminalisoitu luonnollisesti terroristiset teot ja kouluttautuminen ja myös terrorismin rahoitus on kielletty. Itse tein reilu vuosi sitten lakialoitteen siitä, että myös terroristijärjestöön kuulumisesta tulisi tehdä rikos. Tuo lakialoite ei ehtinyt voimaan viime hallituskaudella ja vaalikauden vaihtuminen nollasi sen. Tämän takia uusin lakialoitteeni viime… [ Lue lisää ]

Pari vuotta sitten ystäväni Heikki Sauvala otti yhteyttä kolmostien riista-aidoista. Näillä alueilla paljon mm. metsästyksen parissa liikkuvana ja toimivana hän oli kiinnittänyt huomiota katiskoiksi muuttuneisiin hirviaitoihin. Aidat olivat paikkapaikoin lähes maata myöden ja monissa kohdissa isoja reikiä ja muuta sellaista. Myös tiedot aitojen sisään joutuneista hirvieläimistä kasvoi. Nostin asian silloin esille myös eduskunnassa ja uudestaan nyt… [ Lue lisää ]

Eilen illalla tänne Hämeeseen satoi ensilumi. Lumi jäi ainakin toistaiseksi maahan ja kauniisti myös puihin. Koivujen mustat oksat saivat valkean kuorrutuksen ja luonto valoa paljon lisää. Tänään Riihimäen Graniitilla vietettiin jälleen perinteisiä Saksalaisia Joulumarkkinoita. Tapahtumasta on kasvanut hieno joulunavaus tänne meidän seudulle ja tänäänkin paljon väkeä liikkeellä ja sitä parasta jouluntunnelmaa ja tuoksujakin vaikka vielä… [ Lue lisää ]