Arkisto: maaliskuu 2015

Tänään kotikunnassani Lopella avataan historian ensimmäinen vaalikahvila. Pieni Timon Kahvila -nimeä kantava Lopen vaalikahvila avataan linja-autoaseman taloon entisen Nordean tiloihin. Sirpa Hopearuohon ja Jarmo Laukkasen johdolla on sinne rakennettu kaunis ja sievä pieni vaalikahvila ja tänään kakkukahvit tarjolla kello 15 eteenpäin. Varsinainen avajaishetki on sitten illalla kello 18 ja silloin myös itse olen jo kiertuepäivältä… [ Lue lisää ]

11-vuotias Aleksi sairastui syksyllä 2013 medullo­blastooma-aivokasvaimeen. Kasvain oli ­pahassa paikassa ja leikkauksen seurauksena Aleksin oikea puoli halvaantui lähes täysin. Vaikka toipumista on tapahtunut, vieläkään Aleksi ei pysty kävelemään eikä esim.kirjoittamaan oikealla kädellä. Toiminnallisena­­ poikana Aleksi on kuitenkin löytänyt itselleen puuhaa. ­TYKS:in askartelu­ohjaajan aloitteesta hän on innostunut suunnittelemaan ja tekemään puu­helmistä ranne­koruja. Aleksin haave on päästä… [ Lue lisää ]

Suomi siirtyy kesäaikaan maaliskuun viimeisenä sunnuntaina eli tänä vuonna juurikin tänään. Syksyisin maamme poistuu kesäajasta lokakuun viimeisenä sunnuntaina. Maamme ottaessa kesäajan toisen kerran käyttöön vuonna 1981 sitä perusteltiin energian säästöllä auringonvalon riittäessä myöhempään sekä aikaeron säilyvyydellä tärkeimpiin kauppakumppaneihin. Mutta nykyisinhän työelämä toimii jo 24/7-periaatteella,  ja niin sanotulla virastotyöajalla ei ole enää suurta merkitystä digitalisoituneessa globaalissa tietoyhteiskunnassamme. Muutama vuosi sitten aikaeromme Venäjään kasvoi kahteen tuntiin, kun… [ Lue lisää ]

Tänään järjestämme Riihimäen Lasitehtaanjohtajan entisessä talossa Lehmushovissa uuden Lasia ja Muotia – Suomalaisen osaamisen ja kivijalkakaupan päivän. Tapahtumamme herätää siis eloon muutaman vuoden vain yksityisasuntona toimineen Lehmushovin tänään lauantaina 28.3.2015 klo 11-16 osoitteessa Lehmustie 1. Suomalainen osaaminen, käsityö ja taide, tarvitsee meitä kaikkia. Lasia ja Muotia -tapahtuma nostaa esille suomalaisia tekijöitä niin muodin, lasitaiteen kuin… [ Lue lisää ]

Tänään Helsingin Messukeskuksessa järjestetään OmaMökki-messujen Suuri Mökkiläiskeskustelu. Minulla oli kunnia saada edustaa siinä keskustelussa kokoomusta ja paneelissa edustettuina valtakunnallisesti kaikki eduskuntapuolueet. Aikanaan teimme Lopella omassa kotikunnassani, missä muuten on noin 3400 vapaa-ajanasuntoja ja ylu 350 järveä lampea, valtuustoaloitteen vapaa-ajanasuntojen vakinaiseksiasunnoksi muuttamisen helpottamiseksi. Se toi meille Lopelle uusia veronmaksaja ja elinvoimaa lisää. Mutta edelleen esteitä on… [ Lue lisää ]

Tänään on avajaisten päivä. Suuntaan ystäväni, maatalousministeri Petteri Orpon, kanssa Lahteen ja siellä avaamme iltapäivällä Lahden Vaalikahvilan. Tervetuloa mukaan! Ja Lahdesta sitten suuntaan taiteilija Netta Tiitisen kevään suurnäyttelyn avajaisiin. Siellä saan pitää avajaispuheen ja se ei olekaan minulle aivan pieni asia. Netta on taiteilijana sellainen jota erityisesti arvostan ja jonka siveltimen jälkeen olen ihastunut. Tapaan… [ Lue lisää ]

Helsingin Sanomat julkaisi tällä viikolla Hämeen Vaalipiirin ennusteensa. Hesarin jutussa Kokoomuksen läpimenijöiksi nostettiin Sanni Grahn-Laasonen ja minut. Kolmas paikka oli lehden mukaan vielä uhattunakin, mutta me uskomme vankasti siihen, että hyvällä joukkuepelillä me sen ainakin vielä nappaamme. Ja itseasiassa tuoreessa Ylen Hämeen Gallupissa meille lupailtiinkin jo tuota kolmattakin paikkaa. Itse olen päättänyt niin, että teen… [ Lue lisää ]

Huomenta Suomi. Matka jatkuu. Tänään aamusta kohti Päijät-Hämettä ja siellä kolme Politiikan Värisuora -keskustelua. Aloitamme SDP:n Tarja Filatovin ja Vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekosen kanssa aamukahveilla Heinolasta ja sitten päivällä kansanedustajien kyselytunnit Lahdessa ja Hollolassa. Tervetuloa siis mukaan. Ja sitten illalla vielä Hämeenlinnassa mielenkiintoinen tilaisuuteni. Ministeri Iiro Viinanen esittelee oman leikkauslistansa. Iiron Lista tullee puhuttamaan. Katsotaan mitä… [ Lue lisää ]

Tänään menen ensimmäistä kertaa Suomen Metsästysmuseon hallitukseen. Minut valittiin 25 vuotta täyttävän metsästysmuseon hallitukseen viime vuonna ja pestini alkoi vuodenvaihtuessa. Tänään ensimmäinen kokous ja mielenkiintoinen asialista heti pöydällä. Suomen Metsästysmuseo perustettiin 25 vuotta sitten kesällä Riihimäelle. Vuosien aikana museon näyttelyihin on tutustunut jopa 350 000 luonnon ja metsästyksen ystävää ja arvioiden mukaan esimerkiksi vuosina 2010-2015 museon… [ Lue lisää ]

Ministeri Iiro Viinanen on ollut minun tukijana ensimmäisistä eduskuntavaaleistani 2007 lähtien. Itseasiassa meidän yhteinen ”ura” alkoi jo 1980-luvulla kun minä olin pikkupoikana jakamassa Iiron mainoksia. Muistan monet jutut kun mainoksia jaoimme ja kirjekuorihuutokaupat ja myös ensimmäisen eduskuntavierailunkin. Lähtemättömästi jäi mieleen kuinka Iiro herkutteli leivoksella eduskunnan kuppilassa. Kun näette niin kysykään miten niin kerron. Mutta nyt… [ Lue lisää ]