Arkisto: lokakuu 2014

Kokoomuksen kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan jäsen Timo Heinonen on tehnyt pitkään työtä hevosenlannan polton sallimiseksi Suomessa. Monissa muissa Euroopan maissa hevosenlanta hyödynnetään energiakäytössä. Itsekin ratsastamista harrastava Heinonen on tehnyt jälleen esityksen tilanteen korjaamiseksi. – Valitettavasti Suomessa tulkitaan edelleenkin EU-direktiiviä jätteenpoltosta siten, että hevosenlanta on jätettä eikä biomassaa, kuten esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa, Hollannissa ja Saksassa. Muissa maissa… [ Lue lisää ]

Riihimäellä järjestetty nuorten teemailta ”Pizzaa- ja politiikkaa” keräsi suuren suosion. Kaupungin keskustan pizzeriassa järjestetty tilaisuus keräsi kaiken kaikkiaan noin 20 riihimäkeläistä nuorta kuulemaan ja keskustelemaan alue- ja valtakunnanpolitiikasta. Tilaisuuden järjestelyistä vastasi kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen sekä Riihimäen kokoomuslainen kaupunginvaltuutettu Derya Özgun. -Saatiin Deryan kanssa idea, että kerätään kaikki kokoomuksesta ja politiikasta kiinnostuneet riihimäkeläiset nuoret samaan… [ Lue lisää ]

Kokoomuksen kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan jäsen Timo Heinonen tahtoo eroon fossiilisesta tuontienergiasta nopeammin kuin Suomen tämänhetkiset viralliset tavoitteet. Kaikkien puolueiden parlamentaarinen energiakomitea julkaisi tänään Tiekartta 2050 -mietinnön, jossa hahmotellaan erilaisia reittejä kohti vähähiilistä yhteiskuntaa kilpailukykyä vaarantamatta. ”Elinkeinoministeri Vapaavuori on tehnyt lähes maineteon puristaessaan kaikilta eri puolueilta yhteisen kannanoton. Raportti sisältää paljon hyviä linjauksia. Hienoa, että puolueet… [ Lue lisää ]

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on mielissään maidontuottajien lisätuesta. Euroopan unionin tukipaketti on tarkoitettu Suomelle ja Baltian maille. Tuki kohdennetaan Venäjän vastapakotteista kärsiville maidontuottajille. -Upea neuvottelutulos maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpolta. Sen lisäksi, että maksamme kansallista tukea 20 miljoonaa euroa pakotteista kärsiville maatalouden sektoreille, saamme helpotusta myös EU:lta. Tämän parempaa kukaan tuskin osasi odottaa, Heinonen iloitsee.… [ Lue lisää ]

Timo Heinonen haluaa avata alkoholinlain – Jo nyt on selvää, että laki on epäonnistunut Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on jättänyt maamme hallitukselle esityksen uuden alkoholilain korjaamiseksi. Heinonen toteaa, että jo nyt on selvää, että lainvalmistelussa on epäonnistuttu ja laintulkinnasta on tulossa vaikeaa ja jopa monen kansanedustajan alkuperäisen tahdon vastaista. Myös valvovat viranomaiset ovat todenneet, että… [ Lue lisää ]

Rasmus Peltomäki ja Petra Partanen päättivät suorittaa peruskoulunsa viimeisen työelämään tutustumisjaksonsa eduskunnassa. Nuoret ottivat yhteyttä kansanedustaja Timo Heinoseen ja näin harjoittelujakso Helsingissä toteutui. Petra ja Rasmus kertovat: Me haimme tet-paikan eduskunnasta, sillä halusimme jotain erilaista. Täällä jokainen päivä on erilainen ja työympäristö upea. Aluksi täällä oleminen tuntui jännittävältä, loppujen lopuksi siihen kuitenkin tottui. Eduskunnan ilmapiiri… [ Lue lisää ]

Kokoomuksen kansanedustajat ja ympäristövaliokunnan jäsenet Pauli Kiuru ja Timo Heinonen vaativat asiamiesjärjestelmän käyttöönottoa EU:n ulkopuolella asuvien henkilöiden Suomessa olevien kiinteistöjen omistuksessa. Kansanedustajat ovat huolissaan koko ajan kasvavista sopimusvelvoitteiden, maksujen sekä yksityisoikeudellisten velvoitteiden laiminlyönneistä. Ilmiön ongelmallisuutta lisää se, että ulkomaalaisten kiinteistön omistajien tavoitettavuus on usein huonoa. Kiinteistönomistajan ilmoittamat yhteystiedot ovat saattaneet olla jo alun perin puutteellisia,… [ Lue lisää ]

Hämeen alueen kansanedustajien Timo Heinosen (kok.), Tarja Filatovin (sd.) ja Aino-Kaisa Pekosen (vas.) lukioihin suunnattu Abi-kiertue käynnistyi lokakuun ensimmäisenä maanantaina. Riihimäen lukion auditorioon oli kerääntynyt suuri joukko oppilaitoksen abiturientteja kuulemaan ja keskustelemaan alueen sekä valtakunnan asioista yhdessä kansanedustajien kanssa. -Oli mukava huomata kuinka innokas ja aktiivinen porukka oli saapunut meitä kansanedustajia tenttaamaan, Timo Heinonen kertoo.… [ Lue lisää ]

Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtion Liikuntaneuvoston jäsen Timo Heinonen haluaa selkeyttää liikunnanohjaajien ammattinimikkeitä. Tällä hetkellä ammattikorkeakoulussa liikuntaa opiskelleet ovat oikeutettuja käyttämään nimikettä liikunnanohjaaja (AMK) tai liikunnanohjaaja (ylempi AMK), -Työmarkkinoilla liikunnanohjaaja- nimike on kärsinyt inflaation, valittelee Heinonen. -Harmillisen usein törmää tapauksiin, jossa liikunnanohjaaja-nimikettä käytetään jopa ilman siihen oikeuttavaa tutkintoa. Tämä on ikävää niitä kohtaan koulutettuja liikunnan ammattilaisia… [ Lue lisää ]

Lopen vuoden yrittäjänä 2014 on palkittu Lopen kirkonkylän kupeessa asuva ja yritystoimintaansa pyörittävä Jari Nylund. Hämeen Yrittäjät ja paikallisyhdistys Lopen Yrittäjät luovuttivat palkinnon Nylundille ja hänen puolisolleen Minna Varikselle Lopen Yrittäjäjuhlassa Tulinummessa lauantaina 4. lokakuuta. Lopella asuva Jari Nylund on kolmannen polven yrittäjä. Jari lähti ensin autoalalle isänsä jalanjäljissä ja toimi Volvolla huoltomekaanikkona. Mielessä väikkyi… [ Lue lisää ]