Arkisto: heinäkuu 2013

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen vietti helteistä lauatai-päivää Tuuloksen Heinämessuilla. Ydin-Hämeen Kokoomus oli pystyttänyt markkinoille oman Kokoomus Kuuntelee -telttansa ja keskustelu kävi vilkkaana ja raikas marjamehu teki kauppansa. Kuuma helle hieman kuitenkin verotti kävijämäärää menneiden vuosien Kapakanmäen huippumääristä. – Kyllä väkeä oli koko ajan liikkeellä ja Tuuloksessa aina paljon tuttuja ja myös sukulaisiakin, kertoi Timo Heinonen… [ Lue lisää ]

Mommilanjärvellä soudeltiin lauantaina jo 24. kerran perinteiset kirkkovenesoutelut. Mommilanjärven soutelulla kerätään rahaa nimikkojärven hoito ja kunnostustöihin. Järvellä onkin saatu paljon aikaan kuluneiden 24 vuoden aikana. Mommilanjärven Soutelu ry:n puheenjohtaja Markku Juhola kiittelikin tapahtumaan osallistuneita ja antoi myös tunnusta muilla järvillä tehdylle työlle. – Tapahtuman isäntä Markku Juhola mainitsi erityisesti meidän Loppijärven ja sen eteen tekemämme… [ Lue lisää ]

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen toivoo, että syksyllä päätettäisiin parannuksista kotitalousvähennykseen. Heinosen mukaan kotitalousvähennyksen taso- ja korvausprosentin korotus sekä laajentaminen myös asunto-osakkeisiin toisi panostuksen takaisin työllisyyden kasvun myötä. – Kotitalousvähennyksen parantaminen olisi sellainen täsmätoimenpide mitä nyt tarvittaisiin ja joita voitaisiin hyvin tehdä, jos vain on tahtoa. Se nimittäin maksaisi itse itsensä takaisin uusien työpaikkojen ja yrittäjuuden… [ Lue lisää ]

Maailmanmestarit ottivat uuden radan haltuunsa sunnuntaina, kun historian ensimmäinen Suomen MX1- ja MX2-luokkien MM-osakilpailu ajettiin Hyvinkään Vauhtipuistossa. Antonio Cairoli vei nimiinsä MX1-luokan ja Jeffrey Herlings voitti MX2-luokan osakilpailun katsojamäärän ylittäessä kaikki odotukset. Motocrossin MX1- ja MX2-luokkien Suomen MM-osakilpailu tarjosi näyttävyyttä koko rahan edestä. Helteinen keli ja vaativa rata imivät mehut kuljettajista, jotka joutuivat puristamaan täysillä… [ Lue lisää ]

Kansanedustaja ja Valtion Liikuntaneuvoston jäsen Timo Heinonen avasi perjantaina 12.7.2013 Hyvinkäällä uuden Maailmanmestareiden Puiston. Kymmenen motocrossin maailmanmestarin johdolla puisto sai ensimmäiset puunsa ja tapahtuma oli osa uutta Kiss Hyvinkää -ympäristövastuullisuus kampanjaa. Moottoriurheilun parissa myös pitkän työn tehnyt Heinonen kannusti moottoriurheiluväkeä toimimaan vastuullisesti ja oma-aloitteisesti. – Meidän on tehtävä työmme hieman paremmin kuin mitä meiltä odotetaan.… [ Lue lisää ]

Kansanedustaja ja Valtion Liikuntaneuvoston jäsen Timo Heinonen nautti kesäpäivästä sunnuntaina kiihdystysautojen EM-kilpailuissa Alastarolla. Kilpailuviikonloppu keräsi Alastarolle pitkään aikaan ennätysmäärän yleisöä ja sään suosiessa kilpailut päästiin ajamaan sunnuntaina keskeytyksittä. – Jokavuotinen perinnehän tämä on. Kiihdytyskisat on sellainen tapahtuma, että se on todellakin parasta paikan päällä. Oli upea päästä jälleen katsomaan EM-sarjan koviempien kuskien lähdöt parhailta paikoilta… [ Lue lisää ]

Kokoomuksen kansanedustaja ja Osaamisen ja Sivistyksen politiikkaverkoston puheenjohtaja Timo Heinonen ei innostu demariministereiden halusta pidentää oppivelvollisuutta. Entisenä opettajana Heinonen ei usko pakon olevan oikea keino ratkaista näiden nuorten ongelmia, joille oppivelvollisuuden suorittaminen on jo nyt haaste ja jotka jäävät peruskoulun jälkeen jatkokoulutuksen ulkopuolelle. – Itse nyt toivoisin, että opetusministeri Krista Kiuru tarttuisi vahvasti perusopetuksen haasteisiin.… [ Lue lisää ]

Kansanedustaja Timo Heinonen jatkoi kesän 2013 Kesäkiertuettaan Hämeenlinnan heinäkuun Kuukausimarkkinoilla. Kokoomuksella ei ollut omaa toripaikkaa tällä kertaa, mutta se ei Heinosta haitannut. Kansanedustaja etsi parhaan paikan torikahvila Kahvi-Jussista ja keskustelupaikka oli valmis. – Olin kertonut, että olen Kahvi-Jussissa tunnin verran kahviseuraa vailla ja kahviseuraa riittikin, hymyili Timo Heinonen ja kertoi kierrelleen jo ennen kahvilavisiittiä toria… [ Lue lisää ]