Arkisto: maaliskuu 2012

Aamupostissa kyseltiin kantotojani viime viikolla puolustusvoimauudistukseen. Olen pahoillani, että pääsen valtakunnallisen maanpuolustuskurssin takia vastaamaan vasta nyt. Mutta aloitetaan siitä, että todetaan nyt aluksi, että puolustusvoimiin kohdistuu nyt päällekkäin kaksi isoa hanketta. Ensimmäinen on rakenneuudistus ja toinen on merkittävät ja huolestuttavatkin säästötoimenpiteet. Nämä kaksi on syytä erottaa toisistaan sillä niiden perustelut ja välttämättömyys eroavat merkittävästi toisistaan.… [ Lue lisää ]

Koulukiusaaminen on ollut jo liian kauan otsikoissa. Ei viikkoa eikä oikeastaan päivääkään ettei jostain päin tulisi uutista tai vähintäänkin viestiä koulukiusaamistapauksista. Pahimmillaan kiusaaminen on johtanut siihen, että kiusattu on tarttunut lopulta aseeseen. Väkivaltaa on siis seurannut väkivalta. Opetusministerinä ollessaan Sari Sarkomaa käynnisti KiVa-koulu hankkeen. Kiusaamisesta Vapaa Koulu –hanke laajeni maan kattavaksi ja tavoitteena oli ministerinkin… [ Lue lisää ]