Arkisto: helmikuu 2012

Blogi, keskiviikkona 29.02.12

Keskiviikko, 29.02.2012

Tänään ennen kuutta ylös ja Helsinkiin. Ensimmäinen Ylen Ykkösaamu osaltani ja mielenkiintoinen aamu olikin. Pääsin keskustelemaan Sakari Kilpelän johdolla puolustusvoimien rakenneuudistuksesta yhdessä Jussi Niinistön ja Puolustusministeriön Janne Jaakkolan kanssa. Laitanpa linkin tästä aamun Ykkösaamuun. Meidän osuus lähetyksen loppupuolella. Yle Ykkösaamu 29.2.2012. Nyt jo eduskunnassa ja kaksi valiokuntaakin takana. Puolustusvaliokunnassa jatkoimme mm. aseviennin ja puolustustarvikepolitiikan lupa-asioiden… [ Lue lisää ]

Aloitimme eduskuntaviikon kansanedustajakollega Lasse Männistön kanssa tutustumalla salaiseen Kreikka-sopimukseen. Aika erikoinen oli tilanne. Olimme nimittäin ensimmäiset kansanedustajat jotka kävivät materiaaliin tutustumassa. Tuli sellainen olo, että ehkä sitten on helpompi meuhkata ja puhua kun ei ole faktoihin ja asiakirjoihin edes vaivautunut tutustumaan. No jokainen tavallaan. Ensimmäinen kerta myös viisivuotisen kansanedustajaurani aikana kun materiaalit annettiin vain kaapista… [ Lue lisää ]

Lopen Kokoomuksen valtuutetut Anniina Nummelin, Tiina Seppälä ja Saija Grönholm palaveeraamassa illan kokouksen jälkeen. Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen viikonloppuinen puhe solidaarisuusverosta kaikista suurituloisimmille voi olla aivan paikallaan ja aiheellinen. Puhe kuitenkin pelkästä tällaisesta yli 100 000 euroa tienaavien rikkaiden verosta antaa tilanteesta liian ruusuisen kuvan. Sen tietää myös Urpilainen. Ja se hänen tulee myös myöntää. En… [ Lue lisää ]

Blogi, sunnuntaina 26.02.12

Sunnuntai, 26.02.2012

HF Autohuolto -sprint ajettiin tänään Lopen Joentaan kylässä. Olipa kiva taas selostaa omassa kunnassa ja ennen muuta Hannulan Jussin kanssa. Keväinen talvipäivä. Mikäs sopisikaan paremmin rallisprinttiin. Tänään jatkan motorsportviikonloppua täällä kotikulmilla viikonlopun Mikkelin SM-rallin jälkeen. Aamusta Lopen Joentaakse missä ajetaan tänään sunnuntaina perinteinen HF-Autohuoltosprint. Kello 12 kilpailu starttaa ja voin taata, että erinomaiset katselupaikat ja… [ Lue lisää ]

Tunnelmia Mikkelin uudistuneesta keskustasta. Kaikki kuvat siis torilta ja sen ympäristöstä. Aikalailla onnistunut kokonaisuus. Sm-Sarjan kärkimies Esa-Pekka Lappi Tomi Tuomisen haastateltavana MTV3:lle. Ja tässä uuden Stellan sisääntulo ja hieman kuvia sisältäkin. Ihan vain malliksi. Tämä viikonloppu menee minulta täällä Etelä-Savossa Mikkelissä. SM-rallia ja selostamista. Mutta tänään päivällä minulla jäi hetki aikaa hieman katsoa muuttunutta kaupunkia.… [ Lue lisää ]

Blogi, perjantaina 24.02.12

Vanhemmuus on työ

X SM-Vaakuna Ralli Mikkelissä. Upea olla taas mukana ja päästä selostamaan. Se on jotenkin niin mua. Taitaa olla mulle 7. tai 8. selostuskeikka tänne. Muistan aikanaan miten ystäväni vastasi, että ”kyllä tästä on ollut loma kaukana”, kun kyselin häneltä miten äitiysloma on sujunut. Lapsi oli valvottanut kaiket yöt, syömisenkin kanssa oli ollut vaikeaa ja korvatulehdustenkin… [ Lue lisää ]

Jätin eilen maamme hallitukselle vastattavaksi esityksen, jossa vaadin vapautumassa olevien vankien vaarallisuusarviointien edelleen laajentamista. Aikanaan nostin esille huolen siitä, että vaarallisuus arviointeja tehtiin hyvinkin satunnaisesti. Sen jälkeen toimintatapoja uudistettiin ja nykyisin vaarallisuusarvioinnit tehdään elinkautisesta vapautuville tai heille jotka ovat istuneet koko vankeustuomionsa. Nyt kuitenkin on paljastunut, että ei tämäkään enää riitä. Alalla toimijat ovat kertoneet… [ Lue lisää ]

Helsingin Sanomien tämän aamuinen selvitys paljastaa aikalailla odotetun tiedon. Puolet meistä suomalaisista on hallituksen kanssa samaa mieltä, että ”kuntien määrää on vähennettävä, jotta rahat riittäisivät tulevaisuudessakin palveluiden kuten peruskoulutuksen ja -terveydenhoidon järjestämiseen”. Olinkin varma, että kyllä me suomalaiset sen ymmärrämme, että nykyisillä hallintokuorrutuksilla ja rajaesteillä emme tulevaisuudessa tule pärjäämään.  Hyvin odotettu on myös se, että… [ Lue lisää ]

Blogi, tiistaina 21.02.12

Velkataakka taittuu

Velaksi elämisestä on viime kuukausina ja vuosina puhuttu lähes päivittäin. Ja aiheestakin. Kreikka nyt on ihan oma juttunsa. Mutta myös oma maamme elää velaksi ja kaipaa talouden tervehdyttämistä. Ja näiden lisäksi kymmenet ja kymmenet kunnat. Myös meillä Lopella pitkään velkataakka vain kasvoi ja kasvoi vuodesta toiseen. Se onneksi investointivelkaa eikä ns. syömä velkaa. Peruspalvelut siis… [ Lue lisää ]

Blogi, maanantaina 20.02.12

Maakuntapäivä

Eilen kun noita vanhoja laskiaiskuvia kaivoin niin silmiin osui tällainenkin muisto. Ensimmäinen kosketus siis kuntapolitiikkaan. Vuosi taitaa olla 1975 ja Lopen kunnanjohtajan Olavi Sampon sylissä ollaan. Normaali arki siis palannut senkin suhteen alkuvuoden kampanjakiireiden jälkeen. Tänään maakuntapäivä vie ensin Riihimäelle tämän oman alueemme kansanedustajien seutukuntatapaamiseen ja sen perään puolenpäivän jälkeen Hämeenlinnan yhdessä Tarja Filatovin, Johannes… [ Lue lisää ]