Arkisto: syyskuu 2009

Kanta-Hämeen kansanedustajat tekivät yhdessä vuoden 2010 budjettiin yhteensä 13 aloitetta. Perinteisesti aloitteissa näkyvät vahvasti paikallisuus, rata- ja tiehankkeet sekä työllistävyys tässä taloudellisessa tilanteessa. Hämeen kansanedustajien puheenjohtaja Timo Heinonen kertoi yhteisymmärryksen aloitteista löytyneen helposti. – Tässä on monta tuttua asiaa joiden eteen olemme tehneet yli puoluerajojen jo pitkään töitä. Nyt kuitenkin halusimme nostaa esille myös Kantatie… [ Lue lisää ]

Lopen kunnanhallitus käsitteli maanantaina 21.9. Lopen kunnan tilaamaan kouluverkkoselvitystä. Pitkän keskustelun jälkeen hallitus päätti luopua Kormun koulun lopettamisesta äänestyksen jälkeen äänin 7-1, mutta lopulliseen esitykseen valtuustolle jäi kuitenkin kolmen kyläkoulun lopettaminen. Äänestysten jälkeen hallitus hylkäsi esityksen sivistyslautakunnan kuulemisesta asiassa sekä myös kokoomuksen esityksen esiopetuksen ja päivähoidon tilantarpeesta. – Olisimme halunneet, että sivistyslautakunta olisi käynyt esityksen… [ Lue lisää ]

Hämeen Kokoomus järjesti ensimmäisen syysseminaarinsa lauantaina 19.9. Lahdessa Alexpark hotellissa. Seminaari keräsi väkeä yli odotusten ja päivän aikana käytiin läpi niin poliitikan haastavan syksyn aiheita kuin eduskuntavaalikauden loppuakin. Samalla hämäläiset käänsivät katseensa jo myös vuoden 2011 eduskuntavaaleihin ja aiheesta puhuivat niin Hämeen Kokoomuksen puheenjohtaja Timo Heinonen kuin puoluesihteeri Taru Tujunen. – Tavoitteemme vuoden 2011 eduskuntavaaleissa… [ Lue lisää ]

Valtakunnallinen tämän vuoden Operaatio Nälkäpäivä starttari torstaina 17. syyskuuta iloisissa tunnelmissa. Operaation päätapahtumassa Helsingin Narinkkatorilla oli mahdollisuus tutustua Punaisen Ristin kenttäsairaalaan, valokuvanäyttelyyn, käsienpesupisteeseen, jossa opetetaan oikeanlainen käsienpesutekniikka, ja Länsi-Vantaan osaston ensiapubussiin. Päätapahtuman avaus torstaiaamuna keräsi paikalle runsaasti tuttuja kerääjäkasvoja ja mukana hääräsivät myös kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyckowicz ja Timo Heinonen. – Käytimme tänään lyhyen ruoka-… [ Lue lisää ]

Ateneumin taidemuseo Helsingissä on saanut kunnian asettaa näytille Pablo Picasson teoksia. Pariisin Musee National Picassosta peräisin olevat työt ovat läpileikkaus taiteilijan tuotannosta ja näyttely koostuu yhteensä lähes kahdesta sadasta teoksesta. Yhden 1900-luvun merkittävimmistä kuvataiteilijoista töistä on esillä muun muassa maalauksia, veistoksia, grafiikkaa ja valokuvia. Helsinki on myös ainoa kaupunki Pohjoismaissa, jossa näyttely järjestetään. – Tällaista… [ Lue lisää ]

Lopen Kokoomus kokoontui keskustelemaan kouluverkkoselvityksestä ja siinä esitetyistä säästökohteista Launosten koululle maanantaina. Kokoukseen oli kutsuttu kokoomuksen valtuustoryhmän ja luottamushenkilöiden lisäksi myös Lopen kokoomuksen hallitus ja muita kokoomuslaisia. Paikalle saapuikin hyvin väkeä eri puolilta Loppea ja keskustelu oli vilkasta. Kokouksen aluksi Launosten koulun vararehtori Leena Jalovaara esitteli koulun tiloja ja mahdollisia muutoskohteita tulevaisuudessa. Samalla tutustuttiin myös… [ Lue lisää ]

Kansanedustaja Timo Heinonen osallistui Marko Jokisen ensimmäiseen Suomessa järjestämään Carcontrol-ajokoulutukseen yhdessä Miss Suomi Essi Pöystin ja Radio Voicen Juha Valvion kanssa. Vuosia Ruotsissa mm. turvamiehiä ja erikoiskuljettajia kouluttanut Jokinen tarjosi pitkän päivän Alastaron moottoriradalla perehdyttäen kuljettajia arkiliikenteen vaaratilanteisiin. – Ajan itse noin 50 000 kilometriä vuodessa ja on totta, että niihin kilometreihin mahtuu niin loskaa… [ Lue lisää ]

Kansanedustaja Timo Heinonen vieraili torstaina Habitare-messuilla Helsingin Messukeskuksessa. Heinonen tutustui mm. Unikulman ja Anttiina uutuustuotteisiin ja hetken myös yleisemmin näyttelyn tarjontaan. Talouden taantuma näkyi vielä messuilla, mutta useammalla osastolla kerrottiin käänteen jo tapahtuneen parempaan. – Viime syksyn rakentajamessuista kuulemma mm. tulisijamyynti on vilkastunut merkittävästi. Tietenkin tällaiset signaalit ovat hyviä ja vaikka nyt vielä moni sanoi… [ Lue lisää ]

Vuosien ajan tanssia Lopella opettanut Etelä-Hämeen Tanssiopisto avasi uuden lukuvuoden kunniaksi ensimmäisen oman tanssistudionsa. Lopen keskustassa sijaitseva tanssikoulu pystyy tarjoamaan uusien omien erikoistilojensa ansiosta yhä laadukkaampia ryhmiä koko ajan kasvavalle tanssin harrastajakunnalle. Lopen kunnanvaltustoon puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Heinonen tutustui uusiin tiloihin avoimien ovien -päivänä ja paikka vakuutti. – Maiju Miladin aikanaan aloittama tanttityö Lopella on… [ Lue lisää ]

Päivittäistavarakauppa ja Kuluttajavirasto eivät ole päässeet sopuun kauppojen niin sanotuista punaisten lappujen aletuotteista. Kiistassa on kyse hintamerkintäasetuksen tulkinnasta, jonka mukaan tuotteisiin pitäisi merkitä alennusprosentin mukaan nyt myös uusi alehinta sekä yksikköhinta, eli litra- tai kilohinta. Kokoomuksen kansanedustajat Ben Zyckowicz ja Timo Heinonen eivät tilannetta voi ymmärtää ja he vaativatkin hallitukselta toimia jo kuluvalla viikolla. –… [ Lue lisää ]