Arkisto: elokuu 2007

Kansanedustaja Timo Heinonen avasi perjantaina 31. päivänä elokuuta Palvelukoti Huvikummun uuden 14-paikkaisen hoivakodin Lopen Sajaniemeen. Yrittäjä Kati Helanderin ylläpitämä yksikkö työllistää kaksitoista henkeä mm. psykiatrisen sairaanhoitajan, sosionomin sekä perus- ja lähihoitajia. – Mielenterveystyöllä on maassamme pitkä perinteet. Itseasiassa tänä vuonna juhlimme toiminnan 110 juhlavuotta. Keisarillisessa Suomessa sai siis alkunsa jo vastaava työ mitä nyt 2000-luvulla… [ Lue lisää ]

Budjettiriihen toisena ja samalla viimeisenä päivänä hallitus sai valmiiksi talousarvioesityksensä vuodelle 2008. Loppusummaltaan 43,1 miljardin euron budjetti tuo paljon lisää monelle eri ryhmälle. Suurimpia edunsaajia ovat vähävaraiset, opiskelijat ja perheet. Ensi vuoden talousarvioesitys on kaksi miljardia euroa ylijäämäinen ja ylijäämä käytetään valtionvelan lyhentämiseen. – On oikein tässä tilanteessa käyttää rahaa myös vanhojen velkojen hoitoon. Tämän… [ Lue lisää ]

Budjettiriihessä on päästy sopuun ensi vuoden ja tulevien vuosien keskeisistä talousasioista. Torstaina syntyneen päätöksen myötä perintöverouudistus tapahtuu heti ensi vuoden alussa. Uudistus kohentaa merkittävällä tavalla lesken ja alaikäisten lasten asemaa perijöinä. Uudistuksen myötä myös 3/4 perinnöistä tulee verottomiksi. Riihiratkaisussa päätettiin samalla, että bensiinivero nousee ensi vuonna 3,94 senttiä litralta ja dieselvero 4,46 senttiä. Myös kotitalouksien… [ Lue lisää ]

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila ja loppilainen kansanedustaja Timo Heinonen avasivat Metlan Haapastensyrjän uuden toimitalon perjantaina 24.8. Lopen Läyliäisiin. Metsäntutkimuslaitoksen pääjohtaja Hannu Raition johdolla tuore ministeri ja tuore kansanedustaja saivat tietoiskun Metsä 2050-hankkeesta ja vasta alkaneesta turveviljelystä. Pääjohtajan kanssa tilaisuutta isännöineet Vantaan tutkimusyksikön johtaja Jari Varjo ja Haapastensyrjän johtaja Pentti Kananen kiittelivät Vanajan vankilaa ja… [ Lue lisää ]

Hämeessä kesäkokoustaan pitäneet Kokoomuksen ministerit ehdottavat sotaveteraanien tukiin selkeää parannusta. Kokoomus haluaa erillisen toimenpideohjelman jo ensi vuoden alkuun, kun Suomi alkaa juhlia itsenäisyytensä 90. vuotta. Kokoomuslainen peruspalveluministeri Paula Risikko valmistelee asiaa ja esitys tullee käsittelyyn jo tällä viikolla. Hämeessä kollegoineen vieraillut Risikko uskoi hallituskumppaneiden suhtautuvan kokoomuksen avaukseen myönteisesti. Ministerin mukaan toimenpiteisiin sisältyisivät mm. veteraanien kuntoutuksen… [ Lue lisää ]

Eduskuntataloon ja eduskunnan työhön tutustui Avoimien ovien tilaisuudessa maanantaina 20.8. yhteensä 1207 henkilöä. Päivän aikana vieraat pääsivät tutustumaan vuonna 1931 valmistuneeseen Eduskuntataloon sekä eduskunnan toimintoihin ja kansanedustajien työhön. Virkamiehien lisäksi paikalla oli myös muutamia kansanedustajia kertomassa eduskunnan työstä ja vastaamassa vieraiden kysymyksiin. -Valitettavan vähän oli kansanedustajia paikalla. Meidän ryhmästä oli onneksi enemmänkin ja oli kiva… [ Lue lisää ]

Eduskuntatalossa Avoimet ovet -päivä järjestetään maanantaina 20.8. klo 14.00-18.00. Vuonna 2004 valmistuneeseen Pikkuparlamenttiin pääsee tutustumaan tiistaina 21.8. klo 14.00-18.00. Eduskuntatalossa vieraat voivat omassa tahdissaan kiertää talossa. Täysistuntosalin ja valtiosalin lisäksi mm. hallituksen kokoushuoneet ovat vieraiden nähtävinä. Kaikissa kohteissa on eduskunnan henkilökuntaa kertomassa eduskunnan toiminnasta ja tilojen käytöstä. Sisäänkäynti Eduskuntataloon on yleisölehterin ovesta. Yleisölehterin ovi sijaitsee… [ Lue lisää ]

Kansanedustaja Timo Heinosen elokuun töihin kuuluu muun muassa yritysvierailuita ennen istuntokauden alkua syyskuussa. Yhdessä Elinkeinoelämän Keskusliiton EK:n Heinonen vieraili Konecranesin Hämeenlinnan tehtailla ja Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskuksessa. Loppukuuksi Heinonen on sovittanut kalenteriinsa myös muutaman muun yrittäjätapaamisen ja myös hetken Elomessuille Hämeen Yrittäjien osastolle. Heinosen yksi EK:n tutustumiskohde oli Konecranes Hämeenlinnassa. Suuri nosturivalmistaja toimii myös useassa… [ Lue lisää ]

Lopen kunta ja Joentaan kylän väki nauttivat kakkukahvit Vuoden hämäläisen kylän -tittelin johdosta Lopen kunnantalolla. Kylätoimikunnan aktiivit toivoivat kunnalta yhteistyötä tonttimarkkinoinnissa ja lupasivat kylän nimen ja Vuoden 2007 hämäläinen kylä -tittelin kunnan markkinointikäyttöön. Kakkukahvin lomassa kylää onnitellut Lopen kunnanjohtaja Voitto Saraneva kiitteli laajemminkin Lopen aktiivisia kyliä luetellen Joentaan rinalla mm. Topenon, Vojakkalan, Pilpalan ja Läyliäisten… [ Lue lisää ]

Ylen nettisivut uutisoivat Ylen Uutisten kyselyn minkä mukaan opettajakunnan naisvaltaisuus huolestuttaa koulujen rehtoreita. 75 prosenttia kyselyyn vastanneista rehtoreista pitää miesopettajien vähäisyyttä ongelmana ja valittavat, että alakouluissa vähien miesopettajien työpanoksesta kuluu iso osa tekniseen työn ja poikien liikunnan tunteihin. Lisäksi miesten vähyys koetaan kasvatukselliseksi ongelmaksi. – On hyvä, että tämä asia nousee esille nyt myös näin.… [ Lue lisää ]