Arkisto: elokuu 2007

Blogi, perjantaina 31.08.07

Perjantai, 31.08.2007

Kuunsiltaa rakennettiin Loppijärvelle tänä iltana. Kaunis järvi. Budjetin riihikäsittely jatkuu tänään kun sinivihreähallitus nostaa pöydälle tie- ja rata-asiat. Eilenhän jo sopuun ja kompromissiin päästiin tulevista verolinjauksista. Mutta tänään siis esillän infrakysymyksiä ja tuskaa aiheuttaa ainakin rakentamiskustannusten kohoaminen ja sen aiheuttavat murheet tie- ja ratahankkeille. Ongelmathan lähtevät edellisen hallituksen päätöksistä, mutta tämän hallituksen on nyt ne… [ Lue lisää ]

Blogi, torstaina 30.08.07

Torstai, 30.08.2007

3-1 maali lähellä. Mutta 2-1 Suomen voitto jäi taululle, kun Suomen ja Isralin 15-vuotiaat kohtasivat. Yli 600 henkeä seurasi ottelua katsomoissa ja kentän laidalla. Tänään se sitten käynnistyy eli ensi vuoteen tähtäävä budjettiriihi Säätytalossa. Hallitus käsittelee budjettiesitystä kaksi päivää. Eli tavallisuudesta poiketen ensimmäinen päivä eli tämä torstai keskittyy poikkeukselliseen taloustilanteeseen ja sen haasteisiin. Varsinainen tulo… [ Lue lisää ]

Blogi, keskiviikkona 29.08.07

Keskiviikko, 29.08.2007

Lopen kunnan Kirkonkylän koulun ja Kissankellon GP-kisoissa riitti jälleen tunnelmaa. Oli kiva saada olla mukana vapaapäivää viettämässä. Yksi maamme suurin kuntapuolen uudistus Kunta- ja palvelurakenneuudistus etenee tällä viikolla. Tällä viikolla kuntien tulee antaa vastauksensa PARAS-hankkeen kysymyksiin eli selvitys ja ns. toimeenpanosuunnitelma siitä, miten kunta aikoo järjestää palveluidensa saatavuuden ja rahoituksen pitkällä aikavälillä. Meidän seudulla vastaukset… [ Lue lisää ]

Blogi, tiistaina 28.08.07

Tiistai, 28.08.2007

Iisalmen kesäkokouksen tunnelmia… Jyrki puhuu… Jannella on asiaa… Ryhmäkokouksessa tarkkana, kun…. Benillä on asiaa. Loistava kuva tänään Ilta-Sanomissa Benistä navetassa Iisalmen matkalta. Kannattaa katsoa 🙂 Uusi aamu kello seitsemän. Hieman flunssainen olo – kuumatta ja kurkku kipeä. Taisi eilisaamun Kuopion tori tehdä tehtävänsä. Ei sitä opi vanha opettajakaan pukeutumaan. Valitettavasti. Itse kärsittävä. Tänään jatkamme Eduskuntaryhmän… [ Lue lisää ]

Blogi, maanantaina 27.08.07

Maanantai, 27.08.2007

Iltatilaisuus Iisalmen Kulttuurikeskuksessa veti tilan täyteen. Kaikki penkit ja tuolit olivat käytössä ja tunnelma hyvä. Sama tilaongelma oli huomattavissa myös muissa kohteissa ennen iltajuhlaa. Hyvä niin. Ilta-Sanomien tuleva päätoimittaja Reijo Ruokanen analysoi puoluettamme. Eduskunnan I varapuhemies Seppo Kääriäinen vieraanamme. Keskusta-oikeistoyhteistyö toimii ja luottamus pelaa. Kuopion torilla kuunneltiin… Kuopion torilla riitti väkeä jo aamulla kahdeksalta. Puuroa,… [ Lue lisää ]

Blogi, sunnuntaina 26.08.07

Sunnuntai, 26.08.2007

Jyrki Järvilehto, Anssi Kela ja Ari Laivola juttutuokiolla Apparan varikolla. Virolaisen Indrek Sepin Viper Ahveniston moottoriradalla. Ministeri Suvi Lindenin ja monen meidän kokoomuslaisen esittämä sähköinen äänestäminen ja myös ennen muuta nettiäänestysmahdollisuus kerää hyvän suosion myös kansa parissa. Tutkimuksen mukaan kolmannes käyttäisi varmasti internetäänestystä ja yi puolet vastaajista äänestäisi internetissä varmasti tai melko varmasti, jos se… [ Lue lisää ]

Blogi, lauantaina 25.08.07

Lauantai, 25.08.2007

Ahveniston varikolla on riittänyt vauhtia jo 40 vuotta. F3:sten kärkikolmikko. Keskellä voittajana 16-vuotias Jesse Krohn ja kakkosena Anssi Kela ja kolmantena Arto Taimi. Anssi Kela valmiina F3:sten ensimmäiseen viikonlopun lähtöön. Ferrarit valmiina Ahveniston 40-vuotisjuhlakilpailuun. Upeaa katseltavaa ja kaunista kuunneltavaa. Tänä viikonloppun juhlitaan Hämeenlinnan Ahveniston moottoriradan 40-vuotista taivalta. Itse olen ollut moottoriurheilussa mukana pikkupojasta seuraaja siis… [ Lue lisää ]

Blogi, perjantaina 24.08.07

Perjantai, 24.08.2007

Tässä vuoden 2050 ilmastossa kasvavia havupuun alkuja. Näin puut kasvata noin vuoden 2030 ilmastossa. Voisiko turvetta viljellä ”käytetyillä” turvesoilla. Mm. tätä mahdollisuutta tutkitaan Haapastensyrjässä. Hymyilytti eilen kun oppositiojohtaja Eero Heinäluoma otti kantaa puolueensa nimenvaihtoon. Kolme i:n demarien uudistamisohjelma oli jo unohtunut mainostoimistojen sana-arkkuun. Heinäluoma muisti vain Ilo ja Itseluottamusta, mutta kolmatta i:tä ei enää muistettu.… [ Lue lisää ]

Blogi, torstaina 23.08.07

Torstai, 23.08.2007

Hieno herätys aamulla. Kurjet huusivat usvaiselta järveltä. En tiedä voisiko olla upeampaa herätys viikon ainoaan vapaapäivään. Ulos kun pääsin niin kurjet kaartoivat aivan lähelle ja laskeutuivat varmaankin läheiselle viljapellolle. Tänään siis saan hetken hengähtää. Eilen illalla ministerikokousten ja vierailun pölyt saunassa tuli vielä pestyä pois. Media huomioi Hämeen tapahtumat hyvin ja myös meidän Riihimäen seudun… [ Lue lisää ]

Blogi, keskiviikkona 22.08.07

Keskiviikko, 22.08.2007

Lahden torilla tänään ministerien kesäkokouksen toritapahtumassa. Kahvi tekin kauppansa Lahden torin Kahvila Korva teltalla ja sateesta huolimatta yleisöä riitti satapäisesti tänäänkin. Eikä sade haitannut Lauraakaan bändin kanssa. Tunnelma nousi yhtälailla tässäkin kelissä. Jaana Pelkonen juonsi tämänpäiväisen Lahden toritapahtuman. Aamu Lahden Seurahuoneella. Eilen illalla vielä Lahden kaupungin vastaanotolla ministeriryhmämme kanssa ja nyt aamusta sitten kesäkokous jatkuu… [ Lue lisää ]