Arkisto: toukokuu 2007

Vauhdin hurma vetoaa erityisesti nuoriin miehiin. Tiedän sen hyvin. Vaikuttaa siltä, että yhä useampi nuorukainen sivuuttaa liikennesäännöt ajaessaan ja valitettavan usein lopputulokset ovat sen mukaisia. Tältäkin keväältä on useampi ikävä esimerkki omalta alueeltammekin ja suurinta huomiota saanut tapaus Kuortaneelta. Kuortaneellahan kaahailu johti vastikään murhenäytelmään, jossa humalainen hurjastelija ajoi nuoren pojan hengiltä. Surmansa saanut nuorukainen oli… [ Lue lisää ]

Otsikko kertoo paljon. Kesäkuukausina Lopen yli 3300 kesäasuntoa täyttyy vapaa-ajanasukkaista ja väkiluku lähes tuplaantuu kuumimpana lomasesonkina. Vaikka kuntamme vakinaistenkin asukkainen määrä on kasvanut 2000-luvulla kiitettävästi, ylittäen 8000 asukkaan rajan alkuvuodesta, on vapaa-ajanloppilaisten merkitys yhdessä kantaloppilaisten kanssa Lopelle kiistaton. Ilman vilkasta kesää ei kunnassamme todennäköisesti olisi näitä palveluita mistä nyt saamme nauttia pääasiassa jopa läpi vuoden.… [ Lue lisää ]

Helsingin Sanomat kirjoitti 9.5.2007 metropolialueen päivähoito-, sosiaali- ja terveysuudistuksesta. Uu-distuksen tavoitteena on, että ihmiset voisivat esimerkiksi viedä lapsensa päivähoitoon ja käydä terveys-keskuksessa missä tahansa kunnassa riippumatta asuinkunnastaan. Yhteiskäyttösopimus etenee pääkau-punkiseudulla hyvää vauhtia, mutta tässä olisi toimimisen aihetta myös Hyvinkää-Riihimäen talousalu-eelle. On nimittäin vaikea enää ymmärtää kuntarajoja palveluiden joustavan tarjonnan ja tavoitettavuu-den esteenä myöskään meidän alueella.… [ Lue lisää ]