Arkisto: huhtikuu 2007

Blogi, maanantaina 30.04.07

Maanantai, 30.04.2007

Vapun juhlinta alkaa pikku hiljaa Suomessa. Meillä ei sen kummempia suunnitelma vapun viettoon. Katsotaan nyt mitä keksitään. Tänään kuitenkin vappujuhlijat valtaavat ympäri maan kaupunkien keskustat. Suurin väkimassa on varmasti tänään odotettavissa illansuussa Helsingissä Mantan lakitukseen. Uutiset kertoivat, että Helsingin Kaivopuistossa on myös Suomen pisin miesten pisuaari. Eli tilanteeseen on varauduttu. … Oma vappuaatto kulunut nyt… [ Lue lisää ]

Blogi, sunnuntaina 29.04.07

Sunnuntai, 29.04.2007

Eilinen Vanajanlinnan Kiitosjuhla onnistui yli odotusten. Alunperin ajattelimme, että kutsuun vastaa ehkä noin sata tukijaa ja kampanjamme tekijää. Kun ilmoittautumisen takaraja lähestyi niin väkimäärä kasvoi huikeasti ja lopulta mukaan ilmoittautui muutamaa vaille 250 kampanjamme tekijää, tukijaa, ystävää ja tuttavaa. Lähes kaikki pääsivät myös paikalle ja täytyy sanoa, että väki teki illasta ikimuistoisen. Kiitos kaikille. Oli… [ Lue lisää ]

Blogi, lauantaina 28.04.07

Lauantai, 28.04.2007

Tänään erikoinen päivä. Aamulla nyt aikaa hieman itselleni ja sitten pitkäaikaisen luottamushenkilömme Pekka Kerovuoren siunaustilaisuuteen, tämän jälkeen MLL:n juhliin Elmolaan ja illansuussa vielä eduskuntavaalikampanjamme yhteenvetotilaisuus Vanajanlinnalla ja sitten illalla Kiitosjuhla mukana olleille ja taustavaikuttajille. Linnalle tulossa yleisen täälläkin julkaistun kutsun mukaan lähes 250 onnittelijaa, tukijaa ja tekijää. Erikoinen päivä – tunnealoista toisiin. …. Äärimmäisen laajat… [ Lue lisää ]

Blogi, perjantaina 27.04.07

Perjantai, 27.04.2007

Tänään kunnahallituksen jäsenemme Saija Grönholm kävi eduskunnassa lounaalla. Kävimme läpi kuntamma ajankohtaisia asioita, mutta myös jo tulevia kunnallisvaaleja. Iltapäivällä luottamusäänestyksen jälkeen sitten ajoin Riihimäen Voimalan alasajon juhlaan. Rautatieaseman vieressä vuosien saatossa maamerkiksi muodostunut energiavoimala näki tänään tämän roolinsa päätöksen ja pian talo on jo muussa käytössä. YIT jo esitteli alustavia suunnitelmia upean suojellun talon tulevaisuuden… [ Lue lisää ]

Blogi, torstaina 26.04.07

Torstai, 26.04.2007

Tänään eduskunnassa jatkuu hallitusohjelman käsittely, mutta iltapäivällä on aikaa varattu myös eduskuntaryhmien kokouksille. Tänään ryhmäkokouksissa päätetään mm. lopullinen valiokuntapaikkajako ja valiokuntien tärkeät puheenjohtajuudet. Ennakkotietojen mukaan aika monen valiokunnan johtoon on tulossa mieskansanedustaja, mutta meidän ryhmä noudattaa tässäkin tasa-arvojakoa ja viisi puheenjohtajuuttamme jakaantuu 3-2. Ulkoasiain valiokunnan johtoon noussee kokenut Pertti Salolainen, perustuslakivaliokunnan kärkimieheksi Kimmo Sasi, Tulevaisuusvaliokunnan… [ Lue lisää ]

Blogi, keskiviikkona 25.04.07

Keskiviikko, 25.04.2007

Uusi aamu eduskunnassa ja pitkä päivä käyntiin. Tänään aloitimme tai jatkoimme eilen alkanutta täysistuntoa kello kymmenen ja puhe jatkuu tänään ilta kello kymmeneen. Voi olla, että pääsen jo tänään ääneen oman seitsemänminuuttisen kanssa. Tai sitten huomenna aamupäivällä. Tänään sitten paikkani suuressa salissa vaihtui. Siirryin Sirpa Asko-Seljavaaran ja Bjarne Kalliksen ja Tanja Saarelan vieresä takariviin muuan… [ Lue lisää ]

Blogi, tiistaina 24.04.07

Tiistai, 24.04.2007

Täysistunto 24.4.2007. Istunto alkoi puhemiehenvaaleilla ja sitten jatkui hallitusohjelman tiedoksiannolla ja keskustelulla. Tänään jälleen eduskuntapäivä ja alkaakin tiukka viikko. Tänään äänestämme puhemiehistä ja eduskunnan johtoon nousee Sauli Niinistö. Väliaikaisesti puhemiehen tehtävää hoitanut keskustan Timo Kalli siirtyy takaisin oman ryhmänsä puheenjohtajaksi. Niinistön seuraksi ensimmäiseksi varapuhemieheksi noussee keskustan Seppo Kääriäinen ja SDP:n Johanne Koskinen jatkaa toisena varapuhemiehenä.… [ Lue lisää ]

Blogi, maanantaina 23.04.07

Maanantai, 23.04.2007

Kokoomuksen valtuustoryhmä, kotisivujeni 50 000. Aimo Alho ja 100 000. kävijä Jani Kortström palkittavina ja Keskustan lahjapuu hevoskastanja istutettuna. Päivän tapahtumia. Alkavalla viikolla osana kansainvälisen liikennepoliisijärjestön TISPOL:n valvontaoperaatiota myös Suomen poliisi valvoo tehostetusti ajonopeuksia koko maassa. Valvonnassa keskitytään erityisesti onnettomuusalttiisiin paikkoihin ja valvonnasta poliisi toivoo kerrottavan laajasti ennen muuta ennaltaehkäisevässä tarkoituksessa. Jopa paikallisesta valvonnasta saa… [ Lue lisää ]

Blogi, sunnuntaina 22.04.07

Sunnuntai, 22.04.2007

Joutsenpari Loppijärvellä 22.4.2007. Itseasiassa tuossa takana olevassa kaislikossa kurki jo pesintäpuuhissa. Joutsenten pesä läheisellä Kivikarilla. Kevät palasi takaisin. Upea auringonpaiste vaikkei aivan niin lämmintä vielä olekaan mihin jo melkein ehdimme tottua. Parin päivän sateet kuitenkin tekivät hyvää ja nyt kun tästä sää lämpenee niin kevät harppaa oikein kunnon askeleen eteenpäin. Tänään sunnuntaina melkein vapaapäivä. Jatkan… [ Lue lisää ]

Blogi, lauantaina 21.04.07

Lauantai, 21.04.2007

Tänään olin saanut kutsun Omakoti-messuille Helsingin Messukeskukseen ja Lopelle Elmolaan Elmox -kestovoimaa tapahtumaan. Elmolassa ratkottiin mm. sotilaspenkkipunnerruksen joukkue-SM-mitalit. Pieni takatalvi tuli kuitenkin tai pitäisikö sanoa tavan mukaan. Viime yöksi luvattiin jopa myrskytuulia, mutta tuulet jäivät hieman odotettua vaimeammiksi aiheuttaen kuitenkin jonkin verran sähkövikoja Lounais- ja Länsi-Suomessa. Myös Tampereen seudulla tuuli katkoi yöllä sähköjä ja kaiken… [ Lue lisää ]